Jaa-a, näin jouluherkkujen kolkutellessa ovien ja ikkunoiden takana onkin hyvä ottaa aiheeksi monien ihmisten keskusteluissa ja lehtien palstoilla viihtyvät "muotidieetit".
Ruoditaampas ensin tuota varsinaista sanaa. Sanana dieetti kuulostaa minusta ikävältä. Se ei tunnu sanalta, joka ilmaisisi muutosta, joka tehdään elämäntapojen muuttamiseksi lopullisesti ja muutenkin sanan "sointi" nostaa kylmät hikipisarat otsalle. Urheilijalle dietti merkitsee (usein) tuskallista aikaa, jolloin paino on tarkoitus saada laskemaan lajin vaatimalle kilomäärälle (esim. paini, nyrkkeily, kehonrakennus jne.) ja kyse on nimenomaan hetkellisestä painon laskemisesta. Lajista riippuen dieettien kestot vaihtelevat yleensä puolesta vuodesta muutamaan kuukauteen, mutta periaate on aina sama. Painon hetkellinen pudottaminen.
Lehdissä on viimeaikoina ollut paljon puhetta uudesta mullistavasta dieetistä nimeltä karppaus. Jep, taitaa olla kirjoittajilla historian tutkimus hieman hakusessa, nimittäin lähes hiilihydraatitonta diettiä on käytetty antiikinajoista saakka, jolloin useat urheilijat pudottivat painoansa olympialaisiin valmistautuessaan kattaen ravintonsa pääasiassa juomalla viiniä ja syömällä lihaa. Lähes samanlaisia dieettejä on ollut vaikka kuinka, esimerkkinä vaikkapa "luolamiesdieetti" tai "spartalainen dieetti". Uusimpana kuulin asiakkaalta shampanja dieetistä, eli siis juodaan vain shampanjaa...en ole kokeillut, täytyy ehkä alkaa kokeilemaan, joten älkää ihmetelkö, jos sanat sekoaa ohjatessa ja ohjaaja ei pysy ominavuin pystyssä, eikös se Hassisen Koneenkin vanha biisi mennyt että: "Rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla!"
Suosin ja suosittelen yleensä myös useille asiakkailleni vähä hiilihydraattista ruokavaliota. Kuitenkin hiilihydraattien kokonaan pois jättäminen on mielestäni tarpeetonta, kyse on vähän samanlaisesta tilanteesta jos joku sanoisi että kävelyllä ei tee mitään vaan joka paikkaan pitää juosta kuin vetäisit 100m vetoja...täysiä! Tai treenaa aina maksimivoimaa, unohda perus-kesto- ja räjähtävänvoiman harjoittelu! Kysymys on kahdesta äärilaidasta, jossa unohdetaan se niin kutsuttu kultainen keskitie. Hiilihydraateille on perusteltu merkitys kehon palauttamiseksi tehdystä harjoittelusta. Liika on tietenkin liikaa, mutta olisi hyvä tiedostaa milloin syödä enemmän hiilihydraattipitoista (ja minkälaisia hiilihydraatteja) ravintoa esim. juuri kovan harjoituksen jälkeen ja milloin taas nipistää hiilihydraattien saantia vähemmälle esim. lepo/kevyinä harjoittelupäivinä.
Eli lopulta kyse onkin taas tuosta samasta asiasta joka on jo aikaisemminkin tullut kirjoituksissani esiin, uuden oppimisesta ja sen soveltamisesta jatkossa omassa ruokavaliossa. Valitettavasti "muotidieetit" eivät tule koskaan loppumaan ja syynä tähän on meidän ihmisten...öhöm, kaipa se on vaan myönnettävä...uskomaton laiskuus. Haluamme kaiken, nyt ja heti! Vaadimme että tuloksien tulee tapahtua maksimissaan muutamien päivien kärvistelyn jälkeen ja mahdollisimman vähällä työllä ja vaivalla tietenkin. Olemmehan kiireisiä ja ahkeria, istumme autossa, sohvalla, tietokoneen ääressä ja illalla makaamme sängyssä! Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta uskon että huomasit mitä hain. Eli unohdetaan äärimmäisyydet ja yritetään soveltaa parhaalla mahdollisella tavalla uutta oppimaamme, suodattaa kaikesta median suoltamasta ravintotulvasta fiksuimmat ja tärkeimmät sovellukset omissa ruokailututtomuksissa (tämän takia myös me valmentajat olemme olemassa, heh heh), on ihan ok välillä lipsahtaa ja repsahtaa vaikkapa suklaan kavalaan viettelykseen, kunhan sinne ei jää liian pitkäksi aikaa ja muistaa pitää kokonaiskuvan kirkkaana mielessä! Jos "muutaman" joulutortun, laatikoiden ja joulukonvehtien jälkeen koet huonoa omatuntoa...hyvä, käy pienellä lenkillä tai tee vaikkapa pieni kotiharjoitus! Olet juuri oppinut toimimaan yhden "erikoistilanteen" vaatimalla tavalla pitääksesi kilot kurissa ja mielen virkeänä!
Mukavaa joulun odotusta kaikille lukijoille ja asiakkailleni!
p.s. Blogia kirjoittaessa soittimessa soi Fair To Midland - Arrows & Achors (suosittelen katsastamaan bändin!)
-Hannu
perjantai 9. joulukuuta 2011
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Kun joulu saapuu keskivartaloon!
Ensiksi oikein mukavaa alkavaa joulukuuta kaikille, toivottavasti saadaan hieman pakkasta ja luntakin tähän pimeään ja vetiseen säähän!
Useiden asiakkaiden kanssa joulun alla jutustellessa aihepiiri kääntyy väksinkin syömiseen ja harjoittelun "pakollisiin taukoihin", jotka ainakin osin aiheuttavat kasvua keskivartalonalueella ja siitä johtuvaa itkua ja hammasten kiristystä tammikuun alkaessa. Mietitääpä noita syitä "pakkotaukoon":
1. "Yleiset joulukiireet"
Eli toisinsanoen ainakin muutamat pikkujoulut, joista toipumiseen menee ainakin 3-4 päivää per bakkanaali. Keho itkee seuraavissa treeneissä (tai työpäivänä) nesteen ja suolojen puutteessa, päätä särkee ja pomoa yritetään vältellä ennen seuraavaa pakollista palaveria, jospa vaikka olisi sattunut unohtamaan kaikki ne loppuillan ylilyönnit.
Jouluvalmistelut kai kuuluvat myös näihin. Eli siis palloillaan ostoskeskuksissa pohtimassa viimehetken joululahjahankintoja ja samalla unohdetaan syödä tai sitten syödään "jotain nopeaa"...ja useasti epäterveellistä. Jouluvalmistelut ovat myös pitkällinen prosessi, joten siihen kannattaa varata koko joulukuun, mikä taas tarkoittaa harjoitteluiden siirtämistä tammikuulle.
2. "Pakollinen sukuloiminen"
Toisin sanoen konvehteja, kahvia, pullaa, glögiä, kinkkua ja laatikoita useammin kuin 3 kertaa päivässä, onhan sentään kohteliasta maistaa että Fazerin konvehdit maistuvat samalta vielä kolmannessakin kyläilypaikassa. Myöskin matkavalmistelut aiheuttavat sen verran päänvaivaa ettei treeneistä tule yhtään mitään. Suunnittelutyöhön ja toteuttamiseen menee ainakin kaikki 24h vuorokaudessa, seuraavat treenit siis tammikuussa.
3. "Työkiireet"
Monilla aloilla vedellään projektien jne. finaalivalmisteluja joulukuussa. Tämänhän tarkoittaa makuupussin ja matkakeittimen pitämistä toimistossa, josta poistutaan vasta aatonaattona hakemaan se kuihtunein kuusi ja Saarioisten pakolliset laatikot ennen joulun vieton alkamista. Treenit siis tammikuuhun.
Näitähän voisi jatkaa loputtomiin. Huomasit (toivottavasti) varmaan ironian äskeisissä kirjoituksissani. Eli kysymys ei niinkään ole jostain super hankalasta ajasta, jolloin jaloissa olevat kahleet estävät normaaliharjoittelun. Kysymys on enemmänkin mielentilasta ja asennoitumisesta. Jouluhan on rauhoittumista varten ja tämän allekirjoitan mukisematta, mutta joulukuu on kuukausi siinä missä huhti- ja kesäkuukin.
Joulun alla on syytä miettiä hieman normaali treenirutiinin muuttamista, mikäli tietää edellämainittujen asioiden hankaloittavan harjoittelua. Joululomalla on aivan varmasti jokaisella mahdollisuus löytää päivästään 20-30min, jonka ainakana suorittaa "fyysistäpuhdistautumista" jouluherkkujen huutaessa vatsalaukun pohjalla. Myöskin syömisen pienimuotoinen ennakoiminen/suunnittelu ei ole pahasta. Eli jos tiedät herkuttelevasi ainakin muutamana päivänä, niin suunnittele liikkuvasi myös siten että kuluttaisit nautittua energiaa myös samassa määrin pois. Joulu on myös mitä parhainta aikaa yhdistää perheen yhdessäolo ja liikkuminen (ja siis edelleen toivomme sitä lunta, kiitos...ei niin paljon kuin viime talvena kuitenkaan jos mahdollista!) hiihto, lumityöt tai vaikkapa lumilinnan rakentaminen toimivat loistavina "herkkujenpolttajina". Nyt siis reippain mielin valmistelemaan joulua, ohjeethan olivat yksinkertaiset: ennakoi, suunnittele, harjoittele, rentoudu, nauti...mielestäni aika toimiva kuvio, vai mitä? Oikein mukavaa joulun odotusta kaikille blogini lukijoille ja zemppiä treeneihin!
-Hannu
Useiden asiakkaiden kanssa joulun alla jutustellessa aihepiiri kääntyy väksinkin syömiseen ja harjoittelun "pakollisiin taukoihin", jotka ainakin osin aiheuttavat kasvua keskivartalonalueella ja siitä johtuvaa itkua ja hammasten kiristystä tammikuun alkaessa. Mietitääpä noita syitä "pakkotaukoon":
1. "Yleiset joulukiireet"
Eli toisinsanoen ainakin muutamat pikkujoulut, joista toipumiseen menee ainakin 3-4 päivää per bakkanaali. Keho itkee seuraavissa treeneissä (tai työpäivänä) nesteen ja suolojen puutteessa, päätä särkee ja pomoa yritetään vältellä ennen seuraavaa pakollista palaveria, jospa vaikka olisi sattunut unohtamaan kaikki ne loppuillan ylilyönnit.
Jouluvalmistelut kai kuuluvat myös näihin. Eli siis palloillaan ostoskeskuksissa pohtimassa viimehetken joululahjahankintoja ja samalla unohdetaan syödä tai sitten syödään "jotain nopeaa"...ja useasti epäterveellistä. Jouluvalmistelut ovat myös pitkällinen prosessi, joten siihen kannattaa varata koko joulukuun, mikä taas tarkoittaa harjoitteluiden siirtämistä tammikuulle.
2. "Pakollinen sukuloiminen"
Toisin sanoen konvehteja, kahvia, pullaa, glögiä, kinkkua ja laatikoita useammin kuin 3 kertaa päivässä, onhan sentään kohteliasta maistaa että Fazerin konvehdit maistuvat samalta vielä kolmannessakin kyläilypaikassa. Myöskin matkavalmistelut aiheuttavat sen verran päänvaivaa ettei treeneistä tule yhtään mitään. Suunnittelutyöhön ja toteuttamiseen menee ainakin kaikki 24h vuorokaudessa, seuraavat treenit siis tammikuussa.
3. "Työkiireet"
Monilla aloilla vedellään projektien jne. finaalivalmisteluja joulukuussa. Tämänhän tarkoittaa makuupussin ja matkakeittimen pitämistä toimistossa, josta poistutaan vasta aatonaattona hakemaan se kuihtunein kuusi ja Saarioisten pakolliset laatikot ennen joulun vieton alkamista. Treenit siis tammikuuhun.
Näitähän voisi jatkaa loputtomiin. Huomasit (toivottavasti) varmaan ironian äskeisissä kirjoituksissani. Eli kysymys ei niinkään ole jostain super hankalasta ajasta, jolloin jaloissa olevat kahleet estävät normaaliharjoittelun. Kysymys on enemmänkin mielentilasta ja asennoitumisesta. Jouluhan on rauhoittumista varten ja tämän allekirjoitan mukisematta, mutta joulukuu on kuukausi siinä missä huhti- ja kesäkuukin.
