Uusi vuosi on lähtenyt aktiivisesti käyntiin, joten taas on aika myös kirjoitella tänne blogiin hieman uutta tekstiä. Toivottavasti jokaiselle lukijalle uusi vuosi tuo edellisvuotta enemmän onnea ja menestystä niin liikunnan kuin muunkin elämän saralla.
Tämän kertaisen uutislähetyksen aiheenamme on...onko kuntoliikkujasta tarkoitus tehdä robotti? Kyllä luit aivan oikein, robotti. Seuraava pätkä on otettu suoraan wikipediasta:
Robotti (tšek. robota 'pakkotyö') tarkoittaa useimmiten mekaanista laitetta tai konetta, joka osaa jollain tavoin toimia fyysisessä maailmassa. Alkujaan robotti-sanalla tarkoitettiin etymologianmukaisesti mekaanista työläistä tai orjaa, ja tämä vaikuttaa sanan robotti merkitykseen yhä niin, että mikä tahansa automaatti ei ole robotti vaan robotilla on oltava joitakin ihmisen kaltaisia piirteitä.
Joulun jälkeen valehtelematta melkein jokaisella kehonkoostumuslaitteella mittaamallani asiakkaalla on tullut muutama lisäkilo lisää (nyt pitää sitten huomioida että tuossa kahdessa kilossa on myös mukana kehoon kertyneet nesteet). Myös useimmilla on ollut vaikeuksia pitää kiinni normaaleista treenirutiineista, vaikka syyt nyt kieltämättä eivät aina niitä vaakuuttavimpia ole olleetkaan. Siinä sitä sitten asiakas kertoo kuinka hän on pettynyt itseensä, koska ei ole pystynyt vaadittuun kurinalaisuuteen ja kertaa vielä siihen johtaneita syitä kuin varmistaakseen ettei ohjaajan kiristyvien leukalihasten jännitys kestäisi koko sovittua 60 minuuttista. Ilme on ollut helpottunut kun ohjaaja ei olekaan paasannut urheilun terveysvaikutteista vaan laskenut ruoskansa pöydälle ja nyökytellyt myöntyväisenä puhetulvan mukana.
Itselläni ei ole tarkoitus tehdä asiakkaistani kaikki käskyt suorittavia robotteja. Tarkoitus on paremminkin opettaa toimimaan eri tilanteiden vaatimalla tavalla kuten esimerkiksi joulu tai vastaavat juhlapyhät. Jo se että tiedostetaan liikunnan merkitys mässäilyjen ohella on askel parempaan suuntaan. Mikäli tunnetaan vielä pettymystä omaan "laiskuuteen" ollaan menossa jo reilusti oikeaan suuntaan.
Mielestäni on tärkeä ymmärtää valintojen merkitys. Juuri tämä merkitys korostuu jokaisella henkilökohtaisessa elämässä, aktiivinen Durasell-urheilija on valinnut askeettisen elämän, johon ei kuulu liikoja lepopäiviä tai herkutteluja ja harjoitukset haastavat kehoa äärirajoille, toinen normaali kuntoliikkuja liikkuu myös aktiivisesti, mutta haluaa välillä myös nautiskella ja herkutella, tekee myös välillä harjoitteita jotka ovat haastavia ja käyttää välillä henkilökohtaista valmentajaa vetoapuna kun omatoiminen harjoitelu meinaa polkea paikallaan tai innostus lopahtaa. Molemmat kokevat mielihyvää valitsemillaan tavoilla elää, eikä kummankaan tavassa ole mitään väärää. Toiselle sopii toinen tyyli ja toiselle toinen. Korostan aina asiakkailleni että muutosten tekeminen ruokavalioissa ja liikkumisessa on aina pitkäkestoinen tie kun lähtökohtana ei ole vuosien saatossa opittu tapa tehdä asioita, joten lipsumisia sattuu aina ja varmasti. Sen takia henkilökohtaisena valmentajana tarkoitukseni ei ole haukkua asiakasta maan rakoon, mikäli joulu tai kesä on mennyt penkin alle, vaan saada asiakas ymmärtämään miten tärkeää on, että valintojen tekeminen ja halu pysyvään muutokseen elämässä lähtee jokaisesta itsestään. Robotti suorittaa annetut käskyt mukisematta ja kyseenalaistamatta ja tähän en missään nimessä halua pyrkiä, vaan olla se joka ainakin jossain vaiheessa saa aikaan (toivottavasti!) sen a-haa elämyksen, näinhän se pitääkin tehdä!
Aktiivista alkuvuotta jokaiselle bloginlukijalle ja zemppiä treeneihin! Lupaan omastapuolestani tehdä kaikkeni, jotta liikkuminen olisi innostavaa, mukavaa, haastavaa, palkitsevaa, hikistä, turvallista ja tuloksia tuottavaa teille jokaiselle!
Ja käykäähän myös facebookissa klikkaamassa itsenne yritykseni sivulle ja antamassa palautetta:
http://www.facebook.com/pages/Hannu-Halonen-Liikuntamajakka/209138412438604?ref=ts
Valmennus asioissa toimii sähköposti: liikuntamajakka@gmail.com
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
perjantai 9. joulukuuta 2011
Ihmedietillä "kesäkuntoon"?
Jaa-a, näin jouluherkkujen kolkutellessa ovien ja ikkunoiden takana onkin hyvä ottaa aiheeksi monien ihmisten keskusteluissa ja lehtien palstoilla viihtyvät "muotidieetit".
Ruoditaampas ensin tuota varsinaista sanaa. Sanana dieetti kuulostaa minusta ikävältä. Se ei tunnu sanalta, joka ilmaisisi muutosta, joka tehdään elämäntapojen muuttamiseksi lopullisesti ja muutenkin sanan "sointi" nostaa kylmät hikipisarat otsalle. Urheilijalle dietti merkitsee (usein) tuskallista aikaa, jolloin paino on tarkoitus saada laskemaan lajin vaatimalle kilomäärälle (esim. paini, nyrkkeily, kehonrakennus jne.) ja kyse on nimenomaan hetkellisestä painon laskemisesta. Lajista riippuen dieettien kestot vaihtelevat yleensä puolesta vuodesta muutamaan kuukauteen, mutta periaate on aina sama. Painon hetkellinen pudottaminen.
Lehdissä on viimeaikoina ollut paljon puhetta uudesta mullistavasta dieetistä nimeltä karppaus. Jep, taitaa olla kirjoittajilla historian tutkimus hieman hakusessa, nimittäin lähes hiilihydraatitonta diettiä on käytetty antiikinajoista saakka, jolloin useat urheilijat pudottivat painoansa olympialaisiin valmistautuessaan kattaen ravintonsa pääasiassa juomalla viiniä ja syömällä lihaa. Lähes samanlaisia dieettejä on ollut vaikka kuinka, esimerkkinä vaikkapa "luolamiesdieetti" tai "spartalainen dieetti". Uusimpana kuulin asiakkaalta shampanja dieetistä, eli siis juodaan vain shampanjaa...en ole kokeillut, täytyy ehkä alkaa kokeilemaan, joten älkää ihmetelkö, jos sanat sekoaa ohjatessa ja ohjaaja ei pysy ominavuin pystyssä, eikös se Hassisen Koneenkin vanha biisi mennyt että: "Rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla!"
