Kohta se on ovella, nimittäin 2011 "maailman kovakuntoisimman" miehen ja naisen valinta Reebokin sponsoroimien Crossfit Gamesien osalta. Todella kovakuntoiset miehet ja naiset (+joukkueet) mittelevät useamman päivän kestävässä turneessa fyysisen ja henkisen suorituskykynsä äärirajoilla tehden niin voimaa, kestävyyttä, tasapainoa, tekniikka kuin räjähtävää voimaa (vain muutamia osa-alueita mainitakseni) mittaavissa harjoitteissa. Kisat pidetään suurella (gladiaattorien mittelöpaikkaa muistuttavalla) areenalla, jossa myös yleisö pääsee nauttimaan täysin siemauksin kisafiiliksistä. No mitä ihmettä meikäläinen sitten tänne oikein raapustaa, tarvitseeko jenkeissä huippusuosion saavuttanut "laji" vielä täältäkin tuutista jonkinmoista hypetystä??? En usko ja minullapa olikin mielessä pienimuotoinen avautuminen ;)
Muutama vuosi sitten innostuin Crossfitistä, ehkäpä suurin syy oli se että oletin olevani todella hyvässä fyysisessä kunnossa ja ensimmäiset kunnon CF-treenit pudottivat miehen oikein rajulla juntalla maan kamaralle. En ollut uskoa, miten kroppa reagoi harjoitteisiin ja miten kovalle koetukselle se joutui. Olin totaalisen lyöty ja myyty! Lisäksi oli mahtavaa löytää laji, jossa kehitettävää tulisi riittämään (huolimatta pitkästä urheilutaustasta) vaikka loppuelämäksi. Crossfit Helsingin järjestämät Suomen historian ensimmäiset Crossfitin Sm-kilpailut pidettiin 2010 heinäkuun lopulla ja fiilis oli loistava (HUOM, voittaja Mikko Aronpää kisaa tänä vuonna jenkeissä!!!) ja yhteishenki oli kaikkien kisailijoiden kesken todella hyvä, kilapailijat nimittäin kannustivat aivan estottomasti toisiaan! Mikä ihme sitten on vikana?
Ristiriitaisin tuntein seuraan Jenkilässä vuosi vuodelta isommaksi mediasirkukseksi kasvavaa tapahtumaan/lajia. Puhumattakaan uusista kilpailijoista, jotka alkavat enemmän muistuttaa todellisia ammattiurheilijoita. Oliko käynytkin niin että huomaamattani "underground liikuntamuodosta" olikin kasvanut perus jenkkiperheen ammattilaisurheiliviidettä...hodareilla ja coca colalla? Urheilijoiden suoritusvaatimukset ovat kasvaneet ja alkuvuosien ykköset pääsevät hädintuskin kilpailuihin enää mukaan (mukana myös poikkeuksia!). Tämä on toisaalta tietenkin osittain luonnollista kehitystä, mutta ihmettelen miten kisoihin osallistuvat "karpaasit" ja "taistelijattaret" saavat pidettyä harjoittelunsa määrät järkevällä tasolla treenien lähennellessä eläimellistä suorituskyvyn rasittamista?
Toivon sydämeni pohjasta ettei kukaan kisaajista vedä itseään liian loppuun (siis lusikkaa nurkkaan näin kauniisti proosattuna) ja homma saadaan pidettyä järkevissä mitoissa. En ihmettelisi, mikäli kohta kadulla kulkisi jonkin tuotemerkin sponsoroimia Ammatti-Crosfittaajia, joiden avulla myös suuret yhtiöt saavat markkinoitua tuotteitaan kuluttajille lajin varjolla. Mitä lähempänä tuotteet ovat lajia (vaatteet, jalkineet, harjoitteluvälineet) sitä todennäköisemmin kuluttajat niitä tulevat ostamaan saavuttaakseen idolinsa fyysisen suorituskyvyn. Tietyllä tapaa tässä ei olekaan mitään vikaa ja näinhän urheilumarkkinointi toimii, mutta onko tämä sitä joksi Crossfit alunperin luotiin?