Joulun alla on syytä miettiä hieman normaali treenirutiinin muuttamista, mikäli tietää edellämainittujen asioiden hankaloittavan harjoittelua. Joululomalla on aivan varmasti jokaisella mahdollisuus löytää päivästään 20-30min, jonka ainakana suorittaa "fyysistäpuhdistautumista" jouluherkkujen huutaessa vatsalaukun pohjalla. Myöskin syömisen pienimuotoinen ennakoiminen/suunnittelu ei ole pahasta. Eli jos tiedät herkuttelevasi ainakin muutamana päivänä, niin suunnittele liikkuvasi myös siten että kuluttaisit nautittua energiaa myös samassa määrin pois. Joulu on myös mitä parhainta aikaa yhdistää perheen yhdessäolo ja liikkuminen (ja siis edelleen toivomme sitä lunta, kiitos...ei niin paljon kuin viime talvena kuitenkaan jos mahdollista!) hiihto, lumityöt tai vaikkapa lumilinnan rakentaminen toimivat loistavina "herkkujenpolttajina". Nyt siis reippain mielin valmistelemaan joulua, ohjeethan olivat yksinkertaiset: ennakoi, suunnittele, harjoittele, rentoudu, nauti...mielestäni aika toimiva kuvio, vai mitä? Oikein mukavaa joulun odotusta kaikille blogini lukijoille ja zemppiä treeneihin!
-Hannu
perjantai 28. lokakuuta 2011
Huippu-urheilun fyysinen harjoittelu, Suomi vs Muu maailma!
Olipahan pakko taas kirjoittaa kun avasin tilapäisessä mielenhäiriössä ja alkavassa paniikissa aamupalaa syödessäni uusimman Urheilulehden (mainittakoon etten ole lehden tilaaja). Lehden jutut painottuvat paljolti eri lajien (lähinnä jääkiekko ja jalkapallo) valmentajien ja pelaajien sättimiseen tai podiumille nostamiseen, eikä siinä ole mitään väärää, mutta entäpä fyysinen valmennus? Eli nyt ei puhuta lajikohtaisesta valmennuksesta, pelikirjoista, tekniikkaharjoittelusta tai puolustusjärjestelmistä vaan itsensä urheilijan fyysisien ominaisuuksien kehittämisestä mahdollisimman korkealle tasolle omaa lajia ajatellen.
Vuosittain Suomessa järjestetään lukemattomia erilaisia leirejä ja kokoontumisia eri lajien valmentajille, mutta pääpiirteet ovat kuitenkin aina nimenomaan lajivalmennuksessa. On pakko ihmetellä suomalaisten urheilijoiden fysiikan "erilaisuutta"/tasoa (eritoten tietyissä lajeissa) verrattuna muun maailman urheilijoihin. Kyse ei pitäisi olla ainoastaan suuresta otannasta urheilijoita (esimerkkinä nyt vaikkapa USA) jossa suureen määrään mahtuun enemmän synnynäisiä lahjakkuuksia. Kyse on yksinkertaisesti rahallisesta panostuksesta ammattimaiseen fyysiseen valmentamiseen, jota meillä Suomessa on valitettavan vähän!
On lukemattomia tarinoita lahjakkaista nuorista urheilijoista, jotka ovat "päässeet" laiminlyömään seurattua, tehokasta ja suunnitelmallista fyysistä harjoittelua nimenomaan oman "hyvyytensä" nimenomaan lajitaidollisuutensa ansiosta. Tässä vaiheessa tuleekin esiin juuri aikaisemmin mainitsemani taidon ja fyysisen harjoittelun elintärkeä symbioosi. Molempien tulisi ruokkia toinen toistaan ja edistää urheilijan etenemistä kohti yhtä ja ainoaa tavoitetta, tulla lajissaan niin hyväksi kuin mahdollista. Samat lahjakkaat pelaajat kärsivät aikuisiällä lukemattomista vammoista, joista valitettavasti osa johtuu vain ja ainostaan vajaasta tai puutteellisesta fyysisestä harjoittelusta nuoruusiällä ja mahdollisesti myös myöhemmällä iällä. Surullista on myös miten vaikutukset tuovat esiin tiettyjen lajien pelaajien (esimerkkinä vaikkapa koripallo) fyysiset erot. Uskallan väittää että aika moni USA:lainen nuori lukiossa opiskeleva koripalloilija pärjäisi mainiosti vaikkapa maamme yleisurheilussa (esim. pituushyppy). Verratessa pelaajia keskenään, erilaista ruumiinrakennetta ei voi selittää pelkästään hyvällä geeniperimällä. Kyse on systemaattisen ja tavoitteellisen fyysisenharjoittelun aloittamisesta jo juniori-iällä. Lisäksi yhtään ei voi väheksyä myöskään urheilijalle spesifisti rakennetun ruokavalion ja ravinnon merkitystä. Tällä tavallako me harjoitutamme täällä kotimaassamme lupaavia nuoria urheilijoitamme?
Valitettavan monessa lajissa, lajiliitossa ja seurassa on "vanhojen hyvien aikojen" unelmoijia, joiden ajatusmaailmaan ei mahdu se, että lajivalmennuksessa voisi olla useampia eri valmennussisältöihin erikoistuneita valmentajia jo junioritasolta lähtien. Karrikoidusti ajatellaan että turhaan 14-15-vuotiaat harjoittelvat "punttiharjoittelua" jonkun nimenomaan siihen palkatun valmentajan johdolla kun sitä penkkiä ja kyykkyä on väännetty seuravalmentajan johdolla viimeiset 20-vuotta niin tehdään niin jatkossakin. Tällainen ajatusmalli tappaa jo heti alkuunsa idean monipuolisemmasta harjoitussuunnitelmasta. Mitäpä veikkaat, kuinka paljon erilaisia vammoja saataisiin ennalta ehkäistyä kun joukkueella/seuralla olisi ns. fyysinen valmentaja, jonka erikoistumisena olisi keskittyä kehittämään fyysiset harjoitteet siten että ne tukisivat urheilijan kehittymistä (huom. jokaiselle yksilöllisesti!) ja terveyttä lajin vaatimille tasoille?
Varmasti suurimmaksi osaksi juurikin näiden "erikoisvalmentajien" puuttuminen johtuu seurojen ja joukkueiden budjeteista, mutta onpahan vaan mielenkiintoista, että mikäli maamme urheilujohtoon palkataan erityinen työryhmä kehittämään Suomen huippu-urheilun nousemista korkeammalle kansainväliselle tasolle, meillä on edelleenkin järkyttävä määrä vapaaehtoisia "ilmaisia" valmentajia (suurimmaksi osaksi vanhemmat ja nuoret), jotka rakentavat pohjaa tulevaisuuden lupauksillemme juokkueidensa/lajiensa harjoituksissa ja varsinaisten ammattivalmentajien ryhmä loistaa poissaolollaan. Ajatukset tulisikin kääntää pidemmälle tulevaisuuteen. Olisi fiksua panostaa oikeasti järkevään suunniteltuun juoniori valmennukseen pitkällä tähtäimellä, johon alusta asti kuuluvat niin ravinnon, lihashuollon kuin fyysisen harjoittelun oikeanlainen ohjeistaminen. Lisäksi uskallan väittää, että sijoittaminen ns. fyysiseen valmentajaan tulee maksamaan itsensä monin kertaisesti takaisin jokaiselle joukkueelle/seuralle jo yllättävän nopeassa ajassa.
Kun seuraavan kerran ajat pientä tulevaisuuden huippu-urheilijaa harjoituksiin niin kysy itseltäsi, minkälainen on nimenomaan joukkueen/seuran/yksilön fyysisen valmennuksen laita? Mennäänkö sieltä mistä aita on matalin, mennäänkö vähän sinne suuntaan vai onko harjoittelu oikeasti ammattimaisen suunniteltua ja perusteltua, jossa jokaisen urheilijan yksilölliset erot (vahvuudet ja heikkoudet) otetaan huomioon ja niitä pyritään parhaimmalla mahdollisella tavalla kehittämään?
Mukavaa marraskuun alkua kaikille lukijoille!
-Hannu
Vuosittain Suomessa järjestetään lukemattomia erilaisia leirejä ja kokoontumisia eri lajien valmentajille, mutta pääpiirteet ovat kuitenkin aina nimenomaan lajivalmennuksessa. On pakko ihmetellä suomalaisten urheilijoiden fysiikan "erilaisuutta"/tasoa (eritoten tietyissä lajeissa) verrattuna muun maailman urheilijoihin. Kyse ei pitäisi olla ainoastaan suuresta otannasta urheilijoita (esimerkkinä nyt vaikkapa USA) jossa suureen määrään mahtuun enemmän synnynäisiä lahjakkuuksia. Kyse on yksinkertaisesti rahallisesta panostuksesta ammattimaiseen fyysiseen valmentamiseen, jota meillä Suomessa on valitettavan vähän!
On lukemattomia tarinoita lahjakkaista nuorista urheilijoista, jotka ovat "päässeet" laiminlyömään seurattua, tehokasta ja suunnitelmallista fyysistä harjoittelua nimenomaan oman "hyvyytensä" nimenomaan lajitaidollisuutensa ansiosta. Tässä vaiheessa tuleekin esiin juuri aikaisemmin mainitsemani taidon ja fyysisen harjoittelun elintärkeä symbioosi. Molempien tulisi ruokkia toinen toistaan ja edistää urheilijan etenemistä kohti yhtä ja ainoaa tavoitetta, tulla lajissaan niin hyväksi kuin mahdollista. Samat lahjakkaat pelaajat kärsivät aikuisiällä lukemattomista vammoista, joista valitettavasti osa johtuu vain ja ainostaan vajaasta tai puutteellisesta fyysisestä harjoittelusta nuoruusiällä ja mahdollisesti myös myöhemmällä iällä. Surullista on myös miten vaikutukset tuovat esiin tiettyjen lajien pelaajien (esimerkkinä vaikkapa koripallo) fyysiset erot. Uskallan väittää että aika moni USA:lainen nuori lukiossa opiskeleva koripalloilija pärjäisi mainiosti vaikkapa maamme yleisurheilussa (esim. pituushyppy). Verratessa pelaajia keskenään, erilaista ruumiinrakennetta ei voi selittää pelkästään hyvällä geeniperimällä. Kyse on systemaattisen ja tavoitteellisen fyysisenharjoittelun aloittamisesta jo juniori-iällä. Lisäksi yhtään ei voi väheksyä myöskään urheilijalle spesifisti rakennetun ruokavalion ja ravinnon merkitystä. Tällä tavallako me harjoitutamme täällä kotimaassamme lupaavia nuoria urheilijoitamme?
Valitettavan monessa lajissa, lajiliitossa ja seurassa on "vanhojen hyvien aikojen" unelmoijia, joiden ajatusmaailmaan ei mahdu se, että lajivalmennuksessa voisi olla useampia eri valmennussisältöihin erikoistuneita valmentajia jo junioritasolta lähtien. Karrikoidusti ajatellaan että turhaan 14-15-vuotiaat harjoittelvat "punttiharjoittelua" jonkun nimenomaan siihen palkatun valmentajan johdolla kun sitä penkkiä ja kyykkyä on väännetty seuravalmentajan johdolla viimeiset 20-vuotta niin tehdään niin jatkossakin. Tällainen ajatusmalli tappaa jo heti alkuunsa idean monipuolisemmasta harjoitussuunnitelmasta. Mitäpä veikkaat, kuinka paljon erilaisia vammoja saataisiin ennalta ehkäistyä kun joukkueella/seuralla olisi ns. fyysinen valmentaja, jonka erikoistumisena olisi keskittyä kehittämään fyysiset harjoitteet siten että ne tukisivat urheilijan kehittymistä (huom. jokaiselle yksilöllisesti!) ja terveyttä lajin vaatimille tasoille?
Varmasti suurimmaksi osaksi juurikin näiden "erikoisvalmentajien" puuttuminen johtuu seurojen ja joukkueiden budjeteista, mutta onpahan vaan mielenkiintoista, että mikäli maamme urheilujohtoon palkataan erityinen työryhmä kehittämään Suomen huippu-urheilun nousemista korkeammalle kansainväliselle tasolle, meillä on edelleenkin järkyttävä määrä vapaaehtoisia "ilmaisia" valmentajia (suurimmaksi osaksi vanhemmat ja nuoret), jotka rakentavat pohjaa tulevaisuuden lupauksillemme juokkueidensa/lajiensa harjoituksissa ja varsinaisten ammattivalmentajien ryhmä loistaa poissaolollaan. Ajatukset tulisikin kääntää pidemmälle tulevaisuuteen. Olisi fiksua panostaa oikeasti järkevään suunniteltuun juoniori valmennukseen pitkällä tähtäimellä, johon alusta asti kuuluvat niin ravinnon, lihashuollon kuin fyysisen harjoittelun oikeanlainen ohjeistaminen. Lisäksi uskallan väittää, että sijoittaminen ns. fyysiseen valmentajaan tulee maksamaan itsensä monin kertaisesti takaisin jokaiselle joukkueelle/seuralle jo yllättävän nopeassa ajassa.