Suosin ja suosittelen yleensä myös useille asiakkailleni vähä hiilihydraattista ruokavaliota. Kuitenkin hiilihydraattien kokonaan pois jättäminen on mielestäni tarpeetonta, kyse on vähän samanlaisesta tilanteesta jos joku sanoisi että kävelyllä ei tee mitään vaan joka paikkaan pitää juosta kuin vetäisit 100m vetoja...täysiä! Tai treenaa aina maksimivoimaa, unohda perus-kesto- ja räjähtävänvoiman harjoittelu! Kysymys on kahdesta äärilaidasta, jossa unohdetaan se niin kutsuttu kultainen keskitie. Hiilihydraateille on perusteltu merkitys kehon palauttamiseksi tehdystä harjoittelusta. Liika on tietenkin liikaa, mutta olisi hyvä tiedostaa milloin syödä enemmän hiilihydraattipitoista (ja minkälaisia hiilihydraatteja) ravintoa esim. juuri kovan harjoituksen jälkeen ja milloin taas nipistää hiilihydraattien saantia vähemmälle esim. lepo/kevyinä harjoittelupäivinä.
Eli lopulta kyse onkin taas tuosta samasta asiasta joka on jo aikaisemminkin tullut kirjoituksissani esiin, uuden oppimisesta ja sen soveltamisesta jatkossa omassa ruokavaliossa. Valitettavasti "muotidieetit" eivät tule koskaan loppumaan ja syynä tähän on meidän ihmisten...öhöm, kaipa se on vaan myönnettävä...uskomaton laiskuus. Haluamme kaiken, nyt ja heti! Vaadimme että tuloksien tulee tapahtua maksimissaan muutamien päivien kärvistelyn jälkeen ja mahdollisimman vähällä työllä ja vaivalla tietenkin. Olemmehan kiireisiä ja ahkeria, istumme autossa, sohvalla, tietokoneen ääressä ja illalla makaamme sängyssä! Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta uskon että huomasit mitä hain. Eli unohdetaan äärimmäisyydet ja yritetään soveltaa parhaalla mahdollisella tavalla uutta oppimaamme, suodattaa kaikesta median suoltamasta ravintotulvasta fiksuimmat ja tärkeimmät sovellukset omissa ruokailututtomuksissa (tämän takia myös me valmentajat olemme olemassa, heh heh), on ihan ok välillä lipsahtaa ja repsahtaa vaikkapa suklaan kavalaan viettelykseen, kunhan sinne ei jää liian pitkäksi aikaa ja muistaa pitää kokonaiskuvan kirkkaana mielessä! Jos "muutaman" joulutortun, laatikoiden ja joulukonvehtien jälkeen koet huonoa omatuntoa...hyvä, käy pienellä lenkillä tai tee vaikkapa pieni kotiharjoitus! Olet juuri oppinut toimimaan yhden "erikoistilanteen" vaatimalla tavalla pitääksesi kilot kurissa ja mielen virkeänä!
Mukavaa joulun odotusta kaikille lukijoille ja asiakkailleni!
p.s. Blogia kirjoittaessa soittimessa soi Fair To Midland - Arrows & Achors (suosittelen katsastamaan bändin!)
-Hannu
Ruoditaampas ensin tuota varsinaista sanaa. Sanana dieetti kuulostaa minusta ikävältä. Se ei tunnu sanalta, joka ilmaisisi muutosta, joka tehdään elämäntapojen muuttamiseksi lopullisesti ja muutenkin sanan "sointi" nostaa kylmät hikipisarat otsalle. Urheilijalle dietti merkitsee (usein) tuskallista aikaa, jolloin paino on tarkoitus saada laskemaan lajin vaatimalle kilomäärälle (esim. paini, nyrkkeily, kehonrakennus jne.) ja kyse on nimenomaan hetkellisestä painon laskemisesta. Lajista riippuen dieettien kestot vaihtelevat yleensä puolesta vuodesta muutamaan kuukauteen, mutta periaate on aina sama. Painon hetkellinen pudottaminen.
Lehdissä on viimeaikoina ollut paljon puhetta uudesta mullistavasta dieetistä nimeltä karppaus. Jep, taitaa olla kirjoittajilla historian tutkimus hieman hakusessa, nimittäin lähes hiilihydraatitonta diettiä on käytetty antiikinajoista saakka, jolloin useat urheilijat pudottivat painoansa olympialaisiin valmistautuessaan kattaen ravintonsa pääasiassa juomalla viiniä ja syömällä lihaa. Lähes samanlaisia dieettejä on ollut vaikka kuinka, esimerkkinä vaikkapa "luolamiesdieetti" tai "spartalainen dieetti". Uusimpana kuulin asiakkaalta shampanja dieetistä, eli siis juodaan vain shampanjaa...en ole kokeillut, täytyy ehkä alkaa kokeilemaan, joten älkää ihmetelkö, jos sanat sekoaa ohjatessa ja ohjaaja ei pysy ominavuin pystyssä, eikös se Hassisen Koneenkin vanha biisi mennyt että: "Rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla!"
Suosin ja suosittelen yleensä myös useille asiakkailleni vähä hiilihydraattista ruokavaliota. Kuitenkin hiilihydraattien kokonaan pois jättäminen on mielestäni tarpeetonta, kyse on vähän samanlaisesta tilanteesta jos joku sanoisi että kävelyllä ei tee mitään vaan joka paikkaan pitää juosta kuin vetäisit 100m vetoja...täysiä! Tai treenaa aina maksimivoimaa, unohda perus-kesto- ja räjähtävänvoiman harjoittelu! Kysymys on kahdesta äärilaidasta, jossa unohdetaan se niin kutsuttu kultainen keskitie. Hiilihydraateille on perusteltu merkitys kehon palauttamiseksi tehdystä harjoittelusta. Liika on tietenkin liikaa, mutta olisi hyvä tiedostaa milloin syödä enemmän hiilihydraattipitoista (ja minkälaisia hiilihydraatteja) ravintoa esim. juuri kovan harjoituksen jälkeen ja milloin taas nipistää hiilihydraattien saantia vähemmälle esim. lepo/kevyinä harjoittelupäivinä.
Eli lopulta kyse onkin taas tuosta samasta asiasta joka on jo aikaisemminkin tullut kirjoituksissani esiin, uuden oppimisesta ja sen soveltamisesta jatkossa omassa ruokavaliossa. Valitettavasti "muotidieetit" eivät tule koskaan loppumaan ja syynä tähän on meidän ihmisten...öhöm, kaipa se on vaan myönnettävä...uskomaton laiskuus. Haluamme kaiken, nyt ja heti! Vaadimme että tuloksien tulee tapahtua maksimissaan muutamien päivien kärvistelyn jälkeen ja mahdollisimman vähällä työllä ja vaivalla tietenkin. Olemmehan kiireisiä ja ahkeria, istumme autossa, sohvalla, tietokoneen ääressä ja illalla makaamme sängyssä! Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta uskon että huomasit mitä hain. Eli unohdetaan äärimmäisyydet ja yritetään soveltaa parhaalla mahdollisella tavalla uutta oppimaamme, suodattaa kaikesta median suoltamasta ravintotulvasta fiksuimmat ja tärkeimmät sovellukset omissa ruokailututtomuksissa (tämän takia myös me valmentajat olemme olemassa, heh heh), on ihan ok välillä lipsahtaa ja repsahtaa vaikkapa suklaan kavalaan viettelykseen, kunhan sinne ei jää liian pitkäksi aikaa ja muistaa pitää kokonaiskuvan kirkkaana mielessä! Jos "muutaman" joulutortun, laatikoiden ja joulukonvehtien jälkeen koet huonoa omatuntoa...hyvä, käy pienellä lenkillä tai tee vaikkapa pieni kotiharjoitus! Olet juuri oppinut toimimaan yhden "erikoistilanteen" vaatimalla tavalla pitääksesi kilot kurissa ja mielen virkeänä!