Tämä sama ilmiö esiintyy monessa muussakin vallalla olevissa liikuntamuodoissa. Arvoisat herrat, jotka laskevat lajien tuomaa arvoa myynnille kehittävät vaikka minkälaisia uutuuksia ja lajimuunnoksia, jotta myynti ja kiinnostus saadaan pidettyä kasvussa jatkuvalla syötöllä. Ja kysymyksessä ei enää ole lajin normaali kehitys vaan keksimällä keksitty tuotteistettaminen! Joo joo ja vali vali enkä ole edes vielä mikään grumpy old man, mutta halusimpahan tuoda tämänkin näkökulman asiasta esiin. Itselleni Crossfit tulee aina edustamaan mielekästä harrastusta, treenejä, yhdessäoloa ja itsensä haastamista. Huippu-urheilu pysyköön lestissään :) Hauskaa heinäkuuta kaikille lukijoille, muistakaahan hikoilla muuallakin kuin rannalla!
-Hannu
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Minun urheilualan unelmani!
Otsake ehkäpä hieman huono kuvaamaan tämän kirjoituksen aihetta, mutta kokeilempa nyt kuitenkin!
Yksi mielestäni nykypäivänä (lähes) sukupuuttoon kuolleista asioista liikunta alalla on oikeasti tiivis ja hyvä treeniyhteisö. On totta että on paljon pieniä tiiviitä yhteisöjä, joilla on jokin oma juttunsa (zumba,voimanosto, kehonrakennus, surffaus, freerunning, nyrkkeily jne. jne.). Mutta luodappa sellainen yhteisö, joka toivottaisi tervetulleiksi aivan kaikki painonpudottajat, mentaaliharjoittelijat, kuntoilijat, treenaajat, himoliikkujat ja kaikki siltä väliltä. Olisiko tälläinen edes mahdollista ja järkevää?
Yksi vastaus, todellakin! Ja vieläpä erittäin tarpeellista! Ammatissani olen huomannut monilla ihmisillä suuren aloituskynyksen tulla tunnille, salille tai muuten treenamaan. Unelmani olisikin luoda paikka ja yhteisö, joka toivottaisi tervetulleeksi aivan kaikki treenaajat. Yhteisö, joka loisi kaikkien treenaajien kesken yhteenkuuluvuuden tunnetta iästä, sukupuolesta tai fyysisenkunnon tasosta piittaamatta. Jokainen joka tulisi ovesta sisään tietäisi, ettei koskaan tarvitse olla yksin tai halutessaan saa aivan rauhassa keskittyä omaan tekemiseen. Yhteisö, joka olisi niin monipuolinen ja kattava, että ihmisiä ei tarvitsisi yrittää saada liittymään siihen markkinoimalla vaan jokainen haluaisi kuulua yhteisöön omasta tahdostaan! Se olisi eräänlainen urheilun ja harjoittelun facebook, johon liittyjät vetäisivät mukanaan muitakin ystäviään, tuttaviaan ja sukulaisiaan. Kaikki saisivat sitä mitä haluaisivat harjoittelultaan ja vieläpä jotain paljon paljon ainutlaatuisempaa...paljon uusia ystäviä ja turvalisen yhteisön!
Missioni ei varmasti toteudu ihan hetkessä tai parissakaan, mutta pyrkimys juuri tuohon tavoitteeseen on kova! Tiedän että me suomalaiset emme ole aina niin sosiaalista porukkaa ja välillä jopa koemme liian ystävällisyyden ja tuttavallisuuden lähes tekopyhyydeksi, "Mitä se nyt tossa hymyilee, onko mulla jäänyt oregaanoa hampaisiin vai mitä?!" Mutta uskon vahvasti että tällainen yhteisö on mahdollista vielä jonain päivänä toteuttaa. Ajatteleppa asiaa myös tältä kantilta, kuinka paljon paremmin asiakkaalla/yhteisön jäsenellä on vaikutusvaltaa kyseenlaisessa yhteisössä. Yksikin mielipide edellisen tyyppisessä yhteisössä on otettava huomioon, vähän niin kuin isossa perheessä.
Ja ei huolta en ole suunnittelemassa uutta uskonlahkoa tai ääriliikettä. Tulipahan vaan mieleeni, kuinka hienoa tuollainen yhteisö olisi saada rakennettua ja kuinka moni siitä hyötyisi, jo sillä että ylipäänsä kuntoilun ja liikunnan aloittaminen olisi helpompaa. Tapanani ei ole tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta lupaan omalla toiminnallani yrittää luoda kyseelaista tunnetta ihmisissä ja ryhmissä, joita harjoitutan! Unelman tyyppisen yhteisön luominen saattaa jäädä vain unelmaksi, mutta mikäli saan edes palasen siitä unelmasta toteutettua, olen tyytyväinen!
Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!
-Hannu
Yksi mielestäni nykypäivänä (lähes) sukupuuttoon kuolleista asioista liikunta alalla on oikeasti tiivis ja hyvä treeniyhteisö. On totta että on paljon pieniä tiiviitä yhteisöjä, joilla on jokin oma juttunsa (zumba,voimanosto, kehonrakennus, surffaus, freerunning, nyrkkeily jne. jne.). Mutta luodappa sellainen yhteisö, joka toivottaisi tervetulleiksi aivan kaikki painonpudottajat, mentaaliharjoittelijat, kuntoilijat, treenaajat, himoliikkujat ja kaikki siltä väliltä. Olisiko tälläinen edes mahdollista ja järkevää?
Yksi vastaus, todellakin! Ja vieläpä erittäin tarpeellista! Ammatissani olen huomannut monilla ihmisillä suuren aloituskynyksen tulla tunnille, salille tai muuten treenamaan. Unelmani olisikin luoda paikka ja yhteisö, joka toivottaisi tervetulleeksi aivan kaikki treenaajat. Yhteisö, joka loisi kaikkien treenaajien kesken yhteenkuuluvuuden tunnetta iästä, sukupuolesta tai fyysisenkunnon tasosta piittaamatta. Jokainen joka tulisi ovesta sisään tietäisi, ettei koskaan tarvitse olla yksin tai halutessaan saa aivan rauhassa keskittyä omaan tekemiseen. Yhteisö, joka olisi niin monipuolinen ja kattava, että ihmisiä ei tarvitsisi yrittää saada liittymään siihen markkinoimalla vaan jokainen haluaisi kuulua yhteisöön omasta tahdostaan! Se olisi eräänlainen urheilun ja harjoittelun facebook, johon liittyjät vetäisivät mukanaan muitakin ystäviään, tuttaviaan ja sukulaisiaan. Kaikki saisivat sitä mitä haluaisivat harjoittelultaan ja vieläpä jotain paljon paljon ainutlaatuisempaa...paljon uusia ystäviä ja turvalisen yhteisön!
Missioni ei varmasti toteudu ihan hetkessä tai parissakaan, mutta pyrkimys juuri tuohon tavoitteeseen on kova! Tiedän että me suomalaiset emme ole aina niin sosiaalista porukkaa ja välillä jopa koemme liian ystävällisyyden ja tuttavallisuuden lähes tekopyhyydeksi, "Mitä se nyt tossa hymyilee, onko mulla jäänyt oregaanoa hampaisiin vai mitä?!" Mutta uskon vahvasti että tällainen yhteisö on mahdollista vielä jonain päivänä toteuttaa. Ajatteleppa asiaa myös tältä kantilta, kuinka paljon paremmin asiakkaalla/yhteisön jäsenellä on vaikutusvaltaa kyseenlaisessa yhteisössä. Yksikin mielipide edellisen tyyppisessä yhteisössä on otettava huomioon, vähän niin kuin isossa perheessä.
Ja ei huolta en ole suunnittelemassa uutta uskonlahkoa tai ääriliikettä. Tulipahan vaan mieleeni, kuinka hienoa tuollainen yhteisö olisi saada rakennettua ja kuinka moni siitä hyötyisi, jo sillä että ylipäänsä kuntoilun ja liikunnan aloittaminen olisi helpompaa. Tapanani ei ole tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta lupaan omalla toiminnallani yrittää luoda kyseelaista tunnetta ihmisissä ja ryhmissä, joita harjoitutan! Unelman tyyppisen yhteisön luominen saattaa jäädä vain unelmaksi, mutta mikäli saan edes palasen siitä unelmasta toteutettua, olen tyytyväinen!
Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!
-Hannu
maanantai 27. kesäkuuta 2011
Kesäloman aloitus :)
Harjoituksessa reppu + makuupussi + 5kg levypaino repussa!
