Olipahan pakko taas kirjoittaa kun avasin tilapäisessä mielenhäiriössä ja alkavassa paniikissa aamupalaa syödessäni uusimman Urheilulehden (mainittakoon etten ole lehden tilaaja). Lehden jutut painottuvat paljolti eri lajien (lähinnä jääkiekko ja jalkapallo) valmentajien ja pelaajien sättimiseen tai podiumille nostamiseen, eikä siinä ole mitään väärää, mutta entäpä fyysinen valmennus? Eli nyt ei puhuta lajikohtaisesta valmennuksesta, pelikirjoista, tekniikkaharjoittelusta tai puolustusjärjestelmistä vaan itsensä urheilijan fyysisien ominaisuuksien kehittämisestä mahdollisimman korkealle tasolle omaa lajia ajatellen.
Vuosittain Suomessa järjestetään lukemattomia erilaisia leirejä ja kokoontumisia eri lajien valmentajille, mutta pääpiirteet ovat kuitenkin aina nimenomaan lajivalmennuksessa. On pakko ihmetellä suomalaisten urheilijoiden fysiikan "erilaisuutta"/tasoa (eritoten tietyissä lajeissa) verrattuna muun maailman urheilijoihin. Kyse ei pitäisi olla ainoastaan suuresta otannasta urheilijoita (esimerkkinä nyt vaikkapa USA) jossa suureen määrään mahtuun enemmän synnynäisiä lahjakkuuksia. Kyse on yksinkertaisesti rahallisesta panostuksesta ammattimaiseen fyysiseen valmentamiseen, jota meillä Suomessa on valitettavan vähän!
On lukemattomia tarinoita lahjakkaista nuorista urheilijoista, jotka ovat "päässeet" laiminlyömään seurattua, tehokasta ja suunnitelmallista fyysistä harjoittelua nimenomaan oman "hyvyytensä" nimenomaan lajitaidollisuutensa ansiosta. Tässä vaiheessa tuleekin esiin juuri aikaisemmin mainitsemani taidon ja fyysisen harjoittelun elintärkeä symbioosi. Molempien tulisi ruokkia toinen toistaan ja edistää urheilijan etenemistä kohti yhtä ja ainoaa tavoitetta, tulla lajissaan niin hyväksi kuin mahdollista. Samat lahjakkaat pelaajat kärsivät aikuisiällä lukemattomista vammoista, joista valitettavasti osa johtuu vain ja ainostaan vajaasta tai puutteellisesta fyysisestä harjoittelusta nuoruusiällä ja mahdollisesti myös myöhemmällä iällä. Surullista on myös miten vaikutukset tuovat esiin tiettyjen lajien pelaajien (esimerkkinä vaikkapa koripallo) fyysiset erot. Uskallan väittää että aika moni USA:lainen nuori lukiossa opiskeleva koripalloilija pärjäisi mainiosti vaikkapa maamme yleisurheilussa (esim. pituushyppy). Verratessa pelaajia keskenään, erilaista ruumiinrakennetta ei voi selittää pelkästään hyvällä geeniperimällä. Kyse on systemaattisen ja tavoitteellisen fyysisenharjoittelun aloittamisesta jo juniori-iällä. Lisäksi yhtään ei voi väheksyä myöskään urheilijalle spesifisti rakennetun ruokavalion ja ravinnon merkitystä. Tällä tavallako me harjoitutamme täällä kotimaassamme lupaavia nuoria urheilijoitamme?
Valitettavan monessa lajissa, lajiliitossa ja seurassa on "vanhojen hyvien aikojen" unelmoijia, joiden ajatusmaailmaan ei mahdu se, että lajivalmennuksessa voisi olla useampia eri valmennussisältöihin erikoistuneita valmentajia jo junioritasolta lähtien. Karrikoidusti ajatellaan että turhaan 14-15-vuotiaat harjoittelvat "punttiharjoittelua" jonkun nimenomaan siihen palkatun valmentajan johdolla kun sitä penkkiä ja kyykkyä on väännetty seuravalmentajan johdolla viimeiset 20-vuotta niin tehdään niin jatkossakin. Tällainen ajatusmalli tappaa jo heti alkuunsa idean monipuolisemmasta harjoitussuunnitelmasta. Mitäpä veikkaat, kuinka paljon erilaisia vammoja saataisiin ennalta ehkäistyä kun joukkueella/seuralla olisi ns. fyysinen valmentaja, jonka erikoistumisena olisi keskittyä kehittämään fyysiset harjoitteet siten että ne tukisivat urheilijan kehittymistä (huom. jokaiselle yksilöllisesti!) ja terveyttä lajin vaatimille tasoille?
Varmasti suurimmaksi osaksi juurikin näiden "erikoisvalmentajien" puuttuminen johtuu seurojen ja joukkueiden budjeteista, mutta onpahan vaan mielenkiintoista, että mikäli maamme urheilujohtoon palkataan erityinen työryhmä kehittämään Suomen huippu-urheilun nousemista korkeammalle kansainväliselle tasolle, meillä on edelleenkin järkyttävä määrä vapaaehtoisia "ilmaisia" valmentajia (suurimmaksi osaksi vanhemmat ja nuoret), jotka rakentavat pohjaa tulevaisuuden lupauksillemme juokkueidensa/lajiensa harjoituksissa ja varsinaisten ammattivalmentajien ryhmä loistaa poissaolollaan. Ajatukset tulisikin kääntää pidemmälle tulevaisuuteen. Olisi fiksua panostaa oikeasti järkevään suunniteltuun juoniori valmennukseen pitkällä tähtäimellä, johon alusta asti kuuluvat niin ravinnon, lihashuollon kuin fyysisen harjoittelun oikeanlainen ohjeistaminen. Lisäksi uskallan väittää, että sijoittaminen ns. fyysiseen valmentajaan tulee maksamaan itsensä monin kertaisesti takaisin jokaiselle joukkueelle/seuralle jo yllättävän nopeassa ajassa.
Kun seuraavan kerran ajat pientä tulevaisuuden huippu-urheilijaa harjoituksiin niin kysy itseltäsi, minkälainen on nimenomaan joukkueen/seuran/yksilön fyysisen valmennuksen laita? Mennäänkö sieltä mistä aita on matalin, mennäänkö vähän sinne suuntaan vai onko harjoittelu oikeasti ammattimaisen suunniteltua ja perusteltua, jossa jokaisen urheilijan yksilölliset erot (vahvuudet ja heikkoudet) otetaan huomioon ja niitä pyritään parhaimmalla mahdollisella tavalla kehittämään?
Mukavaa marraskuun alkua kaikille lukijoille!
-Hannu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.