Mukavaa joulun odotusta kaikille lukijoille ja asiakkailleni!
p.s. Blogia kirjoittaessa soittimessa soi Fair To Midland - Arrows & Achors (suosittelen katsastamaan bändin!)
-Hannu
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Kun joulu saapuu keskivartaloon!
Ensiksi oikein mukavaa alkavaa joulukuuta kaikille, toivottavasti saadaan hieman pakkasta ja luntakin tähän pimeään ja vetiseen säähän!
Useiden asiakkaiden kanssa joulun alla jutustellessa aihepiiri kääntyy väksinkin syömiseen ja harjoittelun "pakollisiin taukoihin", jotka ainakin osin aiheuttavat kasvua keskivartalonalueella ja siitä johtuvaa itkua ja hammasten kiristystä tammikuun alkaessa. Mietitääpä noita syitä "pakkotaukoon":
1. "Yleiset joulukiireet"
Eli toisinsanoen ainakin muutamat pikkujoulut, joista toipumiseen menee ainakin 3-4 päivää per bakkanaali. Keho itkee seuraavissa treeneissä (tai työpäivänä) nesteen ja suolojen puutteessa, päätä särkee ja pomoa yritetään vältellä ennen seuraavaa pakollista palaveria, jospa vaikka olisi sattunut unohtamaan kaikki ne loppuillan ylilyönnit.
Jouluvalmistelut kai kuuluvat myös näihin. Eli siis palloillaan ostoskeskuksissa pohtimassa viimehetken joululahjahankintoja ja samalla unohdetaan syödä tai sitten syödään "jotain nopeaa"...ja useasti epäterveellistä. Jouluvalmistelut ovat myös pitkällinen prosessi, joten siihen kannattaa varata koko joulukuun, mikä taas tarkoittaa harjoitteluiden siirtämistä tammikuulle.
2. "Pakollinen sukuloiminen"
Toisin sanoen konvehteja, kahvia, pullaa, glögiä, kinkkua ja laatikoita useammin kuin 3 kertaa päivässä, onhan sentään kohteliasta maistaa että Fazerin konvehdit maistuvat samalta vielä kolmannessakin kyläilypaikassa. Myöskin matkavalmistelut aiheuttavat sen verran päänvaivaa ettei treeneistä tule yhtään mitään. Suunnittelutyöhön ja toteuttamiseen menee ainakin kaikki 24h vuorokaudessa, seuraavat treenit siis tammikuussa.
3. "Työkiireet"
Monilla aloilla vedellään projektien jne. finaalivalmisteluja joulukuussa. Tämänhän tarkoittaa makuupussin ja matkakeittimen pitämistä toimistossa, josta poistutaan vasta aatonaattona hakemaan se kuihtunein kuusi ja Saarioisten pakolliset laatikot ennen joulun vieton alkamista. Treenit siis tammikuuhun.
Näitähän voisi jatkaa loputtomiin. Huomasit (toivottavasti) varmaan ironian äskeisissä kirjoituksissani. Eli kysymys ei niinkään ole jostain super hankalasta ajasta, jolloin jaloissa olevat kahleet estävät normaaliharjoittelun. Kysymys on enemmänkin mielentilasta ja asennoitumisesta. Jouluhan on rauhoittumista varten ja tämän allekirjoitan mukisematta, mutta joulukuu on kuukausi siinä missä huhti- ja kesäkuukin.
Joulun alla on syytä miettiä hieman normaali treenirutiinin muuttamista, mikäli tietää edellämainittujen asioiden hankaloittavan harjoittelua. Joululomalla on aivan varmasti jokaisella mahdollisuus löytää päivästään 20-30min, jonka ainakana suorittaa "fyysistäpuhdistautumista" jouluherkkujen huutaessa vatsalaukun pohjalla. Myöskin syömisen pienimuotoinen ennakoiminen/suunnittelu ei ole pahasta. Eli jos tiedät herkuttelevasi ainakin muutamana päivänä, niin suunnittele liikkuvasi myös siten että kuluttaisit nautittua energiaa myös samassa määrin pois. Joulu on myös mitä parhainta aikaa yhdistää perheen yhdessäolo ja liikkuminen (ja siis edelleen toivomme sitä lunta, kiitos...ei niin paljon kuin viime talvena kuitenkaan jos mahdollista!) hiihto, lumityöt tai vaikkapa lumilinnan rakentaminen toimivat loistavina "herkkujenpolttajina". Nyt siis reippain mielin valmistelemaan joulua, ohjeethan olivat yksinkertaiset: ennakoi, suunnittele, harjoittele, rentoudu, nauti...mielestäni aika toimiva kuvio, vai mitä? Oikein mukavaa joulun odotusta kaikille blogini lukijoille ja zemppiä treeneihin!
-Hannu
Useiden asiakkaiden kanssa joulun alla jutustellessa aihepiiri kääntyy väksinkin syömiseen ja harjoittelun "pakollisiin taukoihin", jotka ainakin osin aiheuttavat kasvua keskivartalonalueella ja siitä johtuvaa itkua ja hammasten kiristystä tammikuun alkaessa. Mietitääpä noita syitä "pakkotaukoon":
1. "Yleiset joulukiireet"
Eli toisinsanoen ainakin muutamat pikkujoulut, joista toipumiseen menee ainakin 3-4 päivää per bakkanaali. Keho itkee seuraavissa treeneissä (tai työpäivänä) nesteen ja suolojen puutteessa, päätä särkee ja pomoa yritetään vältellä ennen seuraavaa pakollista palaveria, jospa vaikka olisi sattunut unohtamaan kaikki ne loppuillan ylilyönnit.
Jouluvalmistelut kai kuuluvat myös näihin. Eli siis palloillaan ostoskeskuksissa pohtimassa viimehetken joululahjahankintoja ja samalla unohdetaan syödä tai sitten syödään "jotain nopeaa"...ja useasti epäterveellistä. Jouluvalmistelut ovat myös pitkällinen prosessi, joten siihen kannattaa varata koko joulukuun, mikä taas tarkoittaa harjoitteluiden siirtämistä tammikuulle.
2. "Pakollinen sukuloiminen"
Toisin sanoen konvehteja, kahvia, pullaa, glögiä, kinkkua ja laatikoita useammin kuin 3 kertaa päivässä, onhan sentään kohteliasta maistaa että Fazerin konvehdit maistuvat samalta vielä kolmannessakin kyläilypaikassa. Myöskin matkavalmistelut aiheuttavat sen verran päänvaivaa ettei treeneistä tule yhtään mitään. Suunnittelutyöhön ja toteuttamiseen menee ainakin kaikki 24h vuorokaudessa, seuraavat treenit siis tammikuussa.