Juoksu 400m
21x Amerikkalainen-Etuheilautus (16kg kahvakuula)
21xKyykky
21xKapea etunojapunnerrus
Juoksu 400m
15xAmerikkalainen-Etuheilautus
15xKyykky
15xKapea etunojapunnerrus
Juoksu 400m
9xAmerikkalainen-Etuheilautus
9xKyykky
9xKapea Etunojapunerrus
Aika: 8 min 28 sekuntia
Tässäpä meikälaisen loman aloitus. Joku kysyy mitä järkeä tuossa tuollaisessa on ja vieläpä kesälomalla? Voin vastata ettei ehkä yhtään mitään :) Satun vaan saamaan omat kiksini ja hyvän olon itseni haastamisesta ja liikunta on ammatin lisäksi minulle ehdottomasti suuri osa elämäntapaani. En osaisi olla liikkumatta ja yksinkertaistettuna se hienoin hetki suorituksen läpiviennin lisäksi on kun sydän lyö, hiki lentää ja takaraivossa ääni yrittää koko ajan saada sinua lopettamaan. Silloin minä tunnen todella eläväni!Aurinkoisia kesä/treenipäiviä kaikille blogini lukijoille! Jatkoa seuraa!
-Hannu
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Tiedätkö todelliset rajasi?
Minkälaista tulisi tehokkaan harjoittelun oikein olla? Miten sen tulisi kuormittaa kehoa ja mieltä? Miten jaksaisin paremmin tehdä treenit läpi?
Kysymyksiä, jotka pyörivät päivittäin harjoittelijoiden mielissä.
Lähdetään liikkeelle itse harjoitettavasta osasta eli kehostamme. Kuinka moni uskaltaa myöntää ettei tällä hetkellä käytä läheskään kaikkea kapasiteettia kehostaa/itsestään/mielestään, jota olisi mahdollista käyttää? En nyt tarkoita sitä etteikö välillä olisi hyvä vain rentoutua kuola valuen olohuoneen sohvalla Tekniikan Maailman kirjoitusmusteen piirtyessä hikiselle otsalle, vaan tarkoitan harjoituksen läpiviemistä, suunnittelua ja keskittymistä itse tekemiseen. Huomaatko usein tilanteen, jossa keho saattaisikin jatkaa suoritusta, mutta ääni pään sisällä ehdottaa lopettamaan..."ääh emmä tota jaksa kyllä tehdä!". Kaikki lähtee liikkeelle jo ajatuksen tasosta. Voimme ajatella harjoittelua talona, jonka kivijalkana toimivat ajatukset ja suunnitelmat tekemisestä. Mikäli nämä eivät ole vahvoja "kyllä mä sen jaksan vetää" "kyllä mä pystyn tuohon" koko rakennus on huteralla pohjalla ja pahimmassa tapauksessa sortuu, toisin sanoen treeniä ei pystytäkkään viemään suunniteltuun loppuun saakka.
Toinen salakavala kehoomme vaikuttava tekijä on nyky-yhteiskunnan kehittyminen. Taas ei pidä ymmärtää väärin, en ihannoin faaraoiden aikoja tai sitä kun kirveetkin tehtiin käsin kivestä. Tarkoitan elämän tietynlaista helppoutta. Tarvittaessa minun ei tällä hetkellä tarvitsisi ahteriani tästä penkistä nostaa saadakseni ruokaa, vaatteita, asunnon, auton jne. jne. Olemme alkaneet unohtaa mihin kehomme on oikein tarkoitettu. Jo useamman ihmisen kohdalla olen huomannut, miten tämä unohtaminen yhdistettynä epävarmoihin ajatuksiin harjoittelusta aiheuttaa vaikeuksia tehdä treenejä siten että oikasti heräteltäisiin siellä nukkuvaa todellista potentiaalia. Meillä on komeita uusia ihmeellisiä laitteita (tietenkin itsemme kehittämiä) helpottaaksemme harjoittelua. Mihin on hävinnyt harjoittelu, jossa uskalletaan rohkeasti käyttää samanaikaisesti koko kehoa? Joku kutsuu tätä toiminnalliseksi harjoitteluksi, minä kutsun sitä optimaaliseksi harjoitteluksi! Tämä ei vähiten sen takia että varmasti ihan "normaalissa elävässä elämässä" tulee eteen tilanteita joissa on sata varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa mahdollisuudesta valjastaa käyttöön koko kehon kapasiteetti (sekä fyysisesti että henkisesti).
Yksi erittäin positiivinen asia, jonka olen myös huomannut on ryhmän voima. Kun yhden ihmisen sijasta treenamassa onkin suurempi ryhmä on helpompi saada tukea "vertaisiltaa" ja periksi antaminen tuntuu häpeällisemmältä "emmä voi antaa periksi kun ei toi mun vieressäkään anna". Lisäksi (tämäkin on todistettu juttu) mitä kovempi harjoitus ryhmälle sitä paremmin ryhmä hitsautuu yhteen ja harjoittelijat alkavat tukemaan toinen toisiaan.
