Olisipa hienoa tehdä hommia liikunta-alalla! Vetää välillä vähän jumppaa tai jotain ryhmäliikuntatuntia, jossa on jo valmiiksi keksitty konsepti! Kyllä sulla on helppoa kun saat palkkaa siitä kun sää vaan treenautat ihmisiä? Sähän varmaan treenaat tavallaan omaa kuntoakin asiakkaiden kanssa? Mitä, maksaako joku sulle siitä että nyrkkeilet sen kanssa?
Tällaisia kommentteja välillä valitettavasti kuulee, mutta mikäpä mahtaa olla se ihan oikea todellisuus tällä alalla?
Ensiksikin miellän liikunnan alalle suuntautumisen kutsumuksena. Itselläni suunnan näyttäjänä on toiminut lapsuudesta asti alkanut liikunnan harjoittelu, joka on ohjannut valitsemaan alan, jossa aktivoida myös muita ihmisiä liikkumaan. Toinen tärkeä seikka, jonka olen tehnyt heti alussa itselleni selväksi ryhtyessäni opintojen jälkeen liikunnan ammattilaiseksi on se, että teen työtä juuri ihmisten kunnon, fyysisen ja miksei henkisenkin kohottamisen takia en oman treenaamiseni. Omat harjoitukset tehdään omalla ajalla ja jokainen ”työtreeni” suunnitellaan asiakkaalle tai ryhmälle yksilöllisesti, aina!
Toiseksi, mikäli ei haluta mennä sieltä mistä aita on matalin niin jopa normaali kuntosaliohjelmienkin tekeminen vaatii paljon pohdintaa, sillä monesti tilanne on se että esim. personal trainer tietää tasan tarkkaan hyvän harjoituksen, jolla asiakas saavuttaisi nopeasti tavoitteensa, mutta asiakkaan sen hetkinen kunto ei vielä olekaan sen "optimaalisimman treenin" tasolla vaan esim. peruskuntoa joudutaan rakentamaan jonkin aikaa ennen siirtymistä vaativampiin harjoitteisiin. Lisäksi mukaan voidaan ottaa erilaiset vammat ja sairaudet, jotka vaikuttavat harjoiteltavien liikkeiden valintaan. Hiuksia halkomalla voidaankin sanoa harjoittelua matkaksi, jossa ei koskaan tulla ihan perille saakka, vaan opittavaa riittää koko elämän ajaksi...sekä harjoittelijalla että harjoituttajalla!
Lisäksi on itsensä jatkuva kouluttaminen. Toki fysiologiset perusasiat pysyvät (ainakin toisaiseksi, ehkä sitä parin kymmen vuoden päästä treenautetaan kyborgeja, klooneja tms, heh heh!) harjoiteltaessa vaikkapa eri voiman tai kestävyyden elementtejä, mutta uusia innovatiivisia treenimenetelmiä, välineitä jne. syntyy kuin sieniä sateella ja toki asiakkaatkin haluavat ohjaajansa olevan aina perillä uusimmista suuntauksista ja olevan mahdollisimman ammattitaitoinen, vai mitä?