3. "Työkiireet"
Monilla aloilla vedellään projektien jne. finaalivalmisteluja joulukuussa. Tämänhän tarkoittaa makuupussin ja matkakeittimen pitämistä toimistossa, josta poistutaan vasta aatonaattona hakemaan se kuihtunein kuusi ja Saarioisten pakolliset laatikot ennen joulun vieton alkamista. Treenit siis tammikuuhun.
Näitähän voisi jatkaa loputtomiin. Huomasit (toivottavasti) varmaan ironian äskeisissä kirjoituksissani. Eli kysymys ei niinkään ole jostain super hankalasta ajasta, jolloin jaloissa olevat kahleet estävät normaaliharjoittelun. Kysymys on enemmänkin mielentilasta ja asennoitumisesta. Jouluhan on rauhoittumista varten ja tämän allekirjoitan mukisematta, mutta joulukuu on kuukausi siinä missä huhti- ja kesäkuukin.
Joulun alla on syytä miettiä hieman normaali treenirutiinin muuttamista, mikäli tietää edellämainittujen asioiden hankaloittavan harjoittelua. Joululomalla on aivan varmasti jokaisella mahdollisuus löytää päivästään 20-30min, jonka ainakana suorittaa "fyysistäpuhdistautumista" jouluherkkujen huutaessa vatsalaukun pohjalla. Myöskin syömisen pienimuotoinen ennakoiminen/suunnittelu ei ole pahasta. Eli jos tiedät herkuttelevasi ainakin muutamana päivänä, niin suunnittele liikkuvasi myös siten että kuluttaisit nautittua energiaa myös samassa määrin pois. Joulu on myös mitä parhainta aikaa yhdistää perheen yhdessäolo ja liikkuminen (ja siis edelleen toivomme sitä lunta, kiitos...ei niin paljon kuin viime talvena kuitenkaan jos mahdollista!) hiihto, lumityöt tai vaikkapa lumilinnan rakentaminen toimivat loistavina "herkkujenpolttajina". Nyt siis reippain mielin valmistelemaan joulua, ohjeethan olivat yksinkertaiset: ennakoi, suunnittele, harjoittele, rentoudu, nauti...mielestäni aika toimiva kuvio, vai mitä? Oikein mukavaa joulun odotusta kaikille blogini lukijoille ja zemppiä treeneihin!
-Hannu
perjantai 28. lokakuuta 2011
Huippu-urheilun fyysinen harjoittelu, Suomi vs Muu maailma!
Olipahan pakko taas kirjoittaa kun avasin tilapäisessä mielenhäiriössä ja alkavassa paniikissa aamupalaa syödessäni uusimman Urheilulehden (mainittakoon etten ole lehden tilaaja). Lehden jutut painottuvat paljolti eri lajien (lähinnä jääkiekko ja jalkapallo) valmentajien ja pelaajien sättimiseen tai podiumille nostamiseen, eikä siinä ole mitään väärää, mutta entäpä fyysinen valmennus? Eli nyt ei puhuta lajikohtaisesta valmennuksesta, pelikirjoista, tekniikkaharjoittelusta tai puolustusjärjestelmistä vaan itsensä urheilijan fyysisien ominaisuuksien kehittämisestä mahdollisimman korkealle tasolle omaa lajia ajatellen.
Vuosittain Suomessa järjestetään lukemattomia erilaisia leirejä ja kokoontumisia eri lajien valmentajille, mutta pääpiirteet ovat kuitenkin aina nimenomaan lajivalmennuksessa. On pakko ihmetellä suomalaisten urheilijoiden fysiikan "erilaisuutta"/tasoa (eritoten tietyissä lajeissa) verrattuna muun maailman urheilijoihin. Kyse ei pitäisi olla ainoastaan suuresta otannasta urheilijoita (esimerkkinä nyt vaikkapa USA) jossa suureen määrään mahtuun enemmän synnynäisiä lahjakkuuksia. Kyse on yksinkertaisesti rahallisesta panostuksesta ammattimaiseen fyysiseen valmentamiseen, jota meillä Suomessa on valitettavan vähän!
On lukemattomia tarinoita lahjakkaista nuorista urheilijoista, jotka ovat "päässeet" laiminlyömään seurattua, tehokasta ja suunnitelmallista fyysistä harjoittelua nimenomaan oman "hyvyytensä" nimenomaan lajitaidollisuutensa ansiosta. Tässä vaiheessa tuleekin esiin juuri aikaisemmin mainitsemani taidon ja fyysisen harjoittelun elintärkeä symbioosi. Molempien tulisi ruokkia toinen toistaan ja edistää urheilijan etenemistä kohti yhtä ja ainoaa tavoitetta, tulla lajissaan niin hyväksi kuin mahdollista. Samat lahjakkaat pelaajat kärsivät aikuisiällä lukemattomista vammoista, joista valitettavasti osa johtuu vain ja ainostaan vajaasta tai puutteellisesta fyysisestä harjoittelusta nuoruusiällä ja mahdollisesti myös myöhemmällä iällä. Surullista on myös miten vaikutukset tuovat esiin tiettyjen lajien pelaajien (esimerkkinä vaikkapa koripallo) fyysiset erot. Uskallan väittää että aika moni USA:lainen nuori lukiossa opiskeleva koripalloilija pärjäisi mainiosti vaikkapa maamme yleisurheilussa (esim. pituushyppy). Verratessa pelaajia keskenään, erilaista ruumiinrakennetta ei voi selittää pelkästään hyvällä geeniperimällä. Kyse on systemaattisen ja tavoitteellisen fyysisenharjoittelun aloittamisesta jo juniori-iällä. Lisäksi yhtään ei voi väheksyä myöskään urheilijalle spesifisti rakennetun ruokavalion ja ravinnon merkitystä. Tällä tavallako me harjoitutamme täällä kotimaassamme lupaavia nuoria urheilijoitamme?
Valitettavan monessa lajissa, lajiliitossa ja seurassa on "vanhojen hyvien aikojen" unelmoijia, joiden ajatusmaailmaan ei mahdu se, että lajivalmennuksessa voisi olla useampia eri valmennussisältöihin erikoistuneita valmentajia jo junioritasolta lähtien. Karrikoidusti ajatellaan että turhaan 14-15-vuotiaat harjoittelvat "punttiharjoittelua" jonkun nimenomaan siihen palkatun valmentajan johdolla kun sitä penkkiä ja kyykkyä on väännetty seuravalmentajan johdolla viimeiset 20-vuotta niin tehdään niin jatkossakin. Tällainen ajatusmalli tappaa jo heti alkuunsa idean monipuolisemmasta harjoitussuunnitelmasta. Mitäpä veikkaat, kuinka paljon erilaisia vammoja saataisiin ennalta ehkäistyä kun joukkueella/seuralla olisi ns. fyysinen valmentaja, jonka erikoistumisena olisi keskittyä kehittämään fyysiset harjoitteet siten että ne tukisivat urheilijan kehittymistä (huom. jokaiselle yksilöllisesti!) ja terveyttä lajin vaatimille tasoille?