Pointtini on se että juuri sinun tulisi vielä laittaa lisää betonia "treenirakennuksesi kivijalkaan" ja tavoitella harjoitellessasi rajojasi. Olipa kysymys kerran kyykkyyn pääsemisestä tai sadan kilon nostamisesta suorille käsille aloita treenaaminen jo mielessäsi ennen suoritukseen lähtemistä. Aseta itsellesi useita välitavoitteita, jotka sinun on mahdollista saavuttaa ja älä tyydy yhteen onnistumiseen. Jos aloitat kivijalan rakentamisen mummon mökistä ajattele rakentavasi harjoittelullasi miljoona kaupunki! Meillä kaikilla on kehossamme uskomaton määrä tehoa, jota emme tule välttämättä käyttäneeksi juurikaan. Kun saat kartoitettua rajojasi on sinun helpompi myös käyttää voimavarojasi muuhunkin kuin pelkästään harjoitteluun...mikä sen mukavampaa kuin saada jo alussa henkinen yliote miehen/vaimon kanssa käden väännöstä siivouksesta/koiran ulkoilutuksesta/kaupassa käynnistä tms, vai mitä :)
-Hannu
Kysymyksiä, jotka pyörivät päivittäin harjoittelijoiden mielissä.
Lähdetään liikkeelle itse harjoitettavasta osasta eli kehostamme. Kuinka moni uskaltaa myöntää ettei tällä hetkellä käytä läheskään kaikkea kapasiteettia kehostaa/itsestään/mielestään, jota olisi mahdollista käyttää? En nyt tarkoita sitä etteikö välillä olisi hyvä vain rentoutua kuola valuen olohuoneen sohvalla Tekniikan Maailman kirjoitusmusteen piirtyessä hikiselle otsalle, vaan tarkoitan harjoituksen läpiviemistä, suunnittelua ja keskittymistä itse tekemiseen. Huomaatko usein tilanteen, jossa keho saattaisikin jatkaa suoritusta, mutta ääni pään sisällä ehdottaa lopettamaan..."ääh emmä tota jaksa kyllä tehdä!". Kaikki lähtee liikkeelle jo ajatuksen tasosta. Voimme ajatella harjoittelua talona, jonka kivijalkana toimivat ajatukset ja suunnitelmat tekemisestä. Mikäli nämä eivät ole vahvoja "kyllä mä sen jaksan vetää" "kyllä mä pystyn tuohon" koko rakennus on huteralla pohjalla ja pahimmassa tapauksessa sortuu, toisin sanoen treeniä ei pystytäkkään viemään suunniteltuun loppuun saakka.
Toinen salakavala kehoomme vaikuttava tekijä on nyky-yhteiskunnan kehittyminen. Taas ei pidä ymmärtää väärin, en ihannoin faaraoiden aikoja tai sitä kun kirveetkin tehtiin käsin kivestä. Tarkoitan elämän tietynlaista helppoutta. Tarvittaessa minun ei tällä hetkellä tarvitsisi ahteriani tästä penkistä nostaa saadakseni ruokaa, vaatteita, asunnon, auton jne. jne. Olemme alkaneet unohtaa mihin kehomme on oikein tarkoitettu. Jo useamman ihmisen kohdalla olen huomannut, miten tämä unohtaminen yhdistettynä epävarmoihin ajatuksiin harjoittelusta aiheuttaa vaikeuksia tehdä treenejä siten että oikasti heräteltäisiin siellä nukkuvaa todellista potentiaalia. Meillä on komeita uusia ihmeellisiä laitteita (tietenkin itsemme kehittämiä) helpottaaksemme harjoittelua. Mihin on hävinnyt harjoittelu, jossa uskalletaan rohkeasti käyttää samanaikaisesti koko kehoa? Joku kutsuu tätä toiminnalliseksi harjoitteluksi, minä kutsun sitä optimaaliseksi harjoitteluksi! Tämä ei vähiten sen takia että varmasti ihan "normaalissa elävässä elämässä" tulee eteen tilanteita joissa on sata varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa mahdollisuudesta valjastaa käyttöön koko kehon kapasiteetti (sekä fyysisesti että henkisesti).