Mitenkäs sitten liikunta-alan veistoksellisten vartaloiden omaavien superihmisten henkilökohtainen, työn ulkopuolinen elämä (tässä siis hieman ironiaa mukana!)? Niin, siis mikä elämä? Mikäli oikeasti tekee ja liikkuu ammatikseen on vähintäänkin normaalia aloittaa työpäivä aikaisin aamusta ja lopettaa vasta seuraavan vuorokauden puolella. Lisääppä tähän väliin vielä lapsi/lapset! Työ juttuja myös pohditaan ja suunnitellaan vielä kotonakin ja mikäli ohjaaja on myös vastuuussa vaikkapa joidenkin ryhmäliikuntatuntiensa suunnitelusta (musiikki, liikkeet, koreografiat jne.) vaatii suunnittelutyö todella paljon ohjaajan omaa varsinaisen fyysisentyön ulkopuolista aikaa ja lisäksi myös viikonloput ovat aivan normaaleja työpäiviä. Ja mikäli ohjaaja tekee useassa eri paikassa töitä tai siirtyy aina eri asiakkaidensa luo on myös ajateltava aikaa, joka kuluu pelkästään näihin siirtymisiin. Valitettavasti joskus ihmisillä on myös vaikea ymmärtää että kyse on todella ammatista, johon kouluttaudutaan ihan oikeissa kouluissa ja erilaisilla kursseilla sekä saadaan ihan oikeita todistuksiakin (ja toki myös ajan kanssa hankittu kokemus on korvaamattonta). On helppoa mieltää, että kun treenaa itse omalla vapaa-ajallaan niin valmentajallakin on oltava vapaa-aika omasta ”oikeasta jobistaan”.
Entäpä tärkein työkalu eli oma keho. Paineet kasvavat kun ohjaaja sairastuu tai loukkaantuu siten ettei pysty vetämään tunteja, harjoituksia tai treenejä. Mistä sijaiset, mihin siirrän peruutetut ajat, mistä saan palkkaa jne.Varsinkin monia kovia pitkäkestoisia harjoituksia viikottain vetävien treenareiden kropat ovat välillä todella kovalla koetuksella ja valitettavia ylilyöntejäkin sattuu. Tällä tarkoitan kipeänä treenaamista tai oman kropan todelliseen piippuun vetämistä. Lisäksi niin ikävää kuin se onkin myöntää luo yhteiskunta tietynlaista imagoa terveen ja urheilullisen ihmisen ulkonäöstä. Uskallan väittää että usea liikunnan ammattilainen joutuu ”kamppailemaan” myös tämän asian suhteen. Vai voitko väittää että ottaisit osaa tuntiin tai henkilöön jonka mainos näyttäsi joltain muulta kuin ”sporttiselta”, ”huolitellulta” ja ”mielenkiintoiselta/vetävältä”, tuskin. Yrittäppä siinä sitten lehtimainoksessa näyttää kiinnostavalta arvet naamassa, hiukset sekaisin ja silmät mustina, hehheh! :)
Summa summarum, on kuitenkin todettava etten ole päiväkään katunut valintaani pyrkiä opiskelemaan aikoinaan liikuntaa ja valmistuttuani aloittamaan työt kyseisellä alalla. En ole päiväkään miettinyt: ”en jaksa mennä tänään hommiin!” Toki olen kokenut lihaskipuja ja särkyjä, ollut väsynyt ja kiireinen ja kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä, mutta toisaalta saan tehdä joka päivä töitä upeiden ja mahtavien erilaisten ihmisten parissa! Olen saanut upeita ystäviä alalta! Saan opettaa, kannustaa, liikuttaa ja samalla myös kehittää itseäni ohjaajana ja ihmisenä sekä nähdä myös ohjattavieni kehittymisen! Lisäksi en olisi koskaan todennäköisesti tavannut upeaa ja ihanaa vaimoani ilman työskentelyä liikunnan alalla (hän siis samalla alalla) I love you!
Liikunnallista kesää kaikille, may the force be with you all!
-Hannu
Tässäpä meikälaisen loman aloitus. Joku kysyy mitä järkeä tuossa tuollaisessa on ja vieläpä kesälomalla? Voin vastata ettei ehkä yhtään mitään :) Satun vaan saamaan omat kiksini ja hyvän olon itseni haastamisesta ja liikunta on ammatin lisäksi minulle ehdottomasti suuri osa elämäntapaani. En osaisi olla liikkumatta ja yksinkertaistettuna se hienoin hetki suorituksen läpiviennin lisäksi on kun sydän lyö, hiki lentää ja takaraivossa ääni yrittää koko ajan saada sinua lopettamaan. Silloin minä tunnen todella eläväni!