Varmasti suurimmaksi osaksi juurikin näiden "erikoisvalmentajien" puuttuminen johtuu seurojen ja joukkueiden budjeteista, mutta onpahan vaan mielenkiintoista, että mikäli maamme urheilujohtoon palkataan erityinen työryhmä kehittämään Suomen huippu-urheilun nousemista korkeammalle kansainväliselle tasolle, meillä on edelleenkin järkyttävä määrä vapaaehtoisia "ilmaisia" valmentajia (suurimmaksi osaksi vanhemmat ja nuoret), jotka rakentavat pohjaa tulevaisuuden lupauksillemme juokkueidensa/lajiensa harjoituksissa ja varsinaisten ammattivalmentajien ryhmä loistaa poissaolollaan. Ajatukset tulisikin kääntää pidemmälle tulevaisuuteen. Olisi fiksua panostaa oikeasti järkevään suunniteltuun juoniori valmennukseen pitkällä tähtäimellä, johon alusta asti kuuluvat niin ravinnon, lihashuollon kuin fyysisen harjoittelun oikeanlainen ohjeistaminen. Lisäksi uskallan väittää, että sijoittaminen ns. fyysiseen valmentajaan tulee maksamaan itsensä monin kertaisesti takaisin jokaiselle joukkueelle/seuralle jo yllättävän nopeassa ajassa.
Kun seuraavan kerran ajat pientä tulevaisuuden huippu-urheilijaa harjoituksiin niin kysy itseltäsi, minkälainen on nimenomaan joukkueen/seuran/yksilön fyysisen valmennuksen laita? Mennäänkö sieltä mistä aita on matalin, mennäänkö vähän sinne suuntaan vai onko harjoittelu oikeasti ammattimaisen suunniteltua ja perusteltua, jossa jokaisen urheilijan yksilölliset erot (vahvuudet ja heikkoudet) otetaan huomioon ja niitä pyritään parhaimmalla mahdollisella tavalla kehittämään?
Mukavaa marraskuun alkua kaikille lukijoille!
-Hannu
Vuosittain Suomessa järjestetään lukemattomia erilaisia leirejä ja kokoontumisia eri lajien valmentajille, mutta pääpiirteet ovat kuitenkin aina nimenomaan lajivalmennuksessa. On pakko ihmetellä suomalaisten urheilijoiden fysiikan "erilaisuutta"/tasoa (eritoten tietyissä lajeissa) verrattuna muun maailman urheilijoihin. Kyse ei pitäisi olla ainoastaan suuresta otannasta urheilijoita (esimerkkinä nyt vaikkapa USA) jossa suureen määrään mahtuun enemmän synnynäisiä lahjakkuuksia. Kyse on yksinkertaisesti rahallisesta panostuksesta ammattimaiseen fyysiseen valmentamiseen, jota meillä Suomessa on valitettavan vähän!
On lukemattomia tarinoita lahjakkaista nuorista urheilijoista, jotka ovat "päässeet" laiminlyömään seurattua, tehokasta ja suunnitelmallista fyysistä harjoittelua nimenomaan oman "hyvyytensä" nimenomaan lajitaidollisuutensa ansiosta. Tässä vaiheessa tuleekin esiin juuri aikaisemmin mainitsemani taidon ja fyysisen harjoittelun elintärkeä symbioosi. Molempien tulisi ruokkia toinen toistaan ja edistää urheilijan etenemistä kohti yhtä ja ainoaa tavoitetta, tulla lajissaan niin hyväksi kuin mahdollista. Samat lahjakkaat pelaajat kärsivät aikuisiällä lukemattomista vammoista, joista valitettavasti osa johtuu vain ja ainostaan vajaasta tai puutteellisesta fyysisestä harjoittelusta nuoruusiällä ja mahdollisesti myös myöhemmällä iällä. Surullista on myös miten vaikutukset tuovat esiin tiettyjen lajien pelaajien (esimerkkinä vaikkapa koripallo) fyysiset erot. Uskallan väittää että aika moni USA:lainen nuori lukiossa opiskeleva koripalloilija pärjäisi mainiosti vaikkapa maamme yleisurheilussa (esim. pituushyppy). Verratessa pelaajia keskenään, erilaista ruumiinrakennetta ei voi selittää pelkästään hyvällä geeniperimällä. Kyse on systemaattisen ja tavoitteellisen fyysisenharjoittelun aloittamisesta jo juniori-iällä. Lisäksi yhtään ei voi väheksyä myöskään urheilijalle spesifisti rakennetun ruokavalion ja ravinnon merkitystä. Tällä tavallako me harjoitutamme täällä kotimaassamme lupaavia nuoria urheilijoitamme?
Valitettavan monessa lajissa, lajiliitossa ja seurassa on "vanhojen hyvien aikojen" unelmoijia, joiden ajatusmaailmaan ei mahdu se, että lajivalmennuksessa voisi olla useampia eri valmennussisältöihin erikoistuneita valmentajia jo junioritasolta lähtien. Karrikoidusti ajatellaan että turhaan 14-15-vuotiaat harjoittelvat "punttiharjoittelua" jonkun nimenomaan siihen palkatun valmentajan johdolla kun sitä penkkiä ja kyykkyä on väännetty seuravalmentajan johdolla viimeiset 20-vuotta niin tehdään niin jatkossakin. Tällainen ajatusmalli tappaa jo heti alkuunsa idean monipuolisemmasta harjoitussuunnitelmasta. Mitäpä veikkaat, kuinka paljon erilaisia vammoja saataisiin ennalta ehkäistyä kun joukkueella/seuralla olisi ns. fyysinen valmentaja, jonka erikoistumisena olisi keskittyä kehittämään fyysiset harjoitteet siten että ne tukisivat urheilijan kehittymistä (huom. jokaiselle yksilöllisesti!) ja terveyttä lajin vaatimille tasoille?
Varmasti suurimmaksi osaksi juurikin näiden "erikoisvalmentajien" puuttuminen johtuu seurojen ja joukkueiden budjeteista, mutta onpahan vaan mielenkiintoista, että mikäli maamme urheilujohtoon palkataan erityinen työryhmä kehittämään Suomen huippu-urheilun nousemista korkeammalle kansainväliselle tasolle, meillä on edelleenkin järkyttävä määrä vapaaehtoisia "ilmaisia" valmentajia (suurimmaksi osaksi vanhemmat ja nuoret), jotka rakentavat pohjaa tulevaisuuden lupauksillemme juokkueidensa/lajiensa harjoituksissa ja varsinaisten ammattivalmentajien ryhmä loistaa poissaolollaan. Ajatukset tulisikin kääntää pidemmälle tulevaisuuteen. Olisi fiksua panostaa oikeasti järkevään suunniteltuun juoniori valmennukseen pitkällä tähtäimellä, johon alusta asti kuuluvat niin ravinnon, lihashuollon kuin fyysisen harjoittelun oikeanlainen ohjeistaminen. Lisäksi uskallan väittää, että sijoittaminen ns. fyysiseen valmentajaan tulee maksamaan itsensä monin kertaisesti takaisin jokaiselle joukkueelle/seuralle jo yllättävän nopeassa ajassa.
Kun seuraavan kerran ajat pientä tulevaisuuden huippu-urheilijaa harjoituksiin niin kysy itseltäsi, minkälainen on nimenomaan joukkueen/seuran/yksilön fyysisen valmennuksen laita? Mennäänkö sieltä mistä aita on matalin, mennäänkö vähän sinne suuntaan vai onko harjoittelu oikeasti ammattimaisen suunniteltua ja perusteltua, jossa jokaisen urheilijan yksilölliset erot (vahvuudet ja heikkoudet) otetaan huomioon ja niitä pyritään parhaimmalla mahdollisella tavalla kehittämään?