Yksi erittäin positiivinen asia, jonka olen myös huomannut on ryhmän voima. Kun yhden ihmisen sijasta treenamassa onkin suurempi ryhmä on helpompi saada tukea "vertaisiltaa" ja periksi antaminen tuntuu häpeällisemmältä "emmä voi antaa periksi kun ei toi mun vieressäkään anna". Lisäksi (tämäkin on todistettu juttu) mitä kovempi harjoitus ryhmälle sitä paremmin ryhmä hitsautuu yhteen ja harjoittelijat alkavat tukemaan toinen toisiaan.
Pointtini on se että juuri sinun tulisi vielä laittaa lisää betonia "treenirakennuksesi kivijalkaan" ja tavoitella harjoitellessasi rajojasi. Olipa kysymys kerran kyykkyyn pääsemisestä tai sadan kilon nostamisesta suorille käsille aloita treenaaminen jo mielessäsi ennen suoritukseen lähtemistä. Aseta itsellesi useita välitavoitteita, jotka sinun on mahdollista saavuttaa ja älä tyydy yhteen onnistumiseen. Jos aloitat kivijalan rakentamisen mummon mökistä ajattele rakentavasi harjoittelullasi miljoona kaupunki! Meillä kaikilla on kehossamme uskomaton määrä tehoa, jota emme tule välttämättä käyttäneeksi juurikaan. Kun saat kartoitettua rajojasi on sinun helpompi myös käyttää voimavarojasi muuhunkin kuin pelkästään harjoitteluun...mikä sen mukavampaa kuin saada jo alussa henkinen yliote miehen/vaimon kanssa käden väännöstä siivouksesta/koiran ulkoilutuksesta/kaupassa käynnistä tms, vai mitä :)
-Hannu
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Life on a fast lane, elämää liikunta-alalla!
Olisipa hienoa tehdä hommia liikunta-alalla! Vetää välillä vähän jumppaa tai jotain ryhmäliikuntatuntia, jossa on jo valmiiksi keksitty konsepti! Kyllä sulla on helppoa kun saat palkkaa siitä kun sää vaan treenautat ihmisiä? Sähän varmaan treenaat tavallaan omaa kuntoakin asiakkaiden kanssa? Mitä, maksaako joku sulle siitä että nyrkkeilet sen kanssa?
Tällaisia kommentteja välillä valitettavasti kuulee, mutta mikäpä mahtaa olla se ihan oikea todellisuus tällä alalla?
Ensiksikin miellän liikunnan alalle suuntautumisen kutsumuksena. Itselläni suunnan näyttäjänä on toiminut lapsuudesta asti alkanut liikunnan harjoittelu, joka on ohjannut valitsemaan alan, jossa aktivoida myös muita ihmisiä liikkumaan. Toinen tärkeä seikka, jonka olen tehnyt heti alussa itselleni selväksi ryhtyessäni opintojen jälkeen liikunnan ammattilaiseksi on se, että teen työtä juuri ihmisten kunnon, fyysisen ja miksei henkisenkin kohottamisen takia en oman treenaamiseni. Omat harjoitukset tehdään omalla ajalla ja jokainen ”työtreeni” suunnitellaan asiakkaalle tai ryhmälle yksilöllisesti, aina!
Toiseksi, mikäli ei haluta mennä sieltä mistä aita on matalin niin jopa normaali kuntosaliohjelmienkin tekeminen vaatii paljon pohdintaa, sillä monesti tilanne on se että esim. personal trainer tietää tasan tarkkaan hyvän harjoituksen, jolla asiakas saavuttaisi nopeasti tavoitteensa, mutta asiakkaan sen hetkinen kunto ei vielä olekaan sen "optimaalisimman treenin" tasolla vaan esim. peruskuntoa joudutaan rakentamaan jonkin aikaa ennen siirtymistä vaativampiin harjoitteisiin. Lisäksi mukaan voidaan ottaa erilaiset vammat ja sairaudet, jotka vaikuttavat harjoiteltavien liikkeiden valintaan. Hiuksia halkomalla voidaankin sanoa harjoittelua matkaksi, jossa ei koskaan tulla ihan perille saakka, vaan opittavaa riittää koko elämän ajaksi...sekä harjoittelijalla että harjoituttajalla!