Kun seuraavan kerran ajat pientä tulevaisuuden huippu-urheilijaa harjoituksiin niin kysy itseltäsi, minkälainen on nimenomaan joukkueen/seuran/yksilön fyysisen valmennuksen laita? Mennäänkö sieltä mistä aita on matalin, mennäänkö vähän sinne suuntaan vai onko harjoittelu oikeasti ammattimaisen suunniteltua ja perusteltua, jossa jokaisen urheilijan yksilölliset erot (vahvuudet ja heikkoudet) otetaan huomioon ja niitä pyritään parhaimmalla mahdollisella tavalla kehittämään?
Mukavaa marraskuun alkua kaikille lukijoille!
-Hannu
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Trapezitaiteilua ja hieman venäläistä rulettia!
Kun liikuntaa ammatikseen ohjaava ihminen sairastuu, on järjenlähtö lähellä...nimittäin ainakin ihmisen lähipiirillä. Tämä ihminen kun ei nimittäin olekaan aivan tavallinen kestettävä flunssaisena. Seinät alkavat kutistua ympärillä ja keho huutaa pääsyä fyysiseen toimintaan. Teeveen katselu on ehdottomasti kielletty, mikäli kuvaruudussa sattuisi olemaan vähääkään fyysisyyteen viittaavaa toimintaa, (action leffat ovat niitä vaarallisimpia!) niin jo lihakset alkavat jännittyneesti valmistautua kuviteltuun suoritukseen ja henkilö pyörii tuskaisena sohvalla (pahimmassa tapauksessa lattialla) yrittäen lieventää vieroitusoireita keinolla millä hyvänsä. Tuntuu ehkä todella hullulta ihmisestä, joka ei liiku ammatikseen, mutta uskompa että vastaanvanlaista kokemusta ei tarvitse kaukaa hakea liikunta-alan ihmisten parista. Itselläni treenaamattomuus vaikuttaa vahvasti myös psykeen toimintaan...eli treenaamattomana en suorittele seuraani kenellekään, heh heh!
Ongelmaksi tällainen liikunnallinen addiktio muodostuu kun kehon oikeasti pitäisi antaa levätä. Pahimmassa tapauksessa on edessä sydämen "pilaaminen" sydänlihastulehduksella ja koko uran heittäminen roskakoriin. Tehdäämpä pieni ajatusleikki: otetaan ihminen joka on vahvasti tulos-orientoitunut, määrittää omaa minäänsä paljolti työnsä tekemisen kautta ja on kaiken lisäksi hurahtanut liikkumaan aktiivisesti useita kertoja viikossa ja jopa päivässä (ja kyllä kyseinen määrittely pätee varmasti osittain meikäläiseen, mutta nyt en hae tässä sitä). Koetappa saada kyseisenlainen henkilö pysymään paikallaan tarpeeksi pitkään ja ymmärtämään oikeasti levon merkitys, ei ole helppoa ei (rakas vaimoni voi myös todistaa tämän allekirjoittaneen kannalta, heh heh!)
Amattikseen ihmisiä liikuttavan ja erittäin fyysistä työtä tekevän ihmisen elämä on eräänlaista taitelua ohuella trapezilla, jossa turvaverkon alle laittaminen on jokaisen henkilökohtaisella vastuulla. Kun sairastuu on usein ongelmana ei ainoastaan yksi vaan useamman asian järjestely. Ensimmäisena nousee sijaisen järjestäminen poissaolon ajaksi ja myös huoli tulojen saamisesta kipeänä olessa, toinen on huono omatunto (kyllä uskokaa tai älkää, minä ainakin kärsin tästä) peruuntuneista ohjausajoista tai tunneista, kolmas on varsinkin pt:llä työmäärän siirtyminen eteenpäin, eli tietoisuus siitä että hommat vaan kasvavat mitä pidempää olet poissa (tämä toki sopii ammattiin kuin ammattiin), myös palautuminen täytyy ottaa huomioon eli heti viikon räkälensusta parannuttuaan on tuskin viisasta lähteä hyppimään ja pomppimaan sata lasissa ja tietenkin neljäntenä se tuskallinen via dolo rosa...liikkumatta oleminen!
Mitenköhän tuon levon ja sen fiksuuden saisi jurrutettua omaan kroppaan tai siis tarkemminkin tuonne korvien väliin? Toki pidän tarkat lepopäivät joka viikko ja periodisoin myös omat treenini asiakkaiden harjoitteluiden lisäksi, mutta kun sairaus iskee tuntuu kuin sitä yrittäisi lentää betoni möhkäleet molemmissa jaloissa...eli ensinnäkin jo betonin jaloissa oleminen osoittaa ettei hommassa ole järjen hitustakaan. Älytöntä, mutta niin todellista. Onneksi meidän perheessä on aina vuorotellen toinen fiksumpi osapuoli jarruttelemassa turhia menohaluja...eli voinkin tunnustaa että myös itselläni on myös maailman paras henkilökohtainen ohjaaja, eli oma vaimoni! :)
Eli siis, miten järkevää on pelata elämällään venäläistä rulettia, vetää tunteja kuumeessa tai ohjata asiakkaita puolikuntoisena tai kipeänä? Yksin kertainen ja ainoa oikea vastaus: EI MITÄÄN! Tuskin kuitenkaan kukaan on niin adiktoitunut liikkumiseen että on valmis yhden tai muutaman (huomaa: huonon puolikuntoisena/kipeänä vedetyn diipadaapa) treenin/tunnin takia riskeeraamaan terveytensä, tulevaisuutensa ja pahimmassa tapauksessa koko uransa liikkumisen parissa. Itse en tuohon ainakaan lähde, sitä patsi samalla jokainen ohjaaja voi muistuttaa sekä itseään että kiivaasti tunneille/ohjaukseen pääsyä odottavia asiakkaita siitä, että hyväähän kannattaa aina odottaa...ja parasta vaikka sitten vähän pidempääkin :)
Mukavia treenihetkiä kaikille!
-Hannu (liikuntamajakka@gmail.com)
Ongelmaksi tällainen liikunnallinen addiktio muodostuu kun kehon oikeasti pitäisi antaa levätä. Pahimmassa tapauksessa on edessä sydämen "pilaaminen" sydänlihastulehduksella ja koko uran heittäminen roskakoriin. Tehdäämpä pieni ajatusleikki: otetaan ihminen joka on vahvasti tulos-orientoitunut, määrittää omaa minäänsä paljolti työnsä tekemisen kautta ja on kaiken lisäksi hurahtanut liikkumaan aktiivisesti useita kertoja viikossa ja jopa päivässä (ja kyllä kyseinen määrittely pätee varmasti osittain meikäläiseen, mutta nyt en hae tässä sitä). Koetappa saada kyseisenlainen henkilö pysymään paikallaan tarpeeksi pitkään ja ymmärtämään oikeasti levon merkitys, ei ole helppoa ei (rakas vaimoni voi myös todistaa tämän allekirjoittaneen kannalta, heh heh!)
Amattikseen ihmisiä liikuttavan ja erittäin fyysistä työtä tekevän ihmisen elämä on eräänlaista taitelua ohuella trapezilla, jossa turvaverkon alle laittaminen on jokaisen henkilökohtaisella vastuulla. Kun sairastuu on usein ongelmana ei ainoastaan yksi vaan useamman asian järjestely. Ensimmäisena nousee sijaisen järjestäminen poissaolon ajaksi ja myös huoli tulojen saamisesta kipeänä olessa, toinen on huono omatunto (kyllä uskokaa tai älkää, minä ainakin kärsin tästä) peruuntuneista ohjausajoista tai tunneista, kolmas on varsinkin pt:llä työmäärän siirtyminen eteenpäin, eli tietoisuus siitä että hommat vaan kasvavat mitä pidempää olet poissa (tämä toki sopii ammattiin kuin ammattiin), myös palautuminen täytyy ottaa huomioon eli heti viikon räkälensusta parannuttuaan on tuskin viisasta lähteä hyppimään ja pomppimaan sata lasissa ja tietenkin neljäntenä se tuskallinen via dolo rosa...liikkumatta oleminen!
Mitenköhän tuon levon ja sen fiksuuden saisi jurrutettua omaan kroppaan tai siis tarkemminkin tuonne korvien väliin? Toki pidän tarkat lepopäivät joka viikko ja periodisoin myös omat treenini asiakkaiden harjoitteluiden lisäksi, mutta kun sairaus iskee tuntuu kuin sitä yrittäisi lentää betoni möhkäleet molemmissa jaloissa...eli ensinnäkin jo betonin jaloissa oleminen osoittaa ettei hommassa ole järjen hitustakaan. Älytöntä, mutta niin todellista. Onneksi meidän perheessä on aina vuorotellen toinen fiksumpi osapuoli jarruttelemassa turhia menohaluja...eli voinkin tunnustaa että myös itselläni on myös maailman paras henkilökohtainen ohjaaja, eli oma vaimoni! :)
Eli siis, miten järkevää on pelata elämällään venäläistä rulettia, vetää tunteja kuumeessa tai ohjata asiakkaita puolikuntoisena tai kipeänä? Yksin kertainen ja ainoa oikea vastaus: EI MITÄÄN! Tuskin kuitenkaan kukaan on niin adiktoitunut liikkumiseen että on valmis yhden tai muutaman (huomaa: huonon puolikuntoisena/kipeänä vedetyn diipadaapa) treenin/tunnin takia riskeeraamaan terveytensä, tulevaisuutensa ja pahimmassa tapauksessa koko uransa liikkumisen parissa. Itse en tuohon ainakaan lähde, sitä patsi samalla jokainen ohjaaja voi muistuttaa sekä itseään että kiivaasti tunneille/ohjaukseen pääsyä odottavia asiakkaita siitä, että hyväähän kannattaa aina odottaa...ja parasta vaikka sitten vähän pidempääkin :)
Mukavia treenihetkiä kaikille!
-Hannu (liikuntamajakka@gmail.com)
lauantai 15. lokakuuta 2011
Saanko esitellä, suurin vastustajasi...sinä itse!
Kunnon kohottaminen, painon pudottaminen, lihasmassan kasvattaminen, kehon kiinteyttäminen, lihastasapainon parantaminen ja kaikkea muuta mahdollista maan ja taivaan väliltä. Ihmisillä on useita tavoitteita aloittaessaan (ja miksei jatkaessaankin) liikkumista ja urheilua. Tavoitteet ovat erittäin tärkeitä, eikä pelkästään motivaation luojina vaan myös harjoittelun suunnittelua silmällä pitäen. Kun ensimmäinen tavoite on saavutettu on aika siirtää katse kohti uutta tavoitetta/tavoitteita.
Matka tavoiteen löytämisestä/asettamisesta siihen pisteeseen, jossa esimerkiksi tehdyllä ohjelmalla/suunnitelmalla aloitetaan harjoittelu, ei ole kovin pitkä. Menen salille, kerron treenarille että nyt pistetään mies kondikseen (yleensä jokainen ihminen on jo valmiiksi miettinyt tavoitteensa mikä tahansa se sitten onkaan). Saan opastuksen, jotta voin turvallisesti ja säännöllisesti suorittaa vaadittavat/tarpeelliset toimenpiteet tavoitteeni saavuttamiseksi. Suoritan joka viikko säännöllisen kuuliaisesti ohjelmaani, elän lähes askeettista elämään ja poistan ulkopuoliset häriötekijät elämästäni. Perheeni huutelu ei minua kosketa kun hikoilen, tietokone pölyttyy nurkassa ja facebook kaverini lulevat minun suuttuneen tai muuttaneen ulkomaille kun en vastaa jätettyihin viesteihin! Ja...hei, eihän se tainnutkaan ihan noin mennä!
Ohjaajan näkökulmasta ongelmana ei useinkaan ole se että ohjelma, jolla asiakas harjoittelee olisi jotenkin huono. Ongelmana on se että tuon jokaisen ihmisen arkkivihollisen (siis me itse) taltuttaminen onkin paljon hankalampaa kuin hyvän treeniohjelman tekeminen. Olisi tietenkin mahdollista hyppiä asiakkaiden ikkunoiden takana vahtimassa tuleeko kotiohjelmat tehtyä ja ostoskoriin valittua aina kaupassa käydessä oikeanlaiset tuoteet, mutta mitä järkeä siinä olisi.
Jokaisen treenaajan pahin vastustaja on treenaaja itse. Tuntekaa pistos sydämissänne oi te armottomat hikoilijat ja punaposkiset punnertajat, jotka käytte treenaamassa joko ryhmäliikuntatunneilla tai itsenäisesti. Nyt on aika ottaa vanha kunnon "oikeuden antaja"=pesäpallomaila käteen ja hiutaista kunnari olkapään päällä istuvaa vetelyspirua pallona käyttäen. Nyt on aika mennä sieltä mistä aita on vielä normaaliakin korkeampi (sinne alapuolelle muurataan betonia ihan houkutuksen varalta vain!)!
Siis ihan oikeasti! Me (ohjaajat) olemme niitä joilla on käsissään avaimet lukkoihin, joita te rakkaat asiakkaat kannatte, mutta meidän ei ole tarkoitus avata niitä puolestanne. Opetamme kyllä tekniikan, mutta varsinainen avaimen kääntäminen ja toiselle puolelle astuminen jää sinun tehtäväksesi...nyt kysyn yhden ainoan kysymyksen:
OLETKO VALMIS? :)
-Hannu
Matka tavoiteen löytämisestä/asettamisesta siihen pisteeseen, jossa esimerkiksi tehdyllä ohjelmalla/suunnitelmalla aloitetaan harjoittelu, ei ole kovin pitkä. Menen salille, kerron treenarille että nyt pistetään mies kondikseen (yleensä jokainen ihminen on jo valmiiksi miettinyt tavoitteensa mikä tahansa se sitten onkaan). Saan opastuksen, jotta voin turvallisesti ja säännöllisesti suorittaa vaadittavat/tarpeelliset toimenpiteet tavoitteeni saavuttamiseksi. Suoritan joka viikko säännöllisen kuuliaisesti ohjelmaani, elän lähes askeettista elämään ja poistan ulkopuoliset häriötekijät elämästäni. Perheeni huutelu ei minua kosketa kun hikoilen, tietokone pölyttyy nurkassa ja facebook kaverini lulevat minun suuttuneen tai muuttaneen ulkomaille kun en vastaa jätettyihin viesteihin! Ja...hei, eihän se tainnutkaan ihan noin mennä!
Ohjaajan näkökulmasta ongelmana ei useinkaan ole se että ohjelma, jolla asiakas harjoittelee olisi jotenkin huono. Ongelmana on se että tuon jokaisen ihmisen arkkivihollisen (siis me itse) taltuttaminen onkin paljon hankalampaa kuin hyvän treeniohjelman tekeminen. Olisi tietenkin mahdollista hyppiä asiakkaiden ikkunoiden takana vahtimassa tuleeko kotiohjelmat tehtyä ja ostoskoriin valittua aina kaupassa käydessä oikeanlaiset tuoteet, mutta mitä järkeä siinä olisi.
Jokaisen treenaajan pahin vastustaja on treenaaja itse. Tuntekaa pistos sydämissänne oi te armottomat hikoilijat ja punaposkiset punnertajat, jotka käytte treenaamassa joko ryhmäliikuntatunneilla tai itsenäisesti. Nyt on aika ottaa vanha kunnon "oikeuden antaja"=pesäpallomaila käteen ja hiutaista kunnari olkapään päällä istuvaa vetelyspirua pallona käyttäen. Nyt on aika mennä sieltä mistä aita on vielä normaaliakin korkeampi (sinne alapuolelle muurataan betonia ihan houkutuksen varalta vain!)!
Siis ihan oikeasti! Me (ohjaajat) olemme niitä joilla on käsissään avaimet lukkoihin, joita te rakkaat asiakkaat kannatte, mutta meidän ei ole tarkoitus avata niitä puolestanne. Opetamme kyllä tekniikan, mutta varsinainen avaimen kääntäminen ja toiselle puolelle astuminen jää sinun tehtäväksesi...nyt kysyn yhden ainoan kysymyksen:
OLETKO VALMIS? :)
-Hannu
perjantai 9. syyskuuta 2011
Is there something in my soup?
Ajattelimpa hieman kirjoitella syömisestä ja ravintolisistä kun monet ihmiset niistä usein kyselevät ja tarjontatulvassa pähkäilevät minkälainen juoma kannattaisi kaupasta/salilta mukaan poimia.
Muutamia perusjuttuja oman ruokavalion siistimisen helpottamiseksi:
Muutamia perusjuttuja oman ruokavalion siistimisen helpottamiseksi:
1.Tee eväät/ruoat etukäteen valmiiksi ja annostele "matkabägeihin"/purkkeihin
Terveellisten ja maittavien ruokien valmistus ei ole niin vaikeaa kun alkuun voisi kuvitella, lisäksi säästät
huimasti aikaa ja vaivaa (me ihmisethän olemme tunnetusti kovia pyrkimään helpottamaan elämäämme
mitä kummallisimmilla vempeleillä ja asioilla liekö sitten mukavuuden halukkuuttamme vai mitä). Ruoka on nopea ottaa esille, lämmittää (nautiskella!) ja that´s it.
2. Suosi itsetehtyjä ruokia. Eli pyri välttämään valmiita aterioita, koska ravintoarvot ovat niissä sieltä huonoimmasta päästä. Lisäksi säästät rutkasti rahaa tekemällä isompia annoksia itse, joita voit syödä useampana päivänä. Mikä parasta pystyt seuraavilla ystäville järjestämillänne illaliskutsuilla yllättämään kaikki vieraat sekä tiedoilla että tadoilla terveellisestä ravinnosta.
3. Käytä laadukkaita aineksia. Juu juu ne maksavat hieman enemmän, mutta laatukin (usein myös maku) on parempaa.
4. Organisoi oma ajankäyttösi. "Emmä ehtiny!" Ei ole mikään vastaus aterian väliin jättämiseen tai valmisruuan mussuttamiseen (pätee myös harjoittelemiseen!). Koko elämä on organisoitavissa, mikäli oikeasti sitä vain tarpeeksi jaksaa suunnitella ja suunnitteluun panostaa. Muista myös että olet tekemässä asioita itseäsi ja omaa hyvinvointiasi varten. Treenatakin voi vaikka Espanjassa hotellin vessassa (nimimerkillä kokemusta omaava!).
5. Mikäli olet todellinen aktiiviliikkuja ja et saa tarpeeksi ravinteita perusruuasta, käytä lisäravinteita järkevästi ja perustellusti. Nimikinkertoo totuuden, ne ovat tarkoitettu vain oikeanlaisen ja terveellisen ravinnon lisäksi parantamaan kokonaisravinnonsaantia. Proteiini patukalla ei kannata korvata vaikkapa omatekoista välipalasmoothieta, mutta viikonlopun tai illalla iskevän suuren ja petollisen suklaanhimon sillä voi nujertaa ihan hyvin. Palautusjuoma toimii hyvin treenin jälkeisen kehossa vellovan katabolian (hajottava tila) anaboliaksi (rakentava/kehittävä tila) kääntämiseksi, mikäli tiedät ettet pääse syömään seuraavaan 1,5-2 tuntiin, mutta rasittavan harjoituksen jälkeen tarvitset kehoosi jotain palautuaksesi. Myös jotkut ammatit tuottavat hankaluuksia kiinteänruoan syömiselle, esimerkiksi vaikkapa kätilölle ei ole kovin suotavaa alkaa napostella raejuustoa ja hedelmiä töissä ollessaan, mutta proteiinijuoman saa nautittua nopeasti ja vaivattomasti, jolloin sillä saadaan korvattua esim. jokin välipala tai jopa ateria.
6. Kysy ja kyseenalaista. Kaikki markkinoilla olevat ravinteet jne. tuotteet lupaavat kuuta taivaalta. Selvitä ensin mistä ainesosista kyseinen tuote oikeasti koostuu ja ovatko nämä sinulle välttämättömiä vai saatko samat ravinteet jo normaalista ruoastasi. Myös turvallisuus tekijät kannattaa aina huomioida, tiedä mitä oikeasti suuhusi laitat.
7. Rakenna ruokavaliosi harjoitteluasi tukemaan ja tue ruokavaliotasi harjoittelemalla. Nämä molemmat yhdessä maustettuna riittävällä levolla luovat parhaimman pohjan kehittymiselle. Olipa tavoite sitten pudottaa painoa tai lisätä vaikkapa kiinteätä lihasmassaa.
8. Tue toista. Pätee niin parisuhteessa elävien kuin kaverin kanssa syömisiä pähkäilevien ihmisten kanssa. Jos aviopuoliso mussuttaa vieressä karkkeja on vaikea itsekin vastustaa kiusausta. Yhteisellä tuella päämäärien saavuttaminen on helpompaa. Tämän takia monet palkkaavat itselleen personal trainerin tai liittyvät johonkin ryhmään, jossa on helpompi aloittaa ruokailujen muuttaminen.
9. Muista että ruokavalion muutos on aina myös elämäntapojen muuttamista. Tuloksia ei tapahdu aina yhdessä yössä, mutta tärkeintä on että olet oikeasti halukas tekemään muutoksia omassa elämässäsi ja tiedostat asiat joissa muutosta on tapahduttava. Ei kannata yrittää tehdä suurta muutosta kerralla vaan aloittaa pienistä, mutta tärkeistä asioista.
10. Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä...muista ateriarytmi. Laita vaikka kello soimaan, jottta muistat nauttia ateriat ja oikeat välipalat oikeaan aikaan. Jos ihminen on ollut tarpeeksi fiksu keksimään satelliitit ja internetit niin pakkohan meidän on myös keksiä, miten muutamat välipalat saadaan mahtumaan päivittäiseen toimintaan kuuluvaksi toistuvaksi tavaksi, vai mitä!?
Zemppiä treeneihin ja syöminkeihin!
-Hannu
tiistai 23. elokuuta 2011
"Ottaisin -10 kiloa." "Saisiko olla muuta?""Ja pistetään vielä kiinteät pakarat ja käsivarret, kiitos!"
Telvisiossa pyörii tällä hetkellä monia sarjoja liittyen kuntoiluun ja painonhallintaan/pudottamiseen. Mediassa mainostetaan juomia, patukoita, pirtelöitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä, jolla saadaan ihminen aivan uskomattoman nopeasti aivan käsittämättömän kovaan kuntoon...öh..yeah right!
Sanon usein asiakkaille, jotka malttamattomuuttaan odottavat oman kehon muokkautumista kuin kuuta nousevaa seuraavaa: "Tehdäänpä pieni ajatusleikki, kuinka monta vuotta olet ollut käytännössä liikkumatta tai harrastamatta urheilua lainkaan?" "Hyvä, mietitäämpä, olet jostain syystä (mikä voi olla ihan mikä tahansa aina ihan oikeasta syystä omaan saamattomuuteen) lopettanut liikkumisen käytännössä nuoruusiän jälkeen.""Olet nyt neljissäkymmenissä." "Liikkumaton aika käsittää vuodet 18v-37v.""Nyt haluat saada itsesi mahdollisimman hyvään fyysiseen kuntoon, tottakai!""Mitä luulet, tapahtuuko uskomaton muutos, joka kumoaa vuosien (tai jopa kymmenien) liikkumattomuuden kropassa ja hapenkuljetuselimistössäsi kuukauden treenaamisella?"
Aivan, vaikka taikureita onkin olemassa niin sellaista Copperfieldiä ei ainakaan vielä itselleni ole tullut vastaan, joka pystyisi edellämainittuun tuossa ajassa. Nyky-yhteiskunta luo ja asettaa liikuttajille (tässä nyt lähinnä tarkoitan yksilöohjaajia, mutta miksei sama sovi myös ryhmien liikuttajiin ja heidän käyttämiinsä valmennusmetodeihin) käsittämättömät odotukset. Olemme messiaita, joiden on tarkoitus poistaa pahat henget ja luoda uusi uljas vartalo sormiamme napsauttamalla. Samalla markkinointi joka vaikuttaa meistä aivan kaikkiin luo kuvaa salamannopeasta, minimihikoilullisesta (onkohan tällaista sanaa muuten edes?) treenitavasta, laitteesta tms. jolla saadaan se nuoruuden hukattu kunto ja vartalo nopeasti ja vähällä vaivalla takaisin. Teet vain kaksi minuuttia tätä joka päivä niin kyllä onnistuu, kyllä 20min ja 2xviikossa riittää...hoh hoijaa!
Otsakkeella (kuten varmaan huomasitkin) viittaan kaupankäyntiin. Mainonta on saanut ihmiset uskomaan että käytännössä voit mennä kuntokeskukseen tai valmentajan luo ja tilata haluamasi muutokset vartaloon ja simsalabim homma on hoidettu, kätevää eikös vain? Varsinainen monien kuukausien ja jopa vuosien "likainentyö" ja puurtaminen onkin sitten "unohdettu" taka-alalle.
Itse olen pyrkinyt siihen että asiakkaani aina ymmärtäisivät kuinka paljon oikeasti työtä vaaditaan pitkän liikkumattomuuden jälkeen kovien tavoitteiden saavuttaamiseen. On myös mielettömän paljon palkitsevampaa kun tietää oikeasti tehneensä muutoksia asenteessaan, elämäntavoisaan ja treeneissään. Ja nimenomaan muutoksen tekijänä on asiakas itse, ei multihypersupertronichöpönlöpön viiputinvaaputin, jota vetkuttamalla läskit katoavat kuin itsestään ja tilalle pamahtaa 100% täyslihaa! En väheksy esimerkiksi nykyaikana vallalla olevia kyvynetsintäkilpailuja, vaikkapa musiikin saralla (Idols jne.) mutta sama idea pätee niin musiikissa kuin liikunnassakin. Maailman kovinta rock-bändiä ei luoda muutaman kuukauden soittoharjoittelulla ja lähdetä stadion kiertueille, vaikka joskus teininä olisikin Black Sabbathin Paranoid ollutkin hallussa. Samalla tavalla myös "nollista" liikkeelle lähtevän kuntoilijan on syytä muistaa, että taival kohti unelmien vartaloa ja huippuunsa hiottua kuntoa on pitkä, mutta ei välttämättä kivinen vaan antoisa ja palkitseva. Ihan jokaisella on mahdollisuus parantaa ja kehittää fyysistä kuntoaan, kunhan vaan muistaa etteivät tulokset ilmesty yhdessä yössä.
Zemppiä kaikille lukijoille alkavan syksyn treeneihin, nauttikaa liikkumisesta!
-Hannu
Sanon usein asiakkaille, jotka malttamattomuuttaan odottavat oman kehon muokkautumista kuin kuuta nousevaa seuraavaa: "Tehdäänpä pieni ajatusleikki, kuinka monta vuotta olet ollut käytännössä liikkumatta tai harrastamatta urheilua lainkaan?" "Hyvä, mietitäämpä, olet jostain syystä (mikä voi olla ihan mikä tahansa aina ihan oikeasta syystä omaan saamattomuuteen) lopettanut liikkumisen käytännössä nuoruusiän jälkeen.""Olet nyt neljissäkymmenissä." "Liikkumaton aika käsittää vuodet 18v-37v.""Nyt haluat saada itsesi mahdollisimman hyvään fyysiseen kuntoon, tottakai!""Mitä luulet, tapahtuuko uskomaton muutos, joka kumoaa vuosien (tai jopa kymmenien) liikkumattomuuden kropassa ja hapenkuljetuselimistössäsi kuukauden treenaamisella?"
Aivan, vaikka taikureita onkin olemassa niin sellaista Copperfieldiä ei ainakaan vielä itselleni ole tullut vastaan, joka pystyisi edellämainittuun tuossa ajassa. Nyky-yhteiskunta luo ja asettaa liikuttajille (tässä nyt lähinnä tarkoitan yksilöohjaajia, mutta miksei sama sovi myös ryhmien liikuttajiin ja heidän käyttämiinsä valmennusmetodeihin) käsittämättömät odotukset. Olemme messiaita, joiden on tarkoitus poistaa pahat henget ja luoda uusi uljas vartalo sormiamme napsauttamalla. Samalla markkinointi joka vaikuttaa meistä aivan kaikkiin luo kuvaa salamannopeasta, minimihikoilullisesta (onkohan tällaista sanaa muuten edes?) treenitavasta, laitteesta tms. jolla saadaan se nuoruuden hukattu kunto ja vartalo nopeasti ja vähällä vaivalla takaisin. Teet vain kaksi minuuttia tätä joka päivä niin kyllä onnistuu, kyllä 20min ja 2xviikossa riittää...hoh hoijaa!
Otsakkeella (kuten varmaan huomasitkin) viittaan kaupankäyntiin. Mainonta on saanut ihmiset uskomaan että käytännössä voit mennä kuntokeskukseen tai valmentajan luo ja tilata haluamasi muutokset vartaloon ja simsalabim homma on hoidettu, kätevää eikös vain? Varsinainen monien kuukausien ja jopa vuosien "likainentyö" ja puurtaminen onkin sitten "unohdettu" taka-alalle.
Itse olen pyrkinyt siihen että asiakkaani aina ymmärtäisivät kuinka paljon oikeasti työtä vaaditaan pitkän liikkumattomuuden jälkeen kovien tavoitteiden saavuttaamiseen. On myös mielettömän paljon palkitsevampaa kun tietää oikeasti tehneensä muutoksia asenteessaan, elämäntavoisaan ja treeneissään. Ja nimenomaan muutoksen tekijänä on asiakas itse, ei multihypersupertronichöpönlöpön viiputinvaaputin, jota vetkuttamalla läskit katoavat kuin itsestään ja tilalle pamahtaa 100% täyslihaa! En väheksy esimerkiksi nykyaikana vallalla olevia kyvynetsintäkilpailuja, vaikkapa musiikin saralla (Idols jne.) mutta sama idea pätee niin musiikissa kuin liikunnassakin. Maailman kovinta rock-bändiä ei luoda muutaman kuukauden soittoharjoittelulla ja lähdetä stadion kiertueille, vaikka joskus teininä olisikin Black Sabbathin Paranoid ollutkin hallussa. Samalla tavalla myös "nollista" liikkeelle lähtevän kuntoilijan on syytä muistaa, että taival kohti unelmien vartaloa ja huippuunsa hiottua kuntoa on pitkä, mutta ei välttämättä kivinen vaan antoisa ja palkitseva. Ihan jokaisella on mahdollisuus parantaa ja kehittää fyysistä kuntoaan, kunhan vaan muistaa etteivät tulokset ilmesty yhdessä yössä.
Zemppiä kaikille lukijoille alkavan syksyn treeneihin, nauttikaa liikkumisesta!
-Hannu
maanantai 8. elokuuta 2011
Töitä ja psykologista pohdintaa!
Kuinka moni muisti/viitsi/halusi/jaksoi treenata ahkerasti viikottain myös läpi kesän, käsi ylös nyt? Toivottavasti mahdollisimman moni. Persoonallisille treenareille ja miksei myös jumppajampoille- ja pirkoille (ryhmäliikuntaohjaajat suom. huom.) syksy tuleminen on kiireistä aikaa. Ihmiset päättävät taas aloittaa "uuden elämän", koska se vanha jäi sinne kesälomaa viettämään mökkituoliin ja koska sen kanssa seuraavat treffit on kuitenkin jo sovittu seuraavan loman alkajaisiksi.
Tässäpä piileekin yksi äärimmäisen oleellisista asioista ihmisten liikuttamisessa. Ihmisiä on helppoa liikuttaa käskyttämällä (niinhän ne tekee ryhmäliikuntatunneilla ja intissäkin), tarjota erilaisia vaihtoehtoja syömistä ajatellen, laatia uusia ja innostavia liikkeitä salille tai muuten lihaskuntoharjoitteluun. Mutta miten ihmeessä saada ihminen liikkumaan itsenäisesti ja valitsemaan järkeviä vaihtoehtoja aterioihinsa?
On totta, että kaikki lähtee ihmisestä itsestään, täytyy olla ihan oikea halu muuttaa elämäntapojaan. Itse pidän personal trainerinä suurempana onnistumisenani sitä että saan ihmisen lisäämään aktiivisen ja säännöllisen liikunnan ja puhtaan ruokavalion osaksi jokapäiväistä elämää kuin vaikkapa asiakkaan nopeaa 10kg painon pudotusta. Tämä siksi, että tokihan ihmisen on helppo tehdä vaikkapa yhdistetty aerobinen ja lihaskuntoharjoittelu salilla oikealla volyymilla herra Halosen huutaessa vieressä suu vaahdossa ja naama punaisena (Ne lukijat jotka ette minua tunne, tämä oli sitten vitsi! Naama saattaa olla välillä punainen ja kaipa tuo suukin saattaa vaahdota, mutta ohjatessa äänen volyymi on ihan rauhallinen...oikeasti!). Mutta on vaikeampi muuttaa asenteitaan ja rutiineitaan, jotka ovat saattaneet määrittää jokapäiväistä toimintaa jo monien vuosien ajan.
Tässä tulemmekin siihen, miten suuri vastuu itseasiassa meillä ohjaajilla/pt:llä onkaan ajatellen asiakkaan ensikokemuksia liikuntasuorituksesta. Monet positiiviset kokemukset, pienten välitavotteiden saavuttaminen ja uuden oppiminen luovat hyvän pohjan asiakkaiden liikkumisen jatkamiselle. Mielestäni yksi parhaimmista ja ehkä traagisimmista esimerkeistä tästä, siis negatiivisessa mielessä on valitettavasti koululiikunta. Tämä ei tarkoita etteivätkö tämän päivän opettajat olisi huippuluokkaa, mutta keski-iän ylittäneiden asiakkaiden kanssa jutellessa käy usein ilmi, miten negatiiviset kokemukset koululiikunnasta ovat "traumatisoineet" ja muuttaneet koko ajattelumallin liikuntaa kohtaan. Juuri tällaisessa tapauksessa on upeaa, mikäli tuo negatiivinen mielikuva saadaan poistettua ja tilalle uusi näkökulma ja "elämä" johon kuuluu säännöllinen liikunta. Ja saattaapa olla että jokin erittäin epämiellyttäväksi koettu tapa liikkua (vaikkapa nyt juoksu) muuttuukin yhdeksi suosikkiliikuntamuodoista.
Summa summarum, mielestäni jokainen joka harjoitteli aktiivisesti edes muutamia kertoja viikossa kesälomansa aikana pääsee läpi tästä kokeesta puhtain paperein. Hienoa, jatkakaa nyt lomien loppuessa vielä ahkerammin niin saattee virtaa edessä olevaan syksyyn! Ne jotka eivät harjoitelleet...vaikka oli kyllä tarkoitus ja piti, mutta...! Oliko suurimpana syynä jokin ihan oikea este (meikäläisen mittapuulla sen esteen täytyy olla aikas käsittämättömän suuri, heh heh!) vai oma saamattomuus ja ehkäpä myös ajankäytöllinen hankaluus loman aikana? Tai ehkä liikunta ei vieläkään ole juurtunut tarpeeksi tiukasti viikottaisiin rutiineihin?Nyt onkin sitten korkea aika ottaa tukeva niskalenkki itsestään ja taluttaa itsensä salille, kahvakuulatunnille, zumbaan, pilonxigiin, pilatekseen, joogaan tai ihan minkälaisten liikuntasuoritteiden pariin tahansa! Mikäli oikeasti haluaa muuttaa tämän hetkistä tilannettaan liikkumisen suhteen on hyvä ottaa tavoitteeksi uusi asenne omaa harjoittelua kohtaan, treenien säännöllistäminen ajankäytöllisistä jne. esteistä huolimatta. Mikä parasta, siitä ei tarvitse tehdä maailman hankalinta ja ikävintä asiaa (se voi olla myös helppoa, kivaa ja palkitsevaa), eikä sitä tarvitse tehdä yksin! Tapaaminen yksilöohjaajan, trainerin, pt:n, ryhmäliikuntaohjaajan kanssa, saattaa muuttaa sinunkin elämäsi pysyvästi! Mukavaa alkavaa syksyä kaikille!
040-5054185, Hannu
Tässäpä piileekin yksi äärimmäisen oleellisista asioista ihmisten liikuttamisessa. Ihmisiä on helppoa liikuttaa käskyttämällä (niinhän ne tekee ryhmäliikuntatunneilla ja intissäkin), tarjota erilaisia vaihtoehtoja syömistä ajatellen, laatia uusia ja innostavia liikkeitä salille tai muuten lihaskuntoharjoitteluun. Mutta miten ihmeessä saada ihminen liikkumaan itsenäisesti ja valitsemaan järkeviä vaihtoehtoja aterioihinsa?
On totta, että kaikki lähtee ihmisestä itsestään, täytyy olla ihan oikea halu muuttaa elämäntapojaan. Itse pidän personal trainerinä suurempana onnistumisenani sitä että saan ihmisen lisäämään aktiivisen ja säännöllisen liikunnan ja puhtaan ruokavalion osaksi jokapäiväistä elämää kuin vaikkapa asiakkaan nopeaa 10kg painon pudotusta. Tämä siksi, että tokihan ihmisen on helppo tehdä vaikkapa yhdistetty aerobinen ja lihaskuntoharjoittelu salilla oikealla volyymilla herra Halosen huutaessa vieressä suu vaahdossa ja naama punaisena (Ne lukijat jotka ette minua tunne, tämä oli sitten vitsi! Naama saattaa olla välillä punainen ja kaipa tuo suukin saattaa vaahdota, mutta ohjatessa äänen volyymi on ihan rauhallinen...oikeasti!). Mutta on vaikeampi muuttaa asenteitaan ja rutiineitaan, jotka ovat saattaneet määrittää jokapäiväistä toimintaa jo monien vuosien ajan.
Tässä tulemmekin siihen, miten suuri vastuu itseasiassa meillä ohjaajilla/pt:llä onkaan ajatellen asiakkaan ensikokemuksia liikuntasuorituksesta. Monet positiiviset kokemukset, pienten välitavotteiden saavuttaminen ja uuden oppiminen luovat hyvän pohjan asiakkaiden liikkumisen jatkamiselle. Mielestäni yksi parhaimmista ja ehkä traagisimmista esimerkeistä tästä, siis negatiivisessa mielessä on valitettavasti koululiikunta. Tämä ei tarkoita etteivätkö tämän päivän opettajat olisi huippuluokkaa, mutta keski-iän ylittäneiden asiakkaiden kanssa jutellessa käy usein ilmi, miten negatiiviset kokemukset koululiikunnasta ovat "traumatisoineet" ja muuttaneet koko ajattelumallin liikuntaa kohtaan. Juuri tällaisessa tapauksessa on upeaa, mikäli tuo negatiivinen mielikuva saadaan poistettua ja tilalle uusi näkökulma ja "elämä" johon kuuluu säännöllinen liikunta. Ja saattaapa olla että jokin erittäin epämiellyttäväksi koettu tapa liikkua (vaikkapa nyt juoksu) muuttuukin yhdeksi suosikkiliikuntamuodoista.
Summa summarum, mielestäni jokainen joka harjoitteli aktiivisesti edes muutamia kertoja viikossa kesälomansa aikana pääsee läpi tästä kokeesta puhtain paperein. Hienoa, jatkakaa nyt lomien loppuessa vielä ahkerammin niin saattee virtaa edessä olevaan syksyyn! Ne jotka eivät harjoitelleet...vaikka oli kyllä tarkoitus ja piti, mutta...! Oliko suurimpana syynä jokin ihan oikea este (meikäläisen mittapuulla sen esteen täytyy olla aikas käsittämättömän suuri, heh heh!) vai oma saamattomuus ja ehkäpä myös ajankäytöllinen hankaluus loman aikana? Tai ehkä liikunta ei vieläkään ole juurtunut tarpeeksi tiukasti viikottaisiin rutiineihin?Nyt onkin sitten korkea aika ottaa tukeva niskalenkki itsestään ja taluttaa itsensä salille, kahvakuulatunnille, zumbaan, pilonxigiin, pilatekseen, joogaan tai ihan minkälaisten liikuntasuoritteiden pariin tahansa! Mikäli oikeasti haluaa muuttaa tämän hetkistä tilannettaan liikkumisen suhteen on hyvä ottaa tavoitteeksi uusi asenne omaa harjoittelua kohtaan, treenien säännöllistäminen ajankäytöllisistä jne. esteistä huolimatta. Mikä parasta, siitä ei tarvitse tehdä maailman hankalinta ja ikävintä asiaa (se voi olla myös helppoa, kivaa ja palkitsevaa), eikä sitä tarvitse tehdä yksin! Tapaaminen yksilöohjaajan, trainerin, pt:n, ryhmäliikuntaohjaajan kanssa, saattaa muuttaa sinunkin elämäsi pysyvästi! Mukavaa alkavaa syksyä kaikille!
040-5054185, Hannu
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
Tapaus Crossfit Reebok Games
Kohta se on ovella, nimittäin 2011 "maailman kovakuntoisimman" miehen ja naisen valinta Reebokin sponsoroimien Crossfit Gamesien osalta. Todella kovakuntoiset miehet ja naiset (+joukkueet) mittelevät useamman päivän kestävässä turneessa fyysisen ja henkisen suorituskykynsä äärirajoilla tehden niin voimaa, kestävyyttä, tasapainoa, tekniikka kuin räjähtävää voimaa (vain muutamia osa-alueita mainitakseni) mittaavissa harjoitteissa. Kisat pidetään suurella (gladiaattorien mittelöpaikkaa muistuttavalla) areenalla, jossa myös yleisö pääsee nauttimaan täysin siemauksin kisafiiliksistä. No mitä ihmettä meikäläinen sitten tänne oikein raapustaa, tarvitseeko jenkeissä huippusuosion saavuttanut "laji" vielä täältäkin tuutista jonkinmoista hypetystä??? En usko ja minullapa olikin mielessä pienimuotoinen avautuminen ;)
Muutama vuosi sitten innostuin Crossfitistä, ehkäpä suurin syy oli se että oletin olevani todella hyvässä fyysisessä kunnossa ja ensimmäiset kunnon CF-treenit pudottivat miehen oikein rajulla juntalla maan kamaralle. En ollut uskoa, miten kroppa reagoi harjoitteisiin ja miten kovalle koetukselle se joutui. Olin totaalisen lyöty ja myyty! Lisäksi oli mahtavaa löytää laji, jossa kehitettävää tulisi riittämään (huolimatta pitkästä urheilutaustasta) vaikka loppuelämäksi. Crossfit Helsingin järjestämät Suomen historian ensimmäiset Crossfitin Sm-kilpailut pidettiin 2010 heinäkuun lopulla ja fiilis oli loistava (HUOM, voittaja Mikko Aronpää kisaa tänä vuonna jenkeissä!!!) ja yhteishenki oli kaikkien kisailijoiden kesken todella hyvä, kilapailijat nimittäin kannustivat aivan estottomasti toisiaan! Mikä ihme sitten on vikana?
Ristiriitaisin tuntein seuraan Jenkilässä vuosi vuodelta isommaksi mediasirkukseksi kasvavaa tapahtumaan/lajia. Puhumattakaan uusista kilpailijoista, jotka alkavat enemmän muistuttaa todellisia ammattiurheilijoita. Oliko käynytkin niin että huomaamattani "underground liikuntamuodosta" olikin kasvanut perus jenkkiperheen ammattilaisurheiliviidettä...hodareilla ja coca colalla? Urheilijoiden suoritusvaatimukset ovat kasvaneet ja alkuvuosien ykköset pääsevät hädintuskin kilpailuihin enää mukaan (mukana myös poikkeuksia!). Tämä on toisaalta tietenkin osittain luonnollista kehitystä, mutta ihmettelen miten kisoihin osallistuvat "karpaasit" ja "taistelijattaret" saavat pidettyä harjoittelunsa määrät järkevällä tasolla treenien lähennellessä eläimellistä suorituskyvyn rasittamista?
Toivon sydämeni pohjasta ettei kukaan kisaajista vedä itseään liian loppuun (siis lusikkaa nurkkaan näin kauniisti proosattuna) ja homma saadaan pidettyä järkevissä mitoissa. En ihmettelisi, mikäli kohta kadulla kulkisi jonkin tuotemerkin sponsoroimia Ammatti-Crosfittaajia, joiden avulla myös suuret yhtiöt saavat markkinoitua tuotteitaan kuluttajille lajin varjolla. Mitä lähempänä tuotteet ovat lajia (vaatteet, jalkineet, harjoitteluvälineet) sitä todennäköisemmin kuluttajat niitä tulevat ostamaan saavuttaakseen idolinsa fyysisen suorituskyvyn. Tietyllä tapaa tässä ei olekaan mitään vikaa ja näinhän urheilumarkkinointi toimii, mutta onko tämä sitä joksi Crossfit alunperin luotiin?
Tämä sama ilmiö esiintyy monessa muussakin vallalla olevissa liikuntamuodoissa. Arvoisat herrat, jotka laskevat lajien tuomaa arvoa myynnille kehittävät vaikka minkälaisia uutuuksia ja lajimuunnoksia, jotta myynti ja kiinnostus saadaan pidettyä kasvussa jatkuvalla syötöllä. Ja kysymyksessä ei enää ole lajin normaali kehitys vaan keksimällä keksitty tuotteistettaminen! Joo joo ja vali vali enkä ole edes vielä mikään grumpy old man, mutta halusimpahan tuoda tämänkin näkökulman asiasta esiin. Itselleni Crossfit tulee aina edustamaan mielekästä harrastusta, treenejä, yhdessäoloa ja itsensä haastamista. Huippu-urheilu pysyköön lestissään :) Hauskaa heinäkuuta kaikille lukijoille, muistakaahan hikoilla muuallakin kuin rannalla!
-Hannu
Muutama vuosi sitten innostuin Crossfitistä, ehkäpä suurin syy oli se että oletin olevani todella hyvässä fyysisessä kunnossa ja ensimmäiset kunnon CF-treenit pudottivat miehen oikein rajulla juntalla maan kamaralle. En ollut uskoa, miten kroppa reagoi harjoitteisiin ja miten kovalle koetukselle se joutui. Olin totaalisen lyöty ja myyty! Lisäksi oli mahtavaa löytää laji, jossa kehitettävää tulisi riittämään (huolimatta pitkästä urheilutaustasta) vaikka loppuelämäksi. Crossfit Helsingin järjestämät Suomen historian ensimmäiset Crossfitin Sm-kilpailut pidettiin 2010 heinäkuun lopulla ja fiilis oli loistava (HUOM, voittaja Mikko Aronpää kisaa tänä vuonna jenkeissä!!!) ja yhteishenki oli kaikkien kisailijoiden kesken todella hyvä, kilapailijat nimittäin kannustivat aivan estottomasti toisiaan! Mikä ihme sitten on vikana?
Ristiriitaisin tuntein seuraan Jenkilässä vuosi vuodelta isommaksi mediasirkukseksi kasvavaa tapahtumaan/lajia. Puhumattakaan uusista kilpailijoista, jotka alkavat enemmän muistuttaa todellisia ammattiurheilijoita. Oliko käynytkin niin että huomaamattani "underground liikuntamuodosta" olikin kasvanut perus jenkkiperheen ammattilaisurheiliviidettä...hodareilla ja coca colalla? Urheilijoiden suoritusvaatimukset ovat kasvaneet ja alkuvuosien ykköset pääsevät hädintuskin kilpailuihin enää mukaan (mukana myös poikkeuksia!). Tämä on toisaalta tietenkin osittain luonnollista kehitystä, mutta ihmettelen miten kisoihin osallistuvat "karpaasit" ja "taistelijattaret" saavat pidettyä harjoittelunsa määrät järkevällä tasolla treenien lähennellessä eläimellistä suorituskyvyn rasittamista?
Toivon sydämeni pohjasta ettei kukaan kisaajista vedä itseään liian loppuun (siis lusikkaa nurkkaan näin kauniisti proosattuna) ja homma saadaan pidettyä järkevissä mitoissa. En ihmettelisi, mikäli kohta kadulla kulkisi jonkin tuotemerkin sponsoroimia Ammatti-Crosfittaajia, joiden avulla myös suuret yhtiöt saavat markkinoitua tuotteitaan kuluttajille lajin varjolla. Mitä lähempänä tuotteet ovat lajia (vaatteet, jalkineet, harjoitteluvälineet) sitä todennäköisemmin kuluttajat niitä tulevat ostamaan saavuttaakseen idolinsa fyysisen suorituskyvyn. Tietyllä tapaa tässä ei olekaan mitään vikaa ja näinhän urheilumarkkinointi toimii, mutta onko tämä sitä joksi Crossfit alunperin luotiin?
Tämä sama ilmiö esiintyy monessa muussakin vallalla olevissa liikuntamuodoissa. Arvoisat herrat, jotka laskevat lajien tuomaa arvoa myynnille kehittävät vaikka minkälaisia uutuuksia ja lajimuunnoksia, jotta myynti ja kiinnostus saadaan pidettyä kasvussa jatkuvalla syötöllä. Ja kysymyksessä ei enää ole lajin normaali kehitys vaan keksimällä keksitty tuotteistettaminen! Joo joo ja vali vali enkä ole edes vielä mikään grumpy old man, mutta halusimpahan tuoda tämänkin näkökulman asiasta esiin. Itselleni Crossfit tulee aina edustamaan mielekästä harrastusta, treenejä, yhdessäoloa ja itsensä haastamista. Huippu-urheilu pysyköön lestissään :) Hauskaa heinäkuuta kaikille lukijoille, muistakaahan hikoilla muuallakin kuin rannalla!
-Hannu
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Minun urheilualan unelmani!
Otsake ehkäpä hieman huono kuvaamaan tämän kirjoituksen aihetta, mutta kokeilempa nyt kuitenkin!
Yksi mielestäni nykypäivänä (lähes) sukupuuttoon kuolleista asioista liikunta alalla on oikeasti tiivis ja hyvä treeniyhteisö. On totta että on paljon pieniä tiiviitä yhteisöjä, joilla on jokin oma juttunsa (zumba,voimanosto, kehonrakennus, surffaus, freerunning, nyrkkeily jne. jne.). Mutta luodappa sellainen yhteisö, joka toivottaisi tervetulleiksi aivan kaikki painonpudottajat, mentaaliharjoittelijat, kuntoilijat, treenaajat, himoliikkujat ja kaikki siltä väliltä. Olisiko tälläinen edes mahdollista ja järkevää?
Yksi vastaus, todellakin! Ja vieläpä erittäin tarpeellista! Ammatissani olen huomannut monilla ihmisillä suuren aloituskynyksen tulla tunnille, salille tai muuten treenamaan. Unelmani olisikin luoda paikka ja yhteisö, joka toivottaisi tervetulleeksi aivan kaikki treenaajat. Yhteisö, joka loisi kaikkien treenaajien kesken yhteenkuuluvuuden tunnetta iästä, sukupuolesta tai fyysisenkunnon tasosta piittaamatta. Jokainen joka tulisi ovesta sisään tietäisi, ettei koskaan tarvitse olla yksin tai halutessaan saa aivan rauhassa keskittyä omaan tekemiseen. Yhteisö, joka olisi niin monipuolinen ja kattava, että ihmisiä ei tarvitsisi yrittää saada liittymään siihen markkinoimalla vaan jokainen haluaisi kuulua yhteisöön omasta tahdostaan! Se olisi eräänlainen urheilun ja harjoittelun facebook, johon liittyjät vetäisivät mukanaan muitakin ystäviään, tuttaviaan ja sukulaisiaan. Kaikki saisivat sitä mitä haluaisivat harjoittelultaan ja vieläpä jotain paljon paljon ainutlaatuisempaa...paljon uusia ystäviä ja turvalisen yhteisön!
Missioni ei varmasti toteudu ihan hetkessä tai parissakaan, mutta pyrkimys juuri tuohon tavoitteeseen on kova! Tiedän että me suomalaiset emme ole aina niin sosiaalista porukkaa ja välillä jopa koemme liian ystävällisyyden ja tuttavallisuuden lähes tekopyhyydeksi, "Mitä se nyt tossa hymyilee, onko mulla jäänyt oregaanoa hampaisiin vai mitä?!" Mutta uskon vahvasti että tällainen yhteisö on mahdollista vielä jonain päivänä toteuttaa. Ajatteleppa asiaa myös tältä kantilta, kuinka paljon paremmin asiakkaalla/yhteisön jäsenellä on vaikutusvaltaa kyseenlaisessa yhteisössä. Yksikin mielipide edellisen tyyppisessä yhteisössä on otettava huomioon, vähän niin kuin isossa perheessä.
Ja ei huolta en ole suunnittelemassa uutta uskonlahkoa tai ääriliikettä. Tulipahan vaan mieleeni, kuinka hienoa tuollainen yhteisö olisi saada rakennettua ja kuinka moni siitä hyötyisi, jo sillä että ylipäänsä kuntoilun ja liikunnan aloittaminen olisi helpompaa. Tapanani ei ole tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta lupaan omalla toiminnallani yrittää luoda kyseelaista tunnetta ihmisissä ja ryhmissä, joita harjoitutan! Unelman tyyppisen yhteisön luominen saattaa jäädä vain unelmaksi, mutta mikäli saan edes palasen siitä unelmasta toteutettua, olen tyytyväinen!
Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!
-Hannu
Yksi mielestäni nykypäivänä (lähes) sukupuuttoon kuolleista asioista liikunta alalla on oikeasti tiivis ja hyvä treeniyhteisö. On totta että on paljon pieniä tiiviitä yhteisöjä, joilla on jokin oma juttunsa (zumba,voimanosto, kehonrakennus, surffaus, freerunning, nyrkkeily jne. jne.). Mutta luodappa sellainen yhteisö, joka toivottaisi tervetulleiksi aivan kaikki painonpudottajat, mentaaliharjoittelijat, kuntoilijat, treenaajat, himoliikkujat ja kaikki siltä väliltä. Olisiko tälläinen edes mahdollista ja järkevää?
Yksi vastaus, todellakin! Ja vieläpä erittäin tarpeellista! Ammatissani olen huomannut monilla ihmisillä suuren aloituskynyksen tulla tunnille, salille tai muuten treenamaan. Unelmani olisikin luoda paikka ja yhteisö, joka toivottaisi tervetulleeksi aivan kaikki treenaajat. Yhteisö, joka loisi kaikkien treenaajien kesken yhteenkuuluvuuden tunnetta iästä, sukupuolesta tai fyysisenkunnon tasosta piittaamatta. Jokainen joka tulisi ovesta sisään tietäisi, ettei koskaan tarvitse olla yksin tai halutessaan saa aivan rauhassa keskittyä omaan tekemiseen. Yhteisö, joka olisi niin monipuolinen ja kattava, että ihmisiä ei tarvitsisi yrittää saada liittymään siihen markkinoimalla vaan jokainen haluaisi kuulua yhteisöön omasta tahdostaan! Se olisi eräänlainen urheilun ja harjoittelun facebook, johon liittyjät vetäisivät mukanaan muitakin ystäviään, tuttaviaan ja sukulaisiaan. Kaikki saisivat sitä mitä haluaisivat harjoittelultaan ja vieläpä jotain paljon paljon ainutlaatuisempaa...paljon uusia ystäviä ja turvalisen yhteisön!
Missioni ei varmasti toteudu ihan hetkessä tai parissakaan, mutta pyrkimys juuri tuohon tavoitteeseen on kova! Tiedän että me suomalaiset emme ole aina niin sosiaalista porukkaa ja välillä jopa koemme liian ystävällisyyden ja tuttavallisuuden lähes tekopyhyydeksi, "Mitä se nyt tossa hymyilee, onko mulla jäänyt oregaanoa hampaisiin vai mitä?!" Mutta uskon vahvasti että tällainen yhteisö on mahdollista vielä jonain päivänä toteuttaa. Ajatteleppa asiaa myös tältä kantilta, kuinka paljon paremmin asiakkaalla/yhteisön jäsenellä on vaikutusvaltaa kyseenlaisessa yhteisössä. Yksikin mielipide edellisen tyyppisessä yhteisössä on otettava huomioon, vähän niin kuin isossa perheessä.
Ja ei huolta en ole suunnittelemassa uutta uskonlahkoa tai ääriliikettä. Tulipahan vaan mieleeni, kuinka hienoa tuollainen yhteisö olisi saada rakennettua ja kuinka moni siitä hyötyisi, jo sillä että ylipäänsä kuntoilun ja liikunnan aloittaminen olisi helpompaa. Tapanani ei ole tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta lupaan omalla toiminnallani yrittää luoda kyseelaista tunnetta ihmisissä ja ryhmissä, joita harjoitutan! Unelman tyyppisen yhteisön luominen saattaa jäädä vain unelmaksi, mutta mikäli saan edes palasen siitä unelmasta toteutettua, olen tyytyväinen!
Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!
-Hannu
maanantai 27. kesäkuuta 2011
Kesäloman aloitus :)
Harjoituksessa reppu + makuupussi + 5kg levypaino repussa!
Juoksu 400m
21x Amerikkalainen-Etuheilautus (16kg kahvakuula)
21xKyykky
21xKapea etunojapunnerrus
Juoksu 400m
15xAmerikkalainen-Etuheilautus
15xKyykky
15xKapea etunojapunnerrus
Juoksu 400m
9xAmerikkalainen-Etuheilautus
9xKyykky
9xKapea Etunojapunerrus
Aika: 8 min 28 sekuntia
Tässäpä meikälaisen loman aloitus. Joku kysyy mitä järkeä tuossa tuollaisessa on ja vieläpä kesälomalla? Voin vastata ettei ehkä yhtään mitään :) Satun vaan saamaan omat kiksini ja hyvän olon itseni haastamisesta ja liikunta on ammatin lisäksi minulle ehdottomasti suuri osa elämäntapaani. En osaisi olla liikkumatta ja yksinkertaistettuna se hienoin hetki suorituksen läpiviennin lisäksi on kun sydän lyö, hiki lentää ja takaraivossa ääni yrittää koko ajan saada sinua lopettamaan. Silloin minä tunnen todella eläväni!Aurinkoisia kesä/treenipäiviä kaikille blogini lukijoille! Jatkoa seuraa!
-Hannu
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Tiedätkö todelliset rajasi?
Minkälaista tulisi tehokkaan harjoittelun oikein olla? Miten sen tulisi kuormittaa kehoa ja mieltä? Miten jaksaisin paremmin tehdä treenit läpi?
Kysymyksiä, jotka pyörivät päivittäin harjoittelijoiden mielissä.
Lähdetään liikkeelle itse harjoitettavasta osasta eli kehostamme. Kuinka moni uskaltaa myöntää ettei tällä hetkellä käytä läheskään kaikkea kapasiteettia kehostaa/itsestään/mielestään, jota olisi mahdollista käyttää? En nyt tarkoita sitä etteikö välillä olisi hyvä vain rentoutua kuola valuen olohuoneen sohvalla Tekniikan Maailman kirjoitusmusteen piirtyessä hikiselle otsalle, vaan tarkoitan harjoituksen läpiviemistä, suunnittelua ja keskittymistä itse tekemiseen. Huomaatko usein tilanteen, jossa keho saattaisikin jatkaa suoritusta, mutta ääni pään sisällä ehdottaa lopettamaan..."ääh emmä tota jaksa kyllä tehdä!". Kaikki lähtee liikkeelle jo ajatuksen tasosta. Voimme ajatella harjoittelua talona, jonka kivijalkana toimivat ajatukset ja suunnitelmat tekemisestä. Mikäli nämä eivät ole vahvoja "kyllä mä sen jaksan vetää" "kyllä mä pystyn tuohon" koko rakennus on huteralla pohjalla ja pahimmassa tapauksessa sortuu, toisin sanoen treeniä ei pystytäkkään viemään suunniteltuun loppuun saakka.
Toinen salakavala kehoomme vaikuttava tekijä on nyky-yhteiskunnan kehittyminen. Taas ei pidä ymmärtää väärin, en ihannoin faaraoiden aikoja tai sitä kun kirveetkin tehtiin käsin kivestä. Tarkoitan elämän tietynlaista helppoutta. Tarvittaessa minun ei tällä hetkellä tarvitsisi ahteriani tästä penkistä nostaa saadakseni ruokaa, vaatteita, asunnon, auton jne. jne. Olemme alkaneet unohtaa mihin kehomme on oikein tarkoitettu. Jo useamman ihmisen kohdalla olen huomannut, miten tämä unohtaminen yhdistettynä epävarmoihin ajatuksiin harjoittelusta aiheuttaa vaikeuksia tehdä treenejä siten että oikasti heräteltäisiin siellä nukkuvaa todellista potentiaalia. Meillä on komeita uusia ihmeellisiä laitteita (tietenkin itsemme kehittämiä) helpottaaksemme harjoittelua. Mihin on hävinnyt harjoittelu, jossa uskalletaan rohkeasti käyttää samanaikaisesti koko kehoa? Joku kutsuu tätä toiminnalliseksi harjoitteluksi, minä kutsun sitä optimaaliseksi harjoitteluksi! Tämä ei vähiten sen takia että varmasti ihan "normaalissa elävässä elämässä" tulee eteen tilanteita joissa on sata varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa mahdollisuudesta valjastaa käyttöön koko kehon kapasiteetti (sekä fyysisesti että henkisesti).
Yksi erittäin positiivinen asia, jonka olen myös huomannut on ryhmän voima. Kun yhden ihmisen sijasta treenamassa onkin suurempi ryhmä on helpompi saada tukea "vertaisiltaa" ja periksi antaminen tuntuu häpeällisemmältä "emmä voi antaa periksi kun ei toi mun vieressäkään anna". Lisäksi (tämäkin on todistettu juttu) mitä kovempi harjoitus ryhmälle sitä paremmin ryhmä hitsautuu yhteen ja harjoittelijat alkavat tukemaan toinen toisiaan.
Pointtini on se että juuri sinun tulisi vielä laittaa lisää betonia "treenirakennuksesi kivijalkaan" ja tavoitella harjoitellessasi rajojasi. Olipa kysymys kerran kyykkyyn pääsemisestä tai sadan kilon nostamisesta suorille käsille aloita treenaaminen jo mielessäsi ennen suoritukseen lähtemistä. Aseta itsellesi useita välitavoitteita, jotka sinun on mahdollista saavuttaa ja älä tyydy yhteen onnistumiseen. Jos aloitat kivijalan rakentamisen mummon mökistä ajattele rakentavasi harjoittelullasi miljoona kaupunki! Meillä kaikilla on kehossamme uskomaton määrä tehoa, jota emme tule välttämättä käyttäneeksi juurikaan. Kun saat kartoitettua rajojasi on sinun helpompi myös käyttää voimavarojasi muuhunkin kuin pelkästään harjoitteluun...mikä sen mukavampaa kuin saada jo alussa henkinen yliote miehen/vaimon kanssa käden väännöstä siivouksesta/koiran ulkoilutuksesta/kaupassa käynnistä tms, vai mitä :)
-Hannu
Kysymyksiä, jotka pyörivät päivittäin harjoittelijoiden mielissä.
Lähdetään liikkeelle itse harjoitettavasta osasta eli kehostamme. Kuinka moni uskaltaa myöntää ettei tällä hetkellä käytä läheskään kaikkea kapasiteettia kehostaa/itsestään/mielestään, jota olisi mahdollista käyttää? En nyt tarkoita sitä etteikö välillä olisi hyvä vain rentoutua kuola valuen olohuoneen sohvalla Tekniikan Maailman kirjoitusmusteen piirtyessä hikiselle otsalle, vaan tarkoitan harjoituksen läpiviemistä, suunnittelua ja keskittymistä itse tekemiseen. Huomaatko usein tilanteen, jossa keho saattaisikin jatkaa suoritusta, mutta ääni pään sisällä ehdottaa lopettamaan..."ääh emmä tota jaksa kyllä tehdä!". Kaikki lähtee liikkeelle jo ajatuksen tasosta. Voimme ajatella harjoittelua talona, jonka kivijalkana toimivat ajatukset ja suunnitelmat tekemisestä. Mikäli nämä eivät ole vahvoja "kyllä mä sen jaksan vetää" "kyllä mä pystyn tuohon" koko rakennus on huteralla pohjalla ja pahimmassa tapauksessa sortuu, toisin sanoen treeniä ei pystytäkkään viemään suunniteltuun loppuun saakka.
Toinen salakavala kehoomme vaikuttava tekijä on nyky-yhteiskunnan kehittyminen. Taas ei pidä ymmärtää väärin, en ihannoin faaraoiden aikoja tai sitä kun kirveetkin tehtiin käsin kivestä. Tarkoitan elämän tietynlaista helppoutta. Tarvittaessa minun ei tällä hetkellä tarvitsisi ahteriani tästä penkistä nostaa saadakseni ruokaa, vaatteita, asunnon, auton jne. jne. Olemme alkaneet unohtaa mihin kehomme on oikein tarkoitettu. Jo useamman ihmisen kohdalla olen huomannut, miten tämä unohtaminen yhdistettynä epävarmoihin ajatuksiin harjoittelusta aiheuttaa vaikeuksia tehdä treenejä siten että oikasti heräteltäisiin siellä nukkuvaa todellista potentiaalia. Meillä on komeita uusia ihmeellisiä laitteita (tietenkin itsemme kehittämiä) helpottaaksemme harjoittelua. Mihin on hävinnyt harjoittelu, jossa uskalletaan rohkeasti käyttää samanaikaisesti koko kehoa? Joku kutsuu tätä toiminnalliseksi harjoitteluksi, minä kutsun sitä optimaaliseksi harjoitteluksi! Tämä ei vähiten sen takia että varmasti ihan "normaalissa elävässä elämässä" tulee eteen tilanteita joissa on sata varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa mahdollisuudesta valjastaa käyttöön koko kehon kapasiteetti (sekä fyysisesti että henkisesti).
Yksi erittäin positiivinen asia, jonka olen myös huomannut on ryhmän voima. Kun yhden ihmisen sijasta treenamassa onkin suurempi ryhmä on helpompi saada tukea "vertaisiltaa" ja periksi antaminen tuntuu häpeällisemmältä "emmä voi antaa periksi kun ei toi mun vieressäkään anna". Lisäksi (tämäkin on todistettu juttu) mitä kovempi harjoitus ryhmälle sitä paremmin ryhmä hitsautuu yhteen ja harjoittelijat alkavat tukemaan toinen toisiaan.
Pointtini on se että juuri sinun tulisi vielä laittaa lisää betonia "treenirakennuksesi kivijalkaan" ja tavoitella harjoitellessasi rajojasi. Olipa kysymys kerran kyykkyyn pääsemisestä tai sadan kilon nostamisesta suorille käsille aloita treenaaminen jo mielessäsi ennen suoritukseen lähtemistä. Aseta itsellesi useita välitavoitteita, jotka sinun on mahdollista saavuttaa ja älä tyydy yhteen onnistumiseen. Jos aloitat kivijalan rakentamisen mummon mökistä ajattele rakentavasi harjoittelullasi miljoona kaupunki! Meillä kaikilla on kehossamme uskomaton määrä tehoa, jota emme tule välttämättä käyttäneeksi juurikaan. Kun saat kartoitettua rajojasi on sinun helpompi myös käyttää voimavarojasi muuhunkin kuin pelkästään harjoitteluun...mikä sen mukavampaa kuin saada jo alussa henkinen yliote miehen/vaimon kanssa käden väännöstä siivouksesta/koiran ulkoilutuksesta/kaupassa käynnistä tms, vai mitä :)
-Hannu
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Life on a fast lane, elämää liikunta-alalla!
Olisipa hienoa tehdä hommia liikunta-alalla! Vetää välillä vähän jumppaa tai jotain ryhmäliikuntatuntia, jossa on jo valmiiksi keksitty konsepti! Kyllä sulla on helppoa kun saat palkkaa siitä kun sää vaan treenautat ihmisiä? Sähän varmaan treenaat tavallaan omaa kuntoakin asiakkaiden kanssa? Mitä, maksaako joku sulle siitä että nyrkkeilet sen kanssa?
Tällaisia kommentteja välillä valitettavasti kuulee, mutta mikäpä mahtaa olla se ihan oikea todellisuus tällä alalla?
Ensiksikin miellän liikunnan alalle suuntautumisen kutsumuksena. Itselläni suunnan näyttäjänä on toiminut lapsuudesta asti alkanut liikunnan harjoittelu, joka on ohjannut valitsemaan alan, jossa aktivoida myös muita ihmisiä liikkumaan. Toinen tärkeä seikka, jonka olen tehnyt heti alussa itselleni selväksi ryhtyessäni opintojen jälkeen liikunnan ammattilaiseksi on se, että teen työtä juuri ihmisten kunnon, fyysisen ja miksei henkisenkin kohottamisen takia en oman treenaamiseni. Omat harjoitukset tehdään omalla ajalla ja jokainen ”työtreeni” suunnitellaan asiakkaalle tai ryhmälle yksilöllisesti, aina!
Toiseksi, mikäli ei haluta mennä sieltä mistä aita on matalin niin jopa normaali kuntosaliohjelmienkin tekeminen vaatii paljon pohdintaa, sillä monesti tilanne on se että esim. personal trainer tietää tasan tarkkaan hyvän harjoituksen, jolla asiakas saavuttaisi nopeasti tavoitteensa, mutta asiakkaan sen hetkinen kunto ei vielä olekaan sen "optimaalisimman treenin" tasolla vaan esim. peruskuntoa joudutaan rakentamaan jonkin aikaa ennen siirtymistä vaativampiin harjoitteisiin. Lisäksi mukaan voidaan ottaa erilaiset vammat ja sairaudet, jotka vaikuttavat harjoiteltavien liikkeiden valintaan. Hiuksia halkomalla voidaankin sanoa harjoittelua matkaksi, jossa ei koskaan tulla ihan perille saakka, vaan opittavaa riittää koko elämän ajaksi...sekä harjoittelijalla että harjoituttajalla!
Lisäksi on itsensä jatkuva kouluttaminen. Toki fysiologiset perusasiat pysyvät (ainakin toisaiseksi, ehkä sitä parin kymmen vuoden päästä treenautetaan kyborgeja, klooneja tms, heh heh!) harjoiteltaessa vaikkapa eri voiman tai kestävyyden elementtejä, mutta uusia innovatiivisia treenimenetelmiä, välineitä jne. syntyy kuin sieniä sateella ja toki asiakkaatkin haluavat ohjaajansa olevan aina perillä uusimmista suuntauksista ja olevan mahdollisimman ammattitaitoinen, vai mitä?
Mitenkäs sitten liikunta-alan veistoksellisten vartaloiden omaavien superihmisten henkilökohtainen, työn ulkopuolinen elämä (tässä siis hieman ironiaa mukana!)? Niin, siis mikä elämä? Mikäli oikeasti tekee ja liikkuu ammatikseen on vähintäänkin normaalia aloittaa työpäivä aikaisin aamusta ja lopettaa vasta seuraavan vuorokauden puolella. Lisääppä tähän väliin vielä lapsi/lapset! Työ juttuja myös pohditaan ja suunnitellaan vielä kotonakin ja mikäli ohjaaja on myös vastuuussa vaikkapa joidenkin ryhmäliikuntatuntiensa suunnitelusta (musiikki, liikkeet, koreografiat jne.) vaatii suunnittelutyö todella paljon ohjaajan omaa varsinaisen fyysisentyön ulkopuolista aikaa ja lisäksi myös viikonloput ovat aivan normaaleja työpäiviä. Ja mikäli ohjaaja tekee useassa eri paikassa töitä tai siirtyy aina eri asiakkaidensa luo on myös ajateltava aikaa, joka kuluu pelkästään näihin siirtymisiin. Valitettavasti joskus ihmisillä on myös vaikea ymmärtää että kyse on todella ammatista, johon kouluttaudutaan ihan oikeissa kouluissa ja erilaisilla kursseilla sekä saadaan ihan oikeita todistuksiakin (ja toki myös ajan kanssa hankittu kokemus on korvaamattonta). On helppoa mieltää, että kun treenaa itse omalla vapaa-ajallaan niin valmentajallakin on oltava vapaa-aika omasta ”oikeasta jobistaan”.
Entäpä tärkein työkalu eli oma keho. Paineet kasvavat kun ohjaaja sairastuu tai loukkaantuu siten ettei pysty vetämään tunteja, harjoituksia tai treenejä. Mistä sijaiset, mihin siirrän peruutetut ajat, mistä saan palkkaa jne.Varsinkin monia kovia pitkäkestoisia harjoituksia viikottain vetävien treenareiden kropat ovat välillä todella kovalla koetuksella ja valitettavia ylilyöntejäkin sattuu. Tällä tarkoitan kipeänä treenaamista tai oman kropan todelliseen piippuun vetämistä. Lisäksi niin ikävää kuin se onkin myöntää luo yhteiskunta tietynlaista imagoa terveen ja urheilullisen ihmisen ulkonäöstä. Uskallan väittää että usea liikunnan ammattilainen joutuu ”kamppailemaan” myös tämän asian suhteen. Vai voitko väittää että ottaisit osaa tuntiin tai henkilöön jonka mainos näyttäsi joltain muulta kuin ”sporttiselta”, ”huolitellulta” ja ”mielenkiintoiselta/vetävältä”, tuskin. Yrittäppä siinä sitten lehtimainoksessa näyttää kiinnostavalta arvet naamassa, hiukset sekaisin ja silmät mustina, hehheh! :)
Summa summarum, on kuitenkin todettava etten ole päiväkään katunut valintaani pyrkiä opiskelemaan aikoinaan liikuntaa ja valmistuttuani aloittamaan työt kyseisellä alalla. En ole päiväkään miettinyt: ”en jaksa mennä tänään hommiin!” Toki olen kokenut lihaskipuja ja särkyjä, ollut väsynyt ja kiireinen ja kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä, mutta toisaalta saan tehdä joka päivä töitä upeiden ja mahtavien erilaisten ihmisten parissa! Olen saanut upeita ystäviä alalta! Saan opettaa, kannustaa, liikuttaa ja samalla myös kehittää itseäni ohjaajana ja ihmisenä sekä nähdä myös ohjattavieni kehittymisen! Lisäksi en olisi koskaan todennäköisesti tavannut upeaa ja ihanaa vaimoani ilman työskentelyä liikunnan alalla (hän siis samalla alalla) I love you!
Liikunnallista kesää kaikille, may the force be with you all!
-Hannu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)