Mukavaa marraskuun alkua kaikille lukijoille!
-Hannu
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Trapezitaiteilua ja hieman venäläistä rulettia!
Kun liikuntaa ammatikseen ohjaava ihminen sairastuu, on järjenlähtö lähellä...nimittäin ainakin ihmisen lähipiirillä. Tämä ihminen kun ei nimittäin olekaan aivan tavallinen kestettävä flunssaisena. Seinät alkavat kutistua ympärillä ja keho huutaa pääsyä fyysiseen toimintaan. Teeveen katselu on ehdottomasti kielletty, mikäli kuvaruudussa sattuisi olemaan vähääkään fyysisyyteen viittaavaa toimintaa, (action leffat ovat niitä vaarallisimpia!) niin jo lihakset alkavat jännittyneesti valmistautua kuviteltuun suoritukseen ja henkilö pyörii tuskaisena sohvalla (pahimmassa tapauksessa lattialla) yrittäen lieventää vieroitusoireita keinolla millä hyvänsä. Tuntuu ehkä todella hullulta ihmisestä, joka ei liiku ammatikseen, mutta uskompa että vastaanvanlaista kokemusta ei tarvitse kaukaa hakea liikunta-alan ihmisten parista. Itselläni treenaamattomuus vaikuttaa vahvasti myös psykeen toimintaan...eli treenaamattomana en suorittele seuraani kenellekään, heh heh!
Ongelmaksi tällainen liikunnallinen addiktio muodostuu kun kehon oikeasti pitäisi antaa levätä. Pahimmassa tapauksessa on edessä sydämen "pilaaminen" sydänlihastulehduksella ja koko uran heittäminen roskakoriin. Tehdäämpä pieni ajatusleikki: otetaan ihminen joka on vahvasti tulos-orientoitunut, määrittää omaa minäänsä paljolti työnsä tekemisen kautta ja on kaiken lisäksi hurahtanut liikkumaan aktiivisesti useita kertoja viikossa ja jopa päivässä (ja kyllä kyseinen määrittely pätee varmasti osittain meikäläiseen, mutta nyt en hae tässä sitä). Koetappa saada kyseisenlainen henkilö pysymään paikallaan tarpeeksi pitkään ja ymmärtämään oikeasti levon merkitys, ei ole helppoa ei (rakas vaimoni voi myös todistaa tämän allekirjoittaneen kannalta, heh heh!)
Amattikseen ihmisiä liikuttavan ja erittäin fyysistä työtä tekevän ihmisen elämä on eräänlaista taitelua ohuella trapezilla, jossa turvaverkon alle laittaminen on jokaisen henkilökohtaisella vastuulla. Kun sairastuu on usein ongelmana ei ainoastaan yksi vaan useamman asian järjestely. Ensimmäisena nousee sijaisen järjestäminen poissaolon ajaksi ja myös huoli tulojen saamisesta kipeänä olessa, toinen on huono omatunto (kyllä uskokaa tai älkää, minä ainakin kärsin tästä) peruuntuneista ohjausajoista tai tunneista, kolmas on varsinkin pt:llä työmäärän siirtyminen eteenpäin, eli tietoisuus siitä että hommat vaan kasvavat mitä pidempää olet poissa (tämä toki sopii ammattiin kuin ammattiin), myös palautuminen täytyy ottaa huomioon eli heti viikon räkälensusta parannuttuaan on tuskin viisasta lähteä hyppimään ja pomppimaan sata lasissa ja tietenkin neljäntenä se tuskallinen via dolo rosa...liikkumatta oleminen!
Mitenköhän tuon levon ja sen fiksuuden saisi jurrutettua omaan kroppaan tai siis tarkemminkin tuonne korvien väliin? Toki pidän tarkat lepopäivät joka viikko ja periodisoin myös omat treenini asiakkaiden harjoitteluiden lisäksi, mutta kun sairaus iskee tuntuu kuin sitä yrittäisi lentää betoni möhkäleet molemmissa jaloissa...eli ensinnäkin jo betonin jaloissa oleminen osoittaa ettei hommassa ole järjen hitustakaan. Älytöntä, mutta niin todellista. Onneksi meidän perheessä on aina vuorotellen toinen fiksumpi osapuoli jarruttelemassa turhia menohaluja...eli voinkin tunnustaa että myös itselläni on myös maailman paras henkilökohtainen ohjaaja, eli oma vaimoni! :)
Eli siis, miten järkevää on pelata elämällään venäläistä rulettia, vetää tunteja kuumeessa tai ohjata asiakkaita puolikuntoisena tai kipeänä? Yksin kertainen ja ainoa oikea vastaus: EI MITÄÄN! Tuskin kuitenkaan kukaan on niin adiktoitunut liikkumiseen että on valmis yhden tai muutaman (huomaa: huonon puolikuntoisena/kipeänä vedetyn diipadaapa) treenin/tunnin takia riskeeraamaan terveytensä, tulevaisuutensa ja pahimmassa tapauksessa koko uransa liikkumisen parissa. Itse en tuohon ainakaan lähde, sitä patsi samalla jokainen ohjaaja voi muistuttaa sekä itseään että kiivaasti tunneille/ohjaukseen pääsyä odottavia asiakkaita siitä, että hyväähän kannattaa aina odottaa...ja parasta vaikka sitten vähän pidempääkin :)
Mukavia treenihetkiä kaikille!
-Hannu (liikuntamajakka@gmail.com)
Ongelmaksi tällainen liikunnallinen addiktio muodostuu kun kehon oikeasti pitäisi antaa levätä. Pahimmassa tapauksessa on edessä sydämen "pilaaminen" sydänlihastulehduksella ja koko uran heittäminen roskakoriin. Tehdäämpä pieni ajatusleikki: otetaan ihminen joka on vahvasti tulos-orientoitunut, määrittää omaa minäänsä paljolti työnsä tekemisen kautta ja on kaiken lisäksi hurahtanut liikkumaan aktiivisesti useita kertoja viikossa ja jopa päivässä (ja kyllä kyseinen määrittely pätee varmasti osittain meikäläiseen, mutta nyt en hae tässä sitä). Koetappa saada kyseisenlainen henkilö pysymään paikallaan tarpeeksi pitkään ja ymmärtämään oikeasti levon merkitys, ei ole helppoa ei (rakas vaimoni voi myös todistaa tämän allekirjoittaneen kannalta, heh heh!)
Amattikseen ihmisiä liikuttavan ja erittäin fyysistä työtä tekevän ihmisen elämä on eräänlaista taitelua ohuella trapezilla, jossa turvaverkon alle laittaminen on jokaisen henkilökohtaisella vastuulla. Kun sairastuu on usein ongelmana ei ainoastaan yksi vaan useamman asian järjestely. Ensimmäisena nousee sijaisen järjestäminen poissaolon ajaksi ja myös huoli tulojen saamisesta kipeänä olessa, toinen on huono omatunto (kyllä uskokaa tai älkää, minä ainakin kärsin tästä) peruuntuneista ohjausajoista tai tunneista, kolmas on varsinkin pt:llä työmäärän siirtyminen eteenpäin, eli tietoisuus siitä että hommat vaan kasvavat mitä pidempää olet poissa (tämä toki sopii ammattiin kuin ammattiin), myös palautuminen täytyy ottaa huomioon eli heti viikon räkälensusta parannuttuaan on tuskin viisasta lähteä hyppimään ja pomppimaan sata lasissa ja tietenkin neljäntenä se tuskallinen via dolo rosa...liikkumatta oleminen!
Mitenköhän tuon levon ja sen fiksuuden saisi jurrutettua omaan kroppaan tai siis tarkemminkin tuonne korvien väliin? Toki pidän tarkat lepopäivät joka viikko ja periodisoin myös omat treenini asiakkaiden harjoitteluiden lisäksi, mutta kun sairaus iskee tuntuu kuin sitä yrittäisi lentää betoni möhkäleet molemmissa jaloissa...eli ensinnäkin jo betonin jaloissa oleminen osoittaa ettei hommassa ole järjen hitustakaan. Älytöntä, mutta niin todellista. Onneksi meidän perheessä on aina vuorotellen toinen fiksumpi osapuoli jarruttelemassa turhia menohaluja...eli voinkin tunnustaa että myös itselläni on myös maailman paras henkilökohtainen ohjaaja, eli oma vaimoni! :)
Eli siis, miten järkevää on pelata elämällään venäläistä rulettia, vetää tunteja kuumeessa tai ohjata asiakkaita puolikuntoisena tai kipeänä? Yksin kertainen ja ainoa oikea vastaus: EI MITÄÄN! Tuskin kuitenkaan kukaan on niin adiktoitunut liikkumiseen että on valmis yhden tai muutaman (huomaa: huonon puolikuntoisena/kipeänä vedetyn diipadaapa) treenin/tunnin takia riskeeraamaan terveytensä, tulevaisuutensa ja pahimmassa tapauksessa koko uransa liikkumisen parissa. Itse en tuohon ainakaan lähde, sitä patsi samalla jokainen ohjaaja voi muistuttaa sekä itseään että kiivaasti tunneille/ohjaukseen pääsyä odottavia asiakkaita siitä, että hyväähän kannattaa aina odottaa...ja parasta vaikka sitten vähän pidempääkin :)
Mukavia treenihetkiä kaikille!
-Hannu (liikuntamajakka@gmail.com)
lauantai 15. lokakuuta 2011
Saanko esitellä, suurin vastustajasi...sinä itse!
Kunnon kohottaminen, painon pudottaminen, lihasmassan kasvattaminen, kehon kiinteyttäminen, lihastasapainon parantaminen ja kaikkea muuta mahdollista maan ja taivaan väliltä. Ihmisillä on useita tavoitteita aloittaessaan (ja miksei jatkaessaankin) liikkumista ja urheilua. Tavoitteet ovat erittäin tärkeitä, eikä pelkästään motivaation luojina vaan myös harjoittelun suunnittelua silmällä pitäen. Kun ensimmäinen tavoite on saavutettu on aika siirtää katse kohti uutta tavoitetta/tavoitteita.
Matka tavoiteen löytämisestä/asettamisesta siihen pisteeseen, jossa esimerkiksi tehdyllä ohjelmalla/suunnitelmalla aloitetaan harjoittelu, ei ole kovin pitkä. Menen salille, kerron treenarille että nyt pistetään mies kondikseen (yleensä jokainen ihminen on jo valmiiksi miettinyt tavoitteensa mikä tahansa se sitten onkaan). Saan opastuksen, jotta voin turvallisesti ja säännöllisesti suorittaa vaadittavat/tarpeelliset toimenpiteet tavoitteeni saavuttamiseksi. Suoritan joka viikko säännöllisen kuuliaisesti ohjelmaani, elän lähes askeettista elämään ja poistan ulkopuoliset häriötekijät elämästäni. Perheeni huutelu ei minua kosketa kun hikoilen, tietokone pölyttyy nurkassa ja facebook kaverini lulevat minun suuttuneen tai muuttaneen ulkomaille kun en vastaa jätettyihin viesteihin! Ja...hei, eihän se tainnutkaan ihan noin mennä!
Ohjaajan näkökulmasta ongelmana ei useinkaan ole se että ohjelma, jolla asiakas harjoittelee olisi jotenkin huono. Ongelmana on se että tuon jokaisen ihmisen arkkivihollisen (siis me itse) taltuttaminen onkin paljon hankalampaa kuin hyvän treeniohjelman tekeminen. Olisi tietenkin mahdollista hyppiä asiakkaiden ikkunoiden takana vahtimassa tuleeko kotiohjelmat tehtyä ja ostoskoriin valittua aina kaupassa käydessä oikeanlaiset tuoteet, mutta mitä järkeä siinä olisi.
Jokaisen treenaajan pahin vastustaja on treenaaja itse. Tuntekaa pistos sydämissänne oi te armottomat hikoilijat ja punaposkiset punnertajat, jotka käytte treenaamassa joko ryhmäliikuntatunneilla tai itsenäisesti. Nyt on aika ottaa vanha kunnon "oikeuden antaja"=pesäpallomaila käteen ja hiutaista kunnari olkapään päällä istuvaa vetelyspirua pallona käyttäen. Nyt on aika mennä sieltä mistä aita on vielä normaaliakin korkeampi (sinne alapuolelle muurataan betonia ihan houkutuksen varalta vain!)!
Siis ihan oikeasti! Me (ohjaajat) olemme niitä joilla on käsissään avaimet lukkoihin, joita te rakkaat asiakkaat kannatte, mutta meidän ei ole tarkoitus avata niitä puolestanne. Opetamme kyllä tekniikan, mutta varsinainen avaimen kääntäminen ja toiselle puolelle astuminen jää sinun tehtäväksesi...nyt kysyn yhden ainoan kysymyksen:
OLETKO VALMIS? :)
-Hannu
Matka tavoiteen löytämisestä/asettamisesta siihen pisteeseen, jossa esimerkiksi tehdyllä ohjelmalla/suunnitelmalla aloitetaan harjoittelu, ei ole kovin pitkä. Menen salille, kerron treenarille että nyt pistetään mies kondikseen (yleensä jokainen ihminen on jo valmiiksi miettinyt tavoitteensa mikä tahansa se sitten onkaan). Saan opastuksen, jotta voin turvallisesti ja säännöllisesti suorittaa vaadittavat/tarpeelliset toimenpiteet tavoitteeni saavuttamiseksi. Suoritan joka viikko säännöllisen kuuliaisesti ohjelmaani, elän lähes askeettista elämään ja poistan ulkopuoliset häriötekijät elämästäni. Perheeni huutelu ei minua kosketa kun hikoilen, tietokone pölyttyy nurkassa ja facebook kaverini lulevat minun suuttuneen tai muuttaneen ulkomaille kun en vastaa jätettyihin viesteihin! Ja...hei, eihän se tainnutkaan ihan noin mennä!
Ohjaajan näkökulmasta ongelmana ei useinkaan ole se että ohjelma, jolla asiakas harjoittelee olisi jotenkin huono. Ongelmana on se että tuon jokaisen ihmisen arkkivihollisen (siis me itse) taltuttaminen onkin paljon hankalampaa kuin hyvän treeniohjelman tekeminen. Olisi tietenkin mahdollista hyppiä asiakkaiden ikkunoiden takana vahtimassa tuleeko kotiohjelmat tehtyä ja ostoskoriin valittua aina kaupassa käydessä oikeanlaiset tuoteet, mutta mitä järkeä siinä olisi.
Jokaisen treenaajan pahin vastustaja on treenaaja itse. Tuntekaa pistos sydämissänne oi te armottomat hikoilijat ja punaposkiset punnertajat, jotka käytte treenaamassa joko ryhmäliikuntatunneilla tai itsenäisesti. Nyt on aika ottaa vanha kunnon "oikeuden antaja"=pesäpallomaila käteen ja hiutaista kunnari olkapään päällä istuvaa vetelyspirua pallona käyttäen. Nyt on aika mennä sieltä mistä aita on vielä normaaliakin korkeampi (sinne alapuolelle muurataan betonia ihan houkutuksen varalta vain!)!
Siis ihan oikeasti! Me (ohjaajat) olemme niitä joilla on käsissään avaimet lukkoihin, joita te rakkaat asiakkaat kannatte, mutta meidän ei ole tarkoitus avata niitä puolestanne. Opetamme kyllä tekniikan, mutta varsinainen avaimen kääntäminen ja toiselle puolelle astuminen jää sinun tehtäväksesi...nyt kysyn yhden ainoan kysymyksen:
OLETKO VALMIS? :)
-Hannu
perjantai 9. syyskuuta 2011
Is there something in my soup?
Ajattelimpa hieman kirjoitella syömisestä ja ravintolisistä kun monet ihmiset niistä usein kyselevät ja tarjontatulvassa pähkäilevät minkälainen juoma kannattaisi kaupasta/salilta mukaan poimia.
Muutamia perusjuttuja oman ruokavalion siistimisen helpottamiseksi:
Muutamia perusjuttuja oman ruokavalion siistimisen helpottamiseksi:
1.Tee eväät/ruoat etukäteen valmiiksi ja annostele "matkabägeihin"/purkkeihin
Terveellisten ja maittavien ruokien valmistus ei ole niin vaikeaa kun alkuun voisi kuvitella, lisäksi säästät
huimasti aikaa ja vaivaa (me ihmisethän olemme tunnetusti kovia pyrkimään helpottamaan elämäämme
mitä kummallisimmilla vempeleillä ja asioilla liekö sitten mukavuuden halukkuuttamme vai mitä). Ruoka on nopea ottaa esille, lämmittää (nautiskella!) ja that´s it.
2. Suosi itsetehtyjä ruokia. Eli pyri välttämään valmiita aterioita, koska ravintoarvot ovat niissä sieltä huonoimmasta päästä. Lisäksi säästät rutkasti rahaa tekemällä isompia annoksia itse, joita voit syödä useampana päivänä. Mikä parasta pystyt seuraavilla ystäville järjestämillänne illaliskutsuilla yllättämään kaikki vieraat sekä tiedoilla että tadoilla terveellisestä ravinnosta.
3. Käytä laadukkaita aineksia. Juu juu ne maksavat hieman enemmän, mutta laatukin (usein myös maku) on parempaa.
4. Organisoi oma ajankäyttösi. "Emmä ehtiny!" Ei ole mikään vastaus aterian väliin jättämiseen tai valmisruuan mussuttamiseen (pätee myös harjoittelemiseen!). Koko elämä on organisoitavissa, mikäli oikeasti sitä vain tarpeeksi jaksaa suunnitella ja suunnitteluun panostaa. Muista myös että olet tekemässä asioita itseäsi ja omaa hyvinvointiasi varten. Treenatakin voi vaikka Espanjassa hotellin vessassa (nimimerkillä kokemusta omaava!).
5. Mikäli olet todellinen aktiiviliikkuja ja et saa tarpeeksi ravinteita perusruuasta, käytä lisäravinteita järkevästi ja perustellusti. Nimikinkertoo totuuden, ne ovat tarkoitettu vain oikeanlaisen ja terveellisen ravinnon lisäksi parantamaan kokonaisravinnonsaantia. Proteiini patukalla ei kannata korvata vaikkapa omatekoista välipalasmoothieta, mutta viikonlopun tai illalla iskevän suuren ja petollisen suklaanhimon sillä voi nujertaa ihan hyvin. Palautusjuoma toimii hyvin treenin jälkeisen kehossa vellovan katabolian (hajottava tila) anaboliaksi (rakentava/kehittävä tila) kääntämiseksi, mikäli tiedät ettet pääse syömään seuraavaan 1,5-2 tuntiin, mutta rasittavan harjoituksen jälkeen tarvitset kehoosi jotain palautuaksesi. Myös jotkut ammatit tuottavat hankaluuksia kiinteänruoan syömiselle, esimerkiksi vaikkapa kätilölle ei ole kovin suotavaa alkaa napostella raejuustoa ja hedelmiä töissä ollessaan, mutta proteiinijuoman saa nautittua nopeasti ja vaivattomasti, jolloin sillä saadaan korvattua esim. jokin välipala tai jopa ateria.
6. Kysy ja kyseenalaista. Kaikki markkinoilla olevat ravinteet jne. tuotteet lupaavat kuuta taivaalta. Selvitä ensin mistä ainesosista kyseinen tuote oikeasti koostuu ja ovatko nämä sinulle välttämättömiä vai saatko samat ravinteet jo normaalista ruoastasi. Myös turvallisuus tekijät kannattaa aina huomioida, tiedä mitä oikeasti suuhusi laitat.
7. Rakenna ruokavaliosi harjoitteluasi tukemaan ja tue ruokavaliotasi harjoittelemalla. Nämä molemmat yhdessä maustettuna riittävällä levolla luovat parhaimman pohjan kehittymiselle. Olipa tavoite sitten pudottaa painoa tai lisätä vaikkapa kiinteätä lihasmassaa.
8. Tue toista. Pätee niin parisuhteessa elävien kuin kaverin kanssa syömisiä pähkäilevien ihmisten kanssa. Jos aviopuoliso mussuttaa vieressä karkkeja on vaikea itsekin vastustaa kiusausta. Yhteisellä tuella päämäärien saavuttaminen on helpompaa. Tämän takia monet palkkaavat itselleen personal trainerin tai liittyvät johonkin ryhmään, jossa on helpompi aloittaa ruokailujen muuttaminen.
9. Muista että ruokavalion muutos on aina myös elämäntapojen muuttamista. Tuloksia ei tapahdu aina yhdessä yössä, mutta tärkeintä on että olet oikeasti halukas tekemään muutoksia omassa elämässäsi ja tiedostat asiat joissa muutosta on tapahduttava. Ei kannata yrittää tehdä suurta muutosta kerralla vaan aloittaa pienistä, mutta tärkeistä asioista.
10. Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä...muista ateriarytmi. Laita vaikka kello soimaan, jottta muistat nauttia ateriat ja oikeat välipalat oikeaan aikaan. Jos ihminen on ollut tarpeeksi fiksu keksimään satelliitit ja internetit niin pakkohan meidän on myös keksiä, miten muutamat välipalat saadaan mahtumaan päivittäiseen toimintaan kuuluvaksi toistuvaksi tavaksi, vai mitä!?
Zemppiä treeneihin ja syöminkeihin!
-Hannu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)