Tiedätkö todelliset rajasi?

Minkälaista tulisi tehokkaan harjoittelun oikein olla? Miten sen tulisi kuormittaa kehoa ja mieltä? Miten jaksaisin paremmin tehdä treenit läpi?
 Kysymyksiä, jotka pyörivät päivittäin harjoittelijoiden mielissä.

Lähdetään liikkeelle itse harjoitettavasta osasta eli kehostamme. Kuinka moni uskaltaa myöntää ettei tällä hetkellä käytä läheskään kaikkea kapasiteettia kehostaa/itsestään/mielestään, jota olisi mahdollista käyttää? En nyt tarkoita sitä etteikö välillä olisi hyvä vain rentoutua kuola valuen olohuoneen sohvalla Tekniikan Maailman kirjoitusmusteen piirtyessä hikiselle otsalle, vaan tarkoitan harjoituksen läpiviemistä, suunnittelua ja keskittymistä itse tekemiseen. Huomaatko usein tilanteen, jossa keho saattaisikin jatkaa suoritusta, mutta ääni pään sisällä ehdottaa lopettamaan..."ääh emmä tota jaksa kyllä tehdä!". Kaikki lähtee liikkeelle jo ajatuksen tasosta. Voimme ajatella harjoittelua talona, jonka kivijalkana toimivat ajatukset ja suunnitelmat tekemisestä. Mikäli nämä eivät ole vahvoja "kyllä mä sen jaksan vetää" "kyllä mä pystyn tuohon" koko rakennus on huteralla pohjalla ja pahimmassa tapauksessa sortuu, toisin sanoen treeniä ei pystytäkkään viemään suunniteltuun loppuun saakka.

Toinen salakavala kehoomme vaikuttava tekijä on nyky-yhteiskunnan kehittyminen. Taas ei pidä ymmärtää väärin, en ihannoin faaraoiden aikoja tai sitä kun kirveetkin tehtiin käsin kivestä. Tarkoitan elämän tietynlaista helppoutta. Tarvittaessa minun ei tällä hetkellä tarvitsisi ahteriani tästä penkistä nostaa saadakseni ruokaa, vaatteita, asunnon, auton jne. jne. Olemme alkaneet unohtaa mihin kehomme on oikein tarkoitettu. Jo useamman ihmisen kohdalla olen huomannut, miten tämä unohtaminen yhdistettynä epävarmoihin ajatuksiin harjoittelusta aiheuttaa vaikeuksia tehdä treenejä siten että oikasti heräteltäisiin siellä nukkuvaa todellista potentiaalia. Meillä on komeita uusia ihmeellisiä laitteita (tietenkin itsemme kehittämiä) helpottaaksemme harjoittelua. Mihin on hävinnyt harjoittelu, jossa uskalletaan rohkeasti käyttää samanaikaisesti koko kehoa? Joku kutsuu tätä toiminnalliseksi harjoitteluksi, minä kutsun sitä optimaaliseksi harjoitteluksi! Tämä ei vähiten sen takia että varmasti ihan "normaalissa elävässä elämässä" tulee eteen tilanteita joissa on sata varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa mahdollisuudesta valjastaa käyttöön koko kehon kapasiteetti (sekä fyysisesti että henkisesti).

Yksi erittäin positiivinen asia, jonka olen myös huomannut on ryhmän voima. Kun yhden ihmisen sijasta treenamassa onkin suurempi ryhmä on helpompi saada tukea "vertaisiltaa" ja periksi antaminen tuntuu häpeällisemmältä "emmä voi antaa periksi kun ei toi mun vieressäkään anna". Lisäksi (tämäkin on todistettu juttu) mitä kovempi harjoitus ryhmälle sitä paremmin ryhmä hitsautuu yhteen ja harjoittelijat alkavat tukemaan toinen toisiaan.

Pointtini on se että juuri sinun tulisi vielä laittaa lisää betonia "treenirakennuksesi kivijalkaan" ja tavoitella harjoitellessasi rajojasi. Olipa kysymys kerran kyykkyyn pääsemisestä tai sadan kilon nostamisesta suorille käsille aloita treenaaminen jo mielessäsi ennen suoritukseen lähtemistä. Aseta itsellesi useita välitavoitteita, jotka sinun on mahdollista saavuttaa ja älä tyydy yhteen onnistumiseen. Jos aloitat kivijalan rakentamisen mummon mökistä ajattele rakentavasi harjoittelullasi miljoona kaupunki! Meillä kaikilla on kehossamme uskomaton määrä tehoa, jota emme tule välttämättä käyttäneeksi juurikaan. Kun saat kartoitettua rajojasi on sinun helpompi myös käyttää voimavarojasi muuhunkin kuin pelkästään harjoitteluun...mikä sen mukavampaa kuin saada jo alussa henkinen yliote miehen/vaimon kanssa käden väännöstä siivouksesta/koiran ulkoilutuksesta/kaupassa käynnistä tms, vai mitä :)

-Hannu