Lisäksi on itsensä jatkuva kouluttaminen. Toki fysiologiset perusasiat pysyvät (ainakin toisaiseksi, ehkä sitä parin kymmen vuoden päästä treenautetaan kyborgeja, klooneja tms, heh heh!) harjoiteltaessa vaikkapa eri voiman tai kestävyyden elementtejä, mutta uusia innovatiivisia treenimenetelmiä, välineitä jne. syntyy kuin sieniä sateella ja toki asiakkaatkin haluavat ohjaajansa olevan aina perillä uusimmista suuntauksista ja olevan mahdollisimman ammattitaitoinen, vai mitä?
Mitenkäs sitten liikunta-alan veistoksellisten vartaloiden omaavien superihmisten henkilökohtainen, työn ulkopuolinen elämä (tässä siis hieman ironiaa mukana!)? Niin, siis mikä elämä? Mikäli oikeasti tekee ja liikkuu ammatikseen on vähintäänkin normaalia aloittaa työpäivä aikaisin aamusta ja lopettaa vasta seuraavan vuorokauden puolella. Lisääppä tähän väliin vielä lapsi/lapset! Työ juttuja myös pohditaan ja suunnitellaan vielä kotonakin ja mikäli ohjaaja on myös vastuuussa vaikkapa joidenkin ryhmäliikuntatuntiensa suunnitelusta (musiikki, liikkeet, koreografiat jne.) vaatii suunnittelutyö todella paljon ohjaajan omaa varsinaisen fyysisentyön ulkopuolista aikaa ja lisäksi myös viikonloput ovat aivan normaaleja työpäiviä. Ja mikäli ohjaaja tekee useassa eri paikassa töitä tai siirtyy aina eri asiakkaidensa luo on myös ajateltava aikaa, joka kuluu pelkästään näihin siirtymisiin. Valitettavasti joskus ihmisillä on myös vaikea ymmärtää että kyse on todella ammatista, johon kouluttaudutaan ihan oikeissa kouluissa ja erilaisilla kursseilla sekä saadaan ihan oikeita todistuksiakin (ja toki myös ajan kanssa hankittu kokemus on korvaamattonta). On helppoa mieltää, että kun treenaa itse omalla vapaa-ajallaan niin valmentajallakin on oltava vapaa-aika omasta ”oikeasta jobistaan”.
Entäpä tärkein työkalu eli oma keho. Paineet kasvavat kun ohjaaja sairastuu tai loukkaantuu siten ettei pysty vetämään tunteja, harjoituksia tai treenejä. Mistä sijaiset, mihin siirrän peruutetut ajat, mistä saan palkkaa jne.Varsinkin monia kovia pitkäkestoisia harjoituksia viikottain vetävien treenareiden kropat ovat välillä todella kovalla koetuksella ja valitettavia ylilyöntejäkin sattuu. Tällä tarkoitan kipeänä treenaamista tai oman kropan todelliseen piippuun vetämistä. Lisäksi niin ikävää kuin se onkin myöntää luo yhteiskunta tietynlaista imagoa terveen ja urheilullisen ihmisen ulkonäöstä. Uskallan väittää että usea liikunnan ammattilainen joutuu ”kamppailemaan” myös tämän asian suhteen. Vai voitko väittää että ottaisit osaa tuntiin tai henkilöön jonka mainos näyttäsi joltain muulta kuin ”sporttiselta”, ”huolitellulta” ja ”mielenkiintoiselta/vetävältä”, tuskin. Yrittäppä siinä sitten lehtimainoksessa näyttää kiinnostavalta arvet naamassa, hiukset sekaisin ja silmät mustina, hehheh! :)
Summa summarum, on kuitenkin todettava etten ole päiväkään katunut valintaani pyrkiä opiskelemaan aikoinaan liikuntaa ja valmistuttuani aloittamaan työt kyseisellä alalla. En ole päiväkään miettinyt: ”en jaksa mennä tänään hommiin!” Toki olen kokenut lihaskipuja ja särkyjä, ollut väsynyt ja kiireinen ja kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä, mutta toisaalta saan tehdä joka päivä töitä upeiden ja mahtavien erilaisten ihmisten parissa! Olen saanut upeita ystäviä alalta! Saan opettaa, kannustaa, liikuttaa ja samalla myös kehittää itseäni ohjaajana ja ihmisenä sekä nähdä myös ohjattavieni kehittymisen! Lisäksi en olisi koskaan todennäköisesti tavannut upeaa ja ihanaa vaimoani ilman työskentelyä liikunnan alalla (hän siis samalla alalla) I love you!
Liikunnallista kesää kaikille, may the force be with you all!
-Hannu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)