Kun liikuntaa ammatikseen ohjaava ihminen sairastuu, on järjenlähtö lähellä...nimittäin ainakin ihmisen lähipiirillä. Tämä ihminen kun ei nimittäin olekaan aivan tavallinen kestettävä flunssaisena. Seinät alkavat kutistua ympärillä ja keho huutaa pääsyä fyysiseen toimintaan. Teeveen katselu on ehdottomasti kielletty, mikäli kuvaruudussa sattuisi olemaan vähääkään fyysisyyteen viittaavaa toimintaa, (action leffat ovat niitä vaarallisimpia!) niin jo lihakset alkavat jännittyneesti valmistautua kuviteltuun suoritukseen ja henkilö pyörii tuskaisena sohvalla (pahimmassa tapauksessa lattialla) yrittäen lieventää vieroitusoireita keinolla millä hyvänsä. Tuntuu ehkä todella hullulta ihmisestä, joka ei liiku ammatikseen, mutta uskompa että vastaanvanlaista kokemusta ei tarvitse kaukaa hakea liikunta-alan ihmisten parista. Itselläni treenaamattomuus vaikuttaa vahvasti myös psykeen toimintaan...eli treenaamattomana en suorittele seuraani kenellekään, heh heh!
Ongelmaksi tällainen liikunnallinen addiktio muodostuu kun kehon oikeasti pitäisi antaa levätä. Pahimmassa tapauksessa on edessä sydämen "pilaaminen" sydänlihastulehduksella ja koko uran heittäminen roskakoriin. Tehdäämpä pieni ajatusleikki: otetaan ihminen joka on vahvasti tulos-orientoitunut, määrittää omaa minäänsä paljolti työnsä tekemisen kautta ja on kaiken lisäksi hurahtanut liikkumaan aktiivisesti useita kertoja viikossa ja jopa päivässä (ja kyllä kyseinen määrittely pätee varmasti osittain meikäläiseen, mutta nyt en hae tässä sitä). Koetappa saada kyseisenlainen henkilö pysymään paikallaan tarpeeksi pitkään ja ymmärtämään oikeasti levon merkitys, ei ole helppoa ei (rakas vaimoni voi myös todistaa tämän allekirjoittaneen kannalta, heh heh!)
Amattikseen ihmisiä liikuttavan ja erittäin fyysistä työtä tekevän ihmisen elämä on eräänlaista taitelua ohuella trapezilla, jossa turvaverkon alle laittaminen on jokaisen henkilökohtaisella vastuulla. Kun sairastuu on usein ongelmana ei ainoastaan yksi vaan useamman asian järjestely. Ensimmäisena nousee sijaisen järjestäminen poissaolon ajaksi ja myös huoli tulojen saamisesta kipeänä olessa, toinen on huono omatunto (kyllä uskokaa tai älkää, minä ainakin kärsin tästä) peruuntuneista ohjausajoista tai tunneista, kolmas on varsinkin pt:llä työmäärän siirtyminen eteenpäin, eli tietoisuus siitä että hommat vaan kasvavat mitä pidempää olet poissa (tämä toki sopii ammattiin kuin ammattiin), myös palautuminen täytyy ottaa huomioon eli heti viikon räkälensusta parannuttuaan on tuskin viisasta lähteä hyppimään ja pomppimaan sata lasissa ja tietenkin neljäntenä se tuskallinen via dolo rosa...liikkumatta oleminen!
Mitenköhän tuon levon ja sen fiksuuden saisi jurrutettua omaan kroppaan tai siis tarkemminkin tuonne korvien väliin? Toki pidän tarkat lepopäivät joka viikko ja periodisoin myös omat treenini asiakkaiden harjoitteluiden lisäksi, mutta kun sairaus iskee tuntuu kuin sitä yrittäisi lentää betoni möhkäleet molemmissa jaloissa...eli ensinnäkin jo betonin jaloissa oleminen osoittaa ettei hommassa ole järjen hitustakaan. Älytöntä, mutta niin todellista. Onneksi meidän perheessä on aina vuorotellen toinen fiksumpi osapuoli jarruttelemassa turhia menohaluja...eli voinkin tunnustaa että myös itselläni on myös maailman paras henkilökohtainen ohjaaja, eli oma vaimoni! :)
Eli siis, miten järkevää on pelata elämällään venäläistä rulettia, vetää tunteja kuumeessa tai ohjata asiakkaita puolikuntoisena tai kipeänä? Yksin kertainen ja ainoa oikea vastaus: EI MITÄÄN! Tuskin kuitenkaan kukaan on niin adiktoitunut liikkumiseen että on valmis yhden tai muutaman (huomaa: huonon puolikuntoisena/kipeänä vedetyn diipadaapa) treenin/tunnin takia riskeeraamaan terveytensä, tulevaisuutensa ja pahimmassa tapauksessa koko uransa liikkumisen parissa. Itse en tuohon ainakaan lähde, sitä patsi samalla jokainen ohjaaja voi muistuttaa sekä itseään että kiivaasti tunneille/ohjaukseen pääsyä odottavia asiakkaita siitä, että hyväähän kannattaa aina odottaa...ja parasta vaikka sitten vähän pidempääkin :)
Mukavia treenihetkiä kaikille!
-Hannu (liikuntamajakka@gmail.com